"Peli on kovempaa ja fyysisempää"

12.1.2006 Minna Myllylä pelaa 16.kauttaan naisten SM-sarjassa. Tarkkakätinen heittäjä on kokenut koripallokentillä lähes kaiken, mutta silti veri vetää uudestaan harjoituksiin ja otteluihin.

Miten runkosarja on sujunut? Hyvin alkua lukuun ottamatta, sillä alkukauden cupin ottelut ja sm-sarjan pelit eivät menneet suunnitelmien mukaan. Henkilökohtaisesti kausi on mennyt harjoittelusta ja pelaamisesta nautiskellessa ja nyt vaan toivotaan, että hoidetaan kaksi viimeistä runkosarjan ottelua kunnialla ja muiden joukkueiden avustuksella selvitään viiden parhaan joukkoon. Kokonaisuudessaan taustoihin ja olosuhteisiin nähden täytyy sanoa, että yläkanttiin on mennyt.

Minkälaisena näet Forssan Alun tulevaisuuden? Nyt pitää voittaa viimeiset kaksi ottelua, jotta paikka ylempään jatkosarjaan aukeaa. Jos ei niin käy, niin tavoite on alemman jatkosarjan kautta päästä pudotuspeleihin mukaan. Forssalaiselle korikselle pudotuspelipaikka on tärkeä, sillä joukkueeseen on panostettu paljon. Viime kauteen verrattuna olemme harjoitelleet paremmin ja seuran puolella myös on paneuduttu enemmän koko toimintaan. Mitään junnurynnistystä ei ole vielä tapahtunut, sillä massaa ei ole niin paljon kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Sähly on kova kilpailija. Näköpiirissä on ilmeisesti jotain yhteistyötä FoKoPon ja Alun välillä, mikä on hyvä asia, sillä innokkaita nuoria täällä kuitenkin on.

Miten saadaan heitto tippumaan tarkasti ja tyylikkäästi? Heiton ei tarvitse olla kaunis, kunhan se sopii itselle. Heiton pitää olla ennen kaikkea luonnollinen. Jalkojen käyttö ja monipuolisuus ovat avainasemassa. On pystyttävä heittämään tasajalka- ja kakstahtipysähdyksestä molemmilta puolilta. Tasapaino on tärkeä asia. Tavoite on, että pystyy heittämään heittonsa mistä asennosta tahansa. Sitten vaan toistoja, toistoja ja toistoja niin, että itse analysoi tekemistään koko ajan.

Aloitit Karhun Pojissa SM-sarjassa jo kaudella 1988-89. Pelasit Euroopassa kaudella 1992-93 Ronchetti cupin kivikovia otteluita ja pääsitte KaPo:n kanssa hieman yllättäenkin 16 parhaan joukkoon. Millaisia otteluita nuo kyseiset pelit olivat? Olin pelannut ennen Euroopan cup vuotta jo muutaman vuoden naisten joukkueessa, joten pääsin hyvin pelaamaan joka ottelussa. Siihen aikaan pelit olivat kyllä erilaisia otteluita kuin mestaruussarjan pelit. Yllätyimme kai itsekin siitä, että pärjäsimme sillä tasolla niin hyvin. Ainakin itse yllätyin. Ne olivat hienoja reissuja varsinkin vieraspelit Italiassa ja Venäjällä. Muistan Italiassa, kun silloinen Italian maajoukkueen yli 190-senttinen sentteri Catarina Pollini donkkasi alkuverryttelyssä. Meidän pisin pelaaja silloin oli 183-senttinen Eeva Pohjola. Mieleen ovat jääneet myös Anja Hellman ja Annamaija Keturi, joiden kanssa pelatessa olisi pitänyt olla täysi luupää, jos ei mitään takapelaajien temppuja olisi heiltä oppinut.

Kannattaako naisten joukkueen havitella menestystä myös kv-kentiltä? Nuorille pelaajille, jotka opiskelevat päästen hyvin matkustamaan, se on varmasti loistava tilaisuus päästä mittaamaan tasoaan ulkomaalaisia joukkueita vastaan. Hongan kanssa Ronchetti cupissa taisin olla ainoa työssä käyvä pelaaja, mutta onneksi sain vapaata. Työssä käyville matkustaminen alkaa olla rankkaa ja välillä mahdotonta. Seurojen talous on myös koetuksella. Hyviä puolia kuitenkin on pelaajalle ainakin se, että oppii pelaamaan erilaisissa saleissa ja erilaista peliä pelaavia joukkueita vastaan ja varmasti siitä on hyötyä ainakin maajoukkueessa pelaaville pelaajille. Kyllä esim. Pantterien pelaajista huokuu kansainvälisten pelien tuoma rutiini ja suoritusvarmuus, koska ovat pelanneet Baltian liigan pelejä jo useamman kauden. Siis jos talousasiat hoidetaan, eikä yksittäisille pelaajille ei muodostu kohtuutonta rasitusta, kaikista kansainvälisistä peleistä on hyötyä koko Suomen naiskorikselle, niin mestaruussarjalle kuin maajoukkueellekin.

Sinulle on tarjottu urasi aikana myös pelipaikkoja ulkomailta mm. Saksasta. SM-sarja on aina vienyt voiton. Miksi ulkomaat ei ole houkutelleet sinua? Ei ole tullut sellaista hetkeä, että olisi hyvä lähteä. Oikeastaan ammattilaisuus ei ole sinänsä ollut haaveenani. Muut asiat ovat ehkä merkanneet enemmän. Joillekin ammattilaisuus on haaveena ja se tuntuu hyvältä ja he lähtevät. Minulle se ei ole ollut haave eikä tavoite. Eikä oikein ikinä tarjottaessa paketti ole tuntunut hyvältä. Jos heti alkutekijöissä tuntuu siltä, että homma ei natsaa, niin kannattaa unohtaa koko juttu. En ole katunut ollenkaan ratkaisujani.

Olet viettänyt SM-sarjassa 80-, 90- ja 2000-luvuilla. Miten mielestäsi sarja on kehittynyt? Enpä tiedä onko peli parempaa kuin aikaisemmin, mutta kovempaa ja fyysisempää se on. Peliasut ovat, luojan kiitos, kehittyneet 80-luvun lyhytlahkeisista "beckenbauereista" parempaan suuntaan, lukuun ottamatta muutama vuosi sitten muodissa olleita "nakinkuoria". Joukkueet harjoittelevat ehkä määrällisesti enemmän ja laadullisesti paremmin kuin ennen: pelaajat ovat keskimäärin paremmassa kunnossa ja tämän seurauksena otteluiden tempo on kovempi. Nykyään riittää pelaajia kymmeneen SM-sarjatasoiseen joukkueeseen, kun 80-luvulla joukkueita oli vain kahdeksan eli taso on viidessätoista vuodessa leventynyt.

Mitä ajatuksia sinulla on ammattilaisuudesta suomalaisessa naisten koriksessa? Tuntuu siltä, että Suomessa naisammattilaisuuden (joukkuelajit) arvostus on valovuosien päässä siitä, mitä sen pitäisi olla. Ikään kuin olisi jotenkin arveluttavaa olla vain ammattilainen. Yleinen asenne on, että naisen pitäisi muutakin tehdä. Seurojen pitäisi myös pystyä maksamaan palkkaa pelaajille. Jos halutaan näkyvyyttä ja telkkarit paikalle, niin se lähtee maajoukkueen menestyksestä, esimerkkinä naisten jalkapallo. Jos taas tavoitellaan maajoukkueen menestystä, niin se edellyttää parempaa harjoittelua kahdesti päivässä, jota ei kahdeksan tunnin työpäivän päälle oikein pysty toteuttamaan. Pelkästään nuorilla opiskelijoilla ei maajoukkueen kurssia käännetä nousuun, vaan siellä pitäisi olla mukana 25-35-vuotiaita pelaajia. Korvaukset pitäisi olla kunnossa. Tämä on sellainen oravanpyörä, johon ei välttämättä ole ratkaisua, sillä kuka tietää, mistä päästä pitäisi lähteä liikkeelle. Pitääkö ensin maksaa vai vaatia ensin enemmän harjoituskertoja, vaikka pelaajan oman kukkaron kustannuksella.

Naisten maajoukkue havittelee paikkaa EM-kisoihin Italiaan 2007, miten näet mahdollisuudet ja nähdäänkö sinut vielä sinivalkoisessa paidassa? Vaikea sanoa. En osaa veikata juuri mitään, koska vielä ei tiedetä, mitä uusi päävalmentaja Hilpi Savikko tekee, eikä tiedetä vielä, ketä pelaajia on mukana. Toivon todella, että tavoite saavutetaan. Minua tuskin nähdään enää maajoukkuepaidassa.

Mikä saavutus on tähän mennessä ollut mieleenpainuvin? Kyllä se kauan jahdattu ja jopa painajaiseksikin muodostunut Suomen mestaruus on mieleenpainuvin. Ehdottomasti. Äänekoskella pelattu kausi oli uskomattoman hieno. Siellä oppi uutta, sai tutustua moniin erittäin mukaviin keski-suomalaisiin ihmisiin ja sai uusia kokemuksia mm. polkea miinus 30 asteen pakkasessa pyörällä treeneihin.

Mitä ohjeita antaisit nuorille pelaajille, jotka pelaavat ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa tai tulevat lähiaikoina nousemaan SM-sarjajoukkueisiin? Toivottaisin heille kärsivällisyyttä ja kehittymishalua. Voisitte opetella ajattelemaan niin, että jos nyt teen asioita oikein, niin vähän ajan päästä olen SM-sarjassa pelaamassa tai kuulun sarjan parhaimmistoon. Siihen voi mennä muutama vuosi, mutta sitä kautta se taito ja kehittyminen tulevat.

Olet SM-sarjan kaikkien aikojen syöttökone. Mitä asioita takamiehen on huomioitava, jotta koriin johtavia syöttöjä onnistuu? Koko kentän hahmottaminen on tärkeää. Pitää pystyä näkemään tilanteiden edelle ja ehkä vielä sen seuraavan tilanteen edelle. Ennakointia eli pitää tietää, että pelaaja tulee olemaan tietyssä paikassa hetken päästä. Useimmiten, kun näkee vapaan pelaajan, se on jo myöhäistä. Syöttäminen onnistuu kentän, tilan ja pelaajien hahmottamisen hallinnan kautta. Tietysti on myös pelintekijöitä, kuten Reetta Piipari, joka ajollaan voittaa oman puolustajansa ja toisen puolustajan auttaessa tiputtaa kavereille avopaikkoja.

Millainen on hyvä valmentaja? Valmentajilla on erilaisia käsityksiä pelistä. Miten esim. opettaa taitoa ja liikkeitä nuorille. Mitä vanhemmaksi sitä on tullut, niin yhä enemmän on oppinut arvostamaan valmentajan sosiaalisia kykyjä ja ihmistuntemusta. Aikuisjoukkueen valmentajan avain on osata lukea joukkuetta ja pelaajia. Hyvä valmentaja osaa käyttää jokaisen yksittäisen pelaajan hyvät puolet ja saada nämä toimimaan vielä joukkueena. Esimerkiksi nyt Jari Marjamäki on saanut joukkueemme itseluottamuksen hyvin vahvaksi, joka mielestäni on uskomaton suoritus. Lajin tietämystaitoja on vaikea mitata, koska korista voi pelata niin monella tavalla. Nuorten pelaajien valmentajien opettamistaidot ovat tärkeitä ja tässä ehkä kaikkein tärkeintä on, että valmentaja pystyy näyttämään itse käytännössä, miten asioita tulee tehdä. 

Kuvaile täydellinen hyökkäys? Täydellinen hyökkäys oli varmaan sellainen, jonka pelasimme viime viikonloppuna Lappeenrannassa. Kannattaa varmasti kysyä Tommi Koskiselta lisää... (Forssa voitti ottelun viimeisen sekunnin kolmosella Myllylän heittämänä.)

Mitä musiikkia kuuntelet? Kuuntelen koulumatkoilla radiokanava iskelmä Forssaa.

Ketkä kuuluvat all-star viisikkoosi? Mun all-star viisikko olisi koko meidän Hongan joukkue silloin, kun me oltiin niitä TopCatseja ja Ipe valmensi meitä ja meillä oli tosi hauskaa, vaikka ei voitettukaan.

Opiskelet tällä hetkellä? Suoritan maatalousalan perustutkintoa eli minusta voi tulla peräti maaseutuyrittäjä. 

Mikä on elämän ohjenuorasi? Kun ei hötkyile liikaa, niin asioilla on tapana järjestyä. (Tässä lainaan äänekoskelaista ystävääni).

Veikkauksesi naisten ja miesten mestareista? Peli-Karhut ja Joensuun Kataja



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

8.10.2020 08:19 Naisten Korisliiga

EBT:n Lotta Hämäläinen on jo 24-vuotiaana Korisliiga-veteraani

EBT:n pelinrakentaja ja luottopuolustaja Lotta Hämäläinen, 24, vasta kolkuttelee ikänsä puolesta urheilijan kulta-aikoja. Korisliiga-kokemusta Hämäläiseltä ei kuitenkaan puutu, sillä hän aloittaa ensi viikonloppuna ja kymmenennen kautensa naisten Korisliigassa.

5.8.2020 08:59 Susiladies

Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

3.6.2020 09:24 Haastattelu

Ella Salminen: Odysseia altavastaajasta

Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.

22.5.2020 08:31 Haastattelu

Saara Sandell: Minun valmentajani

Saara Sandell, 26, on Naisten Korisliigan jokapaikanhöylä, jonka vasuri laukoi päättyneellä kaudella kolmen pisteen heittoja kasvattajaseuransa EBT:n riveissä. Sandell nostaa merkittävimmiksi valmentajikseen urallaan Tapio Ahosen, Tuomas Rahkosen ja Kimmo Kujansivun.

19.5.2020 08:31 Naisten Korisliiga

Tuulia Timo: Hullu heittäjä Vimpelistä

Tuulia Timo, 23, on elävä esimerkki siitä, että Vimpelistä tulee korintekijöitä. Päättyneellä kaudella Timo nousi pohjanmaalaisella identiteetillä ja hullun heittäjän mentaliteetilla yhdeksi Naisten Korisliigan parhaiksi kotimaisiksi pisteidentekijöiksi Catz Lappeenrannassa.

17.4.2020 08:17 Naisten Korisliiga

Lotta Aaltonen: Minun valmentajani

Lotta Aaltonen, 34, on Raumalta ponnistanut Naisten Korisliiga -konkari, joka pelasi päättyneellä kaudella EBT:n kakkosjoukkueessa naisten ykkösdivisioonaa. Aaltonen käy Minun valmentajani -juttusarjassa lävitse uransa kolme tärkeintä valmentajaa, jotka ovat auttaneet häntä kasvamaan raumalaisesta juniorista kolmekymppiseksi Susiladies-debytantiksi.

10.4.2020 10:42 Naisten Korisliiga

Kaisa Lind: Minun valmentajani

Kaisa Lind, 32, on Kouvottarien monivuotinen kapteeni, jolta löytyy pääsarjakokemusta Naisten Korisliigasta jo kahdentoista kauden verran. Lindin taustalta löytyy neljä valmentajaa, jotka ovat olleet merkittävässä osassa hänen pelaajakaaressaan: Eero-Pekka Lind, Riku Parkatti, Mikko Tupamäki ja Tuomas Oja.

17.1.2019 14:31 Naisten Korisliiga

Joulukuun pelaaja Brittany Starling: "Aloittaessani olin todella huono"

Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.

9.1.2019 12:34 Pääjuttu

Sudenpentujen Emerita Mashaire: ”Vahvat ajot kohti koria on mun juttu”

Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.

Näytä lisää vastaavia