Namika Lahti venytti finaalisarjan neljänteen peliin

10.4.2004 Namika Lahti teki sen, mitä 4.630-päinen katsojajoukko siltä Lahden Jäähallissa odotti. Lahti onnistui puristamaan Kouvoista todellisen jännitysnäytelmän päätteeksi 73-67-voiton ja päättämään samalla Kouvojen kahdeksan pudotuspelin mittaisen voittoputken. SM-Koriksen finaalisarja sai näin jatkoa. Kouvot johtaa finaalisarjaa nyt 2-1 ja sillä on mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruus kotikentällään maanantaina (12.4.), jolloin pelataan neljäs SM-finaali Mansikka-ahon Urheiluhallilla.

Kolmas loppuottelu oli ympäripyöreä viimeisille minuuteille saakka. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua tilanne oli vielä tasan 64-64. Ottelun suuret panokset näkyivät molempien joukkueiden hermoillessa viimeisten minuuttien aikana. Kamppailun viimeinen pelitilannekori tehtiin vajaat neljä minuuttia ennen loppua. Namika Lahden pelastukseksi nousi parantanut vapaaheittotyöskentely.

Lahtelaiset nakkelivat ensimmäisellä puoliajalla bonusheittojaan luokattomasti (7/16), mutta upottivat puolentoista viimeisen minuutin aikana saamistaan kymmenestä vaparista yhdeksän sisään. Voiton makua oli Sami Lehtorannan onnistuneissa vapareissa 11 sekuntia ennen loppua. Tilanne kyseisten heittojen jälkeen oli Lahdelle 71-67. Kouvot-kapteeni Jukka Toijala pääsi vielä vapaaheittoviivalle, mutta pisti heitoistaan vain toisen pohjaan. Loppulukemat viimeisteli Monte Cummings – niinikään bonusheitoilla.

- Pelasimme viimeiset minuutit rauhallisesti ja onnistuimme vapaaheitoissa. Se oli tärkeää henkisesti, sillä alkuottelun epäonnistumiset kolkuttivat varmasti kaikilla takaraivossa. Olemme (finaalisarjassa) antaneet siimaa jo aivan riittämiin. Nyt ei auta kun voittaa. Oli hienoa voittaa kotikentällä ja suuren kotiyleisön edessä, iloitsi Sami Lehtoranta ottelun jälkeen.

Hukatut mahdollisuudet

Kouvot-leirissä harmiteltiin hukattujen mahdollisuuksien perään. Päätä ei kuitenkaan roikotettu pelin jälkeen, sillä loppuhetkillä yksikin kori tai levypallo olisi voinut kääntää ottelun toiseen suuntaan.

- Meillä oli pieniä vaiheita, jolloin olisimme voineet päästä karkuun. Tuli muutamia menetyksiä, emmekä päässeet iskemään. Tämä oli kuitenkin vain peli muiden joukossa. Maanantaina jatketaan ja katsotaan mitä se peli tuo tullessaan, sanaili Jouni Grönroos.

Kouvojen mahdollisuudet irtiottoon sijoittuivat kolmannelle jaksolle sekä neljännen jakson alkuun. Kolmannelle kymmenminuuttiselle lähdettiin Lahden 45-44-johdossa. Lehtorannan tehtyä jakson avauspisteet, vaipui Lahti hetkeksi synkkyyteen. Joukkue menetti kuudessa peräkkäisessä hyökkäyksessä pallon harhasyöttöihin, askelrikkomuksiin ja viiden sekunnin rikkeeseen. Kouvot ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään Lahden vaikeuksia niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista. Vieraat veivät kyllä vajaan neljän minuutin pätkän 7-0 ja nousi 51-47-johtoon, mutta Lahti pääsi uudestaan rytmiin, kun Monte Cummings upotti 27 minuutin kohdalla hyppyheitolla Lahdelle ensimmäisen pelitilannekorin kuuteen minuuttiin.

Neljännen jakson alussa Kouvoilla oli toinen mahdollisuus. Teemu Laine aloitti lahtelaisittain vahvasti riistämällä pallon ja tehden korin, kun jakso oli ehtinyt vanhentua vain kymmenen sekuntia. Marcus Grantin hurjan asenteen siivittämänä Kouvot vei kuitenkin seuraavat pari minuuttia 8-0 ja otti 60-57-johdon. Kummallekin joukkueelle avautui vielä yksi ikkuna, sillä finaalissa tahkottiin ennen päätösjakson puoliväliä kolme minuuttia pisteittä. Puolustuspeli oli tuolloin tiivistä molemmin puolin ja korinteko kiven alla.

Tasaistakin tasaisempaa

Namika Lahden sankarit olivat loppuhetkillä vaparinsa sisään pistäneet Lehtoranta ja Cummings. Cummings nakutti pelissä kaikkiaan 23 ja Lehtoranta 18 pistettä. Yllättäjäksi nousi Roope Suonio, joka heitti Lahden vaikeimmilla hetkillä joukkueelleen pisteitä, koko ottelussa kymmenen. Kouvojen parhaat olivat Grant (18/3), Anssi Kinnaslampi (12/1) ja Luke Dean (8/9). Kinnaslampi puolusti ottelussa Lahden pelintekijän Teemu Laineen pimentoon. Laine teki kamppailussa vain viisi pistettä. Toisaalta Lahti onnistui puristamaan Jukka Toijalalta tilan vähiin. Hän jäi seitsemään pisteeseen.

Lahti oli läpi kamppailun piirun verran aggressiivisempi kuin kahdessa aiemmassa finaalissa. Joukkue rynni voimakkaasti hyökkäyspään levyreihin ja iski puolustuksellaan heti kiinni ylhäältä asti kouvolalaishyökkääjiin. Muutamaan otteeseen Kouvot pääsi nopeasti käynnistämään hyökkäyksensä ja juoksi helppoja koreja. Pääsääntöisesti Kouvoilla oli kuitenkin täysi työ saada pallo etukentälle. Namika Lahden paikkapuolustus aiheutti myös ajoittain Kouvoille vaikeuksia. Kouvot tyytyi pyörittelemään palloa kolmen pisteen kaaren tuntumassa ilman röyhkeitä ajoja. Namika Lahden aggressiivisuus näkyi myös hyökkäyspelaamisessa. Se lähti liukkaasti liikkeelle ja sai pelin vapauttavia puolinopeita juostua.

Kokonaisuudessaan kolmas finaali hakee tasaisuudessa vertaistaan. Ensimmäisellä puoliajalla ottelu oli tasatilanteessa 14 kertaa ja johto vaihtui 13 kertaa. Loppuen lopuksi sekä tasatilanteita että johdonvaihtoja nähtiin pelissä 19 kappaletta.

Vaikka kamppailun todelliset ratkaisut syntyivätkin viimeisten minuuttien aikana vapaaheitoilla, oli yksi avain Lahden hyvä levypallopelaaminen. Lahtelaiset voittivat kamppailun irtopalloista lukemin 38-31, mutta mikä merkittävämpää, onnistui joukkue hakemaan 12 hyökkäyslevypalloa. Lahdelle oli selkeästi tehnyt hyvää kahden päivän lepo finaalipeleistä. Joukkue on tähän mennessä tahkonnut täyden määrän pudotuspelejä ja se näkyi väsymyksenä toisessa finaalissa Kouvolassa. Nyt joukkue on taas täynnä uskoa.

- Tässä tilanteessa on oltu aiemminkin. Olemme asennoituneet niin, että näitä pelejä voi tulla vaikka loputtomiin, myhäili Namika Lahden luotsi Lars Ekström.

Lahti on edelleen selkä seinää vasten neljännessä finaalissa maanantaina. Yksikään joukkue ei ole noussut SM-finaalihistoriassa 0-2-tappioasemasta Suomen mestaruuteen. Toisaalta vain kerran aiemmin oli SM-välierissä kyseinen temppu tehty ennen kuin Namika Lahti kaatoi KTP Basketin oltuaan 0-2-tappiolla ottelusarjassa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia