Suomen naiset haastoivat MM-kakkosen

26.11.2002 Naisten koripallomaajoukkue päätti EM-karsintaurakkansa positiivisissa merkeissä. Eroa Venäjään toki kertyi Äänekoskella pelatussa ottelussa 22 pisteen edestä (72-94), mutta MM-hopeamitalisti sai tehdä täyden iltapuhteen voittonsa eteen. Suomi pelasi selkeästi pirteämmin kuin kahdessa edellisessä karsintapelissä ja haastoi maailmanluokan tähtiä ennakkoluulottomasti.

Erityisesti ensimmäinen puoliaika oli suomalaisilta huippuluokan suoritus, vaikka alku pahalta näyttikin. Venäjä kiskaisi reilussa minuutissa 6-0-johtoon, kunnes Taru Tuukkanen avasi Suomen pistetilin vapaaheittoviivalta kahden minuutin kohdalla.

Suomi haki kuitenkin rohkeasti ratkaisuja alkukankeudestaan ja uskalsi ottaa kaukoheittoja. Murskatappioihin päättyneissä Unkari- ja Slovenia-otteluissa Suomi turhaan säästeli heittojaan kaukoetäisyyksiltä tehden pelistään ennalta-arvattavaa. Nyt ratkaisuyrityksiä tuli ja se avasi tilaa myös korin alla, vaikka vastassa olikin pitkänhuiskeita venäläisiä. 189-senttinen Tuukkanen esitti muutaman vahvan ajoyrityksen heti alussa, jotka saivat Espanjan ammattilaisen hyvälle pelipäälle. Tuukkanen hassutteli venäläispuolustusta hyvällä tukijalan käytöllään ja esitti muutaman komean korinalusliikkeen. Kaikkiaan Tuukkanen teki ensimmäisellä puoliajalla 19 pistettä.

Alun 6-0-lukemien jälkeen Suomi eteni Venäjän kanssa tasatahtiin. Vajaan 18 minuutin kohdalla Suomi oli alussa tulleen kuuden pisteen päässä (40-46). Suomi pelasi jokaisen tilanteen erinomaisesti loppuun saakka, eikä paljoa kuvia kumarrellut. Venäjän täysammattilaisjoukkueen rutiini oli kuitenkin nähtävissä. Vapaita heittopaikkoja se ei tuhlannut, vaan pisti vuorenvarmasti palloa pussiin. Kun Suomi ei muutamaan hyökkäykseen onnistunut, venähti ero ensimmäisen kerran kymmeneen pisteeseen (41-51) juuri ennen puoliaikataukoa. Suomalaissaldoksi tuli ensimmäisellä puoliajalla 43 pistettä, joka oli vain pistettä vähemmän kuin joukkueen saldo Sloveniaa vastaan koko ottelussa!

- Tästä pelistä jäi hyvä olo. Ehdottomasti paras pelimme näistä kolmesta karsintaottelusta. Toisella puoliajalla Venäjä tiukensi selkeästi puolustustaan, jonka lisäksi pieni väsymys iski, kertoi maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Heidi Adler.

Venäjä käytti Suomen lyhyet uinahdukset tehokkaasti edukseen. Toisen puoliajan alussa Venäjä puolusti aggressiivisesti Suomelta syöttölinjat pois, ja Suomen hyökkäyspeli sakkasi. Viiden minuutin jakso meni vieraille 3-13 ja tilanne oli yhtäkkiä Venäjän eduksi 64-46. Rutiinillaan Venäjä onnistui pitämään eron 20 pisteen tienoilla loppuun saakka. Mitään hävettävää Suomelle ei kuitenkaan ottelusta jäänyt. Päinvastoin. Venäjä oli liikkeellä kymmeniköllä, josta peräti yhdeksän pelaajaa oli voittamassa syyskuussa Kiinassa MM-hopeaa. Lisäksi Venäjä heitti loistokkaasti Äänekoskella; kakkosista suhahti korisukan läpi 62,2 prosenttia (28/45) ja kolmosista huikeat 87,5 prosenttia (7/8).

Suomen ykkönen oli lopulta 27 pistettä nakuttanut ja kymmenen levypalloa kaapinut Taru Tuukkanen. Heli Roukanoja heitti 11 ja Adler kymmenen pistettä. Venäjän Julia Skopa (17/7) ja Euroopan parhaana pelaajana vuonna 1998 palkittu Jelena Baranova (15/6) olivat Venäjän tehokkaimmat.

Maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari oli tyytyväinen suojattiensa esityksiin.

- Tämä ottelu pelasti karsintarupeaman. Kaksi ottelua meni huonosti ja kaikilta alkoi hieman usko loppua. Nyt pystyimme kuitenkin pelaamaan tasaisesti näin kovilla meriiteillä varustettua joukkuetta vastaan. Tyytyväinen pitää tyttöjen suoritukseen olla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Venäjä voitti EM-karsintalohkon B ja eteni vuoden 2003 EM-lopputurnaukseen Kreikkaan. Suomi ei kisoihin selviytynyt. Karsinnat kohti vuoden 2005 käynnistyvät vuoden päästä. Suomen pitkäaikainen tavoite on ollut selviytyä EM-kisoihin 2005.

Suomi – Venäjä 72 – 94 (43-51), naisten EM-karsintaottelu, Äänekoski 26.11.2002

Minna Hartikka 0/0 Susanna Rinta 7/0 Sari Puranen 0/2 Olga Artechina 7/2 Minna Myllylä 9/1 Heidi Adler 10/4 Anu Mahlamäki 3/0 Sanna Puskala 4/5 Heli Roukanoja 11/1 Michaela Moua 1/4 Taru Tuukkanen 27/10
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

Näytä lisää vastaavia