Meral Bedretdin: Minun valmentajani

5.6.2020 09:51 Meral Bedretdin, 27, on kulkenut pitkän matkan Lauttasaaresta, Espoon, Tampereen ja Hyvinkään kautta Forssaan. Väliin on mahtunut myös Brysseliä ja Montpellieriä. Valmentajia on mahtunut matkalle reilusti, mutta kuusi nousee kaikkein merkittävimmiksi.

ToPoLa-kasvatti Meral Bedretdin nostaa kuusi valmentajaa uransa merkittävimmiksi. Kuva: Ville Vuorinen.

Jarkko Larkas

Lauttasaarelainen Bedretdin aloitti koripallouransa Touhun Pojat Lauttasaaressa, jossa hän nousi pari vuotta nuorempana B-tyttöjen SM-sarjajoukkueeseen. Ennakkoluulottomasti nuoremman pelaajan joukkueeseen nosti Jarkko Larkas.

– Kaikki eivät olleet sen kaa ihan sujut, että olin pelaamassa vanhempien kanssa, mutta Jake otti silti mukaan. Hän vaati paljon ja painotti perusjuttuja. Ennen kaikkea Jake antoi mahdollisuuden ja kannusti nuorta pelaajaa näyttämään osaamisensa, Bedretdin muistelee.

Jussi Laakso

Jussi Laakso valmensi Bedretdiniä sekä Hongassa että Märskyssä. Kuva: Ville Vuorinen.

Kun koripallossa Lauttasaari vaihtui vuotta myöhemmin Tapiolaksi, niin Larkas jatkoi valmentamista B-tytöissä, mutta Bedretdin murtautui jo A-tyttöjenkin pelaavaan kokoonpanoon Hongassa. A-tytöissä valmentajana toimi Jussi Laakso, joka samanaikaisesti valmensi Bedretdiniä myös Mäkelänrinteessä.

– Ihan ensimmäisissä treeneissä oli sellainen fiilis, ettei Jussi pitänyt musta yhtään, Bedretdin aloittaa nauraen.

– Mutta sen jälkeen Jussi oli superkannustava ja arvosti kovaa työntekoa. Hän antoi tosi paljon vastuuta nuoresta iästä huolimatta ja meille muodostui vahva luottamussuhde. Mentiin määrätietoisesti eteenpäin sen neljän vuoden aikana, jona hän minua valmensi.

Harri Jokela

Samoihin aikoihin mukaan hyppäsivät 15- ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetouhut, joissa päävalmentajana toimi Harri Jokela.

– Harri on todella hyvä junnuvalmentaja, joka vaatii hyvin hyvin hyvin paljon niin henkisesti kuin fyysisesti. Jos voisi palata siihen aikaan, kun oli tuon ikäinen ja ymmärtäisin sen, mitä ymmärrän nyt, niin voisi luulla, että olisin vielä inasen parempi pelaaja, Bedretdin analysoi.

– Harrin teesit kuten ”tiedä, älä luule” ovat käytössä edelleen ihan arkielämässäkin, Bedretdin hymyilee.

Kimmo Kujansivu

Lopullisen läpimurtonsa pääsarjatasolla Bedretdin teki kaudella 2013/14 Hongassa, jolloin Tapiolan naiskoripallon lippulaivaa valmensi Kimmo Kujansivu.

– Kimmolla on omasta mielestään hyvät läpät, mutta hän on ensisijaisesti jäänyt mieleen hyvin vaativana valmentajana, joka antaa rakentavaa palautetta, mutta myös kiitosta, kun onnistut. Hän opetti, miten pystyy treenaamaan aamuin ja illoin, vaikka käytkin samaan aikaan töissä.

Ilpo Rantanen

Bedretdin muutti läpimurtokautensa jälkeen opiskelujen perässä Tampereelle, jossa Pyrintö otti samoihin aikoihin naisten Korisliiga-paikan vastaan. Päävalmentaja Ilpo Rantasen suunnittelupapereissa Bedretdin nostettiin saman tien avainpelaajaksi.

– Ipe antoi jatkaa sitä kasvua, mihin jäimme Kimmon kanssa. Hän antoi kasvaa niihin saappaisiin, joissa olen aika lailla tänäkin päivänä. Jengi rakennettiin niin, että pystyn pelaamaan pointtina, saan vastuuta ja ison roolin, Bedretdin aloittaa.

– Ipe ei ottanut jenkkipointtia mun paikalla, vaan antoi kehittää peli- ja johtamistaitoja. Silloin tuntui, että koris luisti ja sujui suuremmitta paineitta ja oli juuri niin kivaa, kun pitääkin olla. Se näkyy myös tilastorivissä.

Risto-Matti Rousku

Risto-Matti Rousku onnistui houkuttelemaan Bedretdinin Forssaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Voitettuaan Suomen mestaruuden Hyvinkään Pontevassa kaudella 2016/17 Bedretdin oli kahden vaiheilla, että jatkuuko hänen koripallouransa enää. Loppukesän puhelu Forssan Alun päävalmentaja Risto-Matti Rouskulta käänsi kelkan jatkamiseen.

– Rege sai houkuteltua ensimmäisiin treeneihin ja sai koriksen tuntumaan kivalta pienen tauon jälkeen. Sain luottamusta omaan tekemiseen, että kyllä mää osaan pelata. Rege on hyvin määrätietoinen valmentaja, joka haluaa auttaa pelaajaa kuin pelaajaa menemään eteenpäin.

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia