Michael Housman Vilppaan tuorein vahvistus

13.8.2007 Koripallon miesten I divisioonaan valmistautuva Salon Vilpas on saanut pakettinsa kuntoon. Viimeinen palanen sorvattiin kuntoon, kun amerikkalainen 198-senttinen Michael Housman kirjoitti nimensä sopimuspaperiin. Housman on Maryland-Baltimore Countyn kasvatti.

23-vuotiasta Housmania luonnehditaan monipuoliseksi. Hän on kokoisekseen erittäin hyvä levypallopelaaja, pystyy puolustamaan isompia miehiä ja voi siirtyä tarvittaessa kolmen pisteen kaaren taakse. Virginiassa syntynyt, mutta nykyään Washington DC:ssä asustava Housman pelasi NCAA:n ykköstason Maryland-Baltimore Countyn yliopistossa täydet neljä kautta.

Viime kevään päätteeksi hän saalisti 30,3 minuutissa tehot 9,6 pistettä, 6,5 levypalloa ottelua kohden. Miehen tehot tuntuivat vaan nousevan loppua kohden, sillä viimeisten kuuden ottelun keskiarvot olivat 15,0 pinnaa ja 7,7 levypalloa.

- Housman vaikuttaa erittäin järkevältä pelaajalta, joka pelaa isolla sydämellä. Ihastuin hänen pelityyliinsä välittömästi, myöntää Vilppaan pelaaja-valmentaja Philip Dejworek uudesta sopimuspelaajastaan.

Hän on erittäin luottavainen tulevan kauden näkymiin.

- Amerikkalaiset on valittu I divisioonan yliopistoista, ja molemmat voivat tarvittaessa pelata ulkona ja sisällä. He eivät myöskään jää muiden jalkoihin, juoksuvoimaa löytyy riittävästi. Se on ensisijaisen tärkeää tulevan pelityylimme kannalta. Elokuu vedetään kovaa treeniä kotimaisten poikien kanssa, ja kuun vaihteessa saadaan Housman ja Tyler McGinn mukaan vahvuuteen, Dejworek toteaa.

Vilppaan edustusrinki on nyt valmis. Joukkueen vahvuudessa on 14 pelaajaa, joista viisi mahtuu lisäksi Tero Järvisen valmentamaan A-poikien lupaavaan ryhmään. A-poikien ykköstavoite on ikäluokkansa SM-sarjaan selviytyminen. A-ikäisiä ovat Vladimir Chepurnoy, Pekka Lammi, Lauri Putkonen, Lauri Tiainen sekä parhaillaan 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana Bulgarian Sofiassa pelaava Sami Himberg. Vanhempaan kaartiin kuuluvat Dejworekin (29) ohella Timo Humalamäki, Joni Järvinen, Lauri Järvinen, Niilo Merilä, Jussi Savolainen ja Tuomas Tenkanen. Dejworekin apuvalmentaja toimii kokenut kehäkettu Ilpo Jalonen.

Ensi kertaa ryhmä nähdään tositoimissa Suomen cupin toisella kierroksella syyskuun alussa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia