Nuorten maajoukkueet suuntaavat PM-kilpailuihin

15.5.2007 Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.

Kaikki neljä Suomen joukkuetta valittiin menneen viikonlopun aikana. Vierumäellä järjestetyn yhteisleirin edesottamusten perusteella joukkueisiin nimettiin 12 pelaajaa. PM-kisoihin osallistuvat kaikki Pohjoismaat.

Ensimmäisenä Solna-hallin parketille astelevat nuorimmat "sudenpennut", kun sekä 16-vuotiaat tytöt että pojat aloittavat urakkansa keskiviikkona klo 20 Suomen aikaa. Tyttöjä vastaan asettuu aina kovaa taisteleva Islanti, kun pojat saavat puolestaan vastaansa Ruotsin, joka kaatui niukasti Virossa pelatussa Baltic Sea Cupissa tammikuussa. Lisälatauksen otteluun tuo se, että molemmat joukkueet pelaavat kesän EM-kilpailuissa samassa alkulohkossa.

Keskiviikko-iltana pelinsä turnauksessa aloittavat myös 18-vuotiaat tytöt, jotka kohtaavat ensimmäisessä ottelussaan Tanskan. Ottelu alkaa Suomen aikaa keskiviikkona klo 22. Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue avaa turnauksen torstaina aamupäivällä, kun se ottaa mittaa Tanskasta. Ottelu käynnistyy Suomen aikaa klo 11:30.

PM-turnauksen ottelutilastoja voi seurata livenä netissä osoitteessa www.basket.se.

Pohjoismaiden mestaruusturnaus on osa nuorten maajoukkueiden valmistautumista kesällä pelattaviin EM-kilpailuihin.

Suomen 18-vuotiaat pojat PM-kisoissa

#

Nimi

                       

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

4

Ahonen

Roope

184

1990

G

ToPo

5

Kuusela

Väinö

187

1989

G

Namika Lahti

6

Jämsä

Juhani

187

1990

G

ToPo

7

Kanervo

Antti

193

1989

G

BC Jyväskylä

8

Lehtoranta

Juho

193

1989

G

KTP

9

Ojala

Matias

194

1989

F

JKS

10

Nuutinen

Matti

197

1990

F

Kouvot

11

Ahokas

Miska

197

1990

F

TuNMKY

12

Dolenc

Nicolas

200

1989

F

Honka

13

Laakkonen

Juho

203

1989

F

ToPo

14

Dahlman

Max

208

1989

C

JKS

15

Keskitalo

Harri

209

1990

C

BC Jyväskylä

Päävalmentaja: Juha Dahlström
Valmentajat: Jyri Lohikoski ja Jukka Toijala

Suomen 18-vuotiaat tytöt PM-kisoissa

#

Nimi

                    

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

4

Kaltiokallio

Maija-Leena

164

1989

G

Vilpas

5

Jortikka

Jutta

174

1990

G

TuRi

6

Suomilammi

Noora

175

1989

F

TuRi

7

Ignatius

Kia

178

1990

G

Espoo Team

8

Salomaa

Henna

177

1989

G/F

HNMKY

9

Scheiman

Mette

175

1989

F

Espoo Team

10

Genberg

Camilla

174

1989

F

Espoo Team

11

Kivistö

Aliisa

183

1989

F

FoA

12

Eerikinharju

Meriem

178

1990

F

ToPo

13

Varis

Jenna

183

1990

F/C

OrJy

14

Mäkelä

Margareeta

182

1990

C

OrJy

15

Karvonen

Suvi

183

1989

C

Huima

Päävalmentaja: Ensio Helimäki
Valmentajat: Olli-Pekka Auvinen ja Jussi Laakso

Suomen 16-vuotiaat pojat PM-kisoissa

#

Nimi

                      

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

4

Nikkarinen

Antto

182

1991

G

PuHu

5

Latvala

Santeri

185

1991

G

Korikobrat

6

Salin

Sasu

185

1991

G

MaSu

7

Halonen

Niki

186

1991

G

MaSu

8

Niemistö

Kai

189

1991

G

ToPo

9

Laukkanen

Antti

192

1991

F

EBT

10

Ohtonen

Jukka

194

1991

F

ONMKY

11

Cato

Kilian

197

1992

F

Honka

12

Toivonen

Lauri

197

1991

F

Kolmoskori

13

Molenius

Markus

198

1992

F

FoKoPo

14

Vanttaja

Samuli

203

1991

F

ONMKY

15

Sandberg

Mikael

206

1991

C

TuNMKY

Päävalmentaja: Anton Mirolybov
Valmentaja: Miikka Sopanen

Suomen 16-vuotiaat tytöt PM-kisoissa

#

Nimi

                         

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

4

Lausti

Jenny

167

1991

G

TuRi

5

Richter

Lotta

174

1991

G

PeKa

6

Kalergis

Ann-Marie

177

1991

G

KaPo

7

Mäkitalo

Anni

176

1991

G

Honka

8

Heino

Riina

178

1991

F

WB

9

Kesänen

Vilja

178

1991

G

OrJy

10

Iiskola

Evita

182

1993

F

Honka

11

Koivunen

Janniina

184

1993

F

WB

12

Salmio

Julia

183

1991

F

HNMKY

13

Saarinen

Laura

185

1992

F/C

HNMKY

14

Owusu

Moona

188

1991

C

ToPoLa

15

Ekström

Salla

187

1991

C

TuRi

Päävalmentaja: Ilpo Rantanen
Valmentajat: Pasi Salervo ja Jyrki Suhonen

Suomen joukkueiden otteluohjelmat

HUOM! Kellonajat paikallista aikaa. W = tytöt, M = pojat.

to 17.5.

 

MU18

 

Norja

-

Suomi

 

10:30

pe 18.5.

MU18

Suomi

-

Ruotsi

9:00

pe 18.5.

MU18

Islanti

-

Suomi

17:00

la 19.5.

MU18

Suomi

-

Tanska

13:00

su 20.5.

MU18

Lohkon 3.

-

Lohkon 4.

12:00

su 20.5.

MU18

Lohkon 1.

-

Lohkon 2.

13:15

 

ke 16.5.

WU18

Tanska

-

Suomi

21:00

to 17.5.

WU18

Islanti

-

Suomi

20:30

pe 18.5.

WU18

Suomi

-

Norja

15:00

la 19.5.

WU18

Suomi

-

Ruotsi

15:00

su 20.5

WU18

Lohkon 3.

-

Lohkon 4.

13:45

su 20.5.

WU18

Lohkon 1.

-

Lohkon 2.

11:15

 

ke 16.5.

MU16

Suomi

-

Ruotsi

19:00

to 17.5.

MU16

Tanska

-

Suomi

16:30

pe 18.5.

MU16

Suomi

-

Norja

13:00

la 19.5.

MU16

Islanti

-

Suomi

9:00

su 20.5.

MU16

Lohkon 3.

-

Lohkon 4.

10:15

su 20.5.

MU16

Lohkon 1.

-

Lohkon 2.

11:15

 

ke 16.5.

WU16

Islanti

-

Suomi

19:00

to 17.5.

WU16

Tanska

-

Suomi

10:30

pe 18.5.

WU16

Suomi

-

Ruotsi

9:00

pe 18.5.

WU16

Suomi

-

Norja

21:00

su 20.5.

WU16

Lohkon 3.

-

Lohkon 4.

8:30

su 20.5.

WU16

Lohkon 1.

-

Lohkon 2.

13:15



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

19.8.2017 Pääjuttu

Jantunen, Vähäsalo ja Ukkonen hakivat uusia eväitä BWB-leiriltä

NBA:n Basketball Without Bordersin (BWB) Israelin Tel Avivissa pidetylle leirille 13.-16. elokuuta oli kutsuttu kolme suomalaispelaajaa. Poikien puolelta Suomea leirillä edusti Mikael Jantunen ('00) ja tyttöjen puolella Saga Ukkonen ('01) sekä Sonja Vähäsalo ('00).

Näytä lisää vastaavia