Suomen nuoret pelaavat PM-pronssista sunnuntaina

22.5.2004 Nuorten PM-kisat jatkuivat lauantaina Suomen joukkueiden osalta Tanska-otteluilla. 16-vuotiaat hoitelivat leiviskänsä voitokkaasti. Pojat kaatoivat ilman tyylipisteitä tanskalaiset luvuin 73-70. Tyttöjen voitto heltisi puolestaan lukemin 77-72. Sekä Suomen 17-vuotiaat pojat että tytöt kärsivät otteluissaan tappiot. Kaikki neljä Suomen maajoukkuetta pelaavat PM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina pronssiotteluissa.

16-vuotiaille pojille Tanska-ottelun alku oli tervanjuontia. Puolustuspelin intensiteetti oli kadoksissa ja Tanska pääsi luvattoman helposti ajamaan suomalaispuolustuksen keskelle. Hyvällä sykkeellä kentällä häärivät ainoastaan Aleksi Huuskonen ja Jere Päivinen. Ilman kapteenin viittaa kantavan Huuskosen ensimmäisen puoliajan 16 pistettä Suomen asetelmat jälkimmäiselle puoliskolle lähdettäessä olisivat olleet heikommat. Suomi poistui puoliajalle 36-41-tappioasemassa.

Kolmannelle jaksolle Suomi tuli uudestisyntyynenä. Nopean hyökkäyksensä ansiosta kahdella ensimmäisellä jaksolla ongelmia tuottanut Tanskan paikkapuolustus murtui. Suomi vei jakson seitsemän ensimmäistä minuuttia 18-5. Päätösneljänneksellä Suomen hyökkäysliike jälleen pysähtyi ja Tanska tuli vielä kertaalleen. Se kävi 35 minuutin kohdalla 68-65-johdossa, mutta joutui lopussa antautumaan. Huuskonen teki ottelussa kaikkiaan 22 pistettä. Henri Kämärä petrasi levypallopeliään toiselle puoliajalla ja kokosi tehot 11/10.

Suomen 16-vuotiaat tytöt avasivat niinikään vaisusti Tanska-pelinsä. Suomalaispuolustuksen uinahdukset takasivat sen, että Tanska johti puoliajalla 43-36. Poikien tapaan tytöt ryhdistäytyivät toiselle puoliajalle. Ryhtiliikettä johti Laura Alhonsalo, joka pysäytti puolustuksellaan Tanskan tähtipelurin Catharina Jensenin. Jälkimmäisen 20-minuuttisen aikana Tanska onnistui enää tekemään 29 pistettä ja Suomi kiri 77-72-voittoon. Helsingin NMKY:n Tiia Hietanen jatkoi hienoja otteitaan PM-kisoissa tehden 11 pistettä ja vieden yhdeksän levypalloa. Henna Launiainen pussitti Suomen joukkueen korkeimman pistemäärän, 18.

16-vuotiaat pojat kohtaavat sunnuntain PM-pronssipelissä Norjan ja tytöt Tanskan. Poikien turnauksessa voitot ovat menneet ristiin ja Suomella oli lauantaina mahdollisuus päästä finaaliinkin. Se olisi vaatinut alkusarjan päätösottelussa Ruotsin 7-12 pisteen voittoa Norjasta. Ruotsi kuitenkin voitti reilummin ja kohtaa PM-finaalissa Islannin.

Vanhempien sarjassa pelaavat Suomen 17-vuotiaat nuoret siis hävisivät lauantaina Tanskalle. Poikien puolella ottelulla ei ollut joukkueille merkitystä. Molemmat olivat jo varmistaneet pääsyn PM-pronssipeliin, eikä kumpikaan halunnut paljastaa todellisia aseitaan lauantain ottelussa. Kummatkin lepuuttivat avainmiehiään. Tanska kiskaisi jo ensimmäisellä jaksolla seitsemän pisteen johtoon (20-13) ja onnistui pitämään eron 6-10 pisteessä loppuun saakka. Suomen toiveet voitosta vei levypallokahinat, jotka Tanska vei peräti 52-30. Suomen ison pään Teemu Rintala (12/4) ja Sakari Salminen (10/7) nousivat tehokkaimmiksi.

17-vuotiaat tytöt puolestaan hankkiutuivat ensimmäisellä puoliajalla 38-31-johtoon, mutta hukkasivat sen. Tanska vääntäytyi takaa väkisin ohi ja rynni lopulta reiluun 84-64-voittoon. Suomi johti parhaimmillaan ottelua 12 pisteellä. HoNsU:n 167-senttinen Salla Viitanen oli jälleen Suomen tehopeluri. Hän teki joukkueen 64 pisteestä 20. Tytöt kohtaavat PM-pronssiottelussa sunnuntaina Norjan.

Suomi – Tanska 59 – 69 (29-35), 19-vuotiaiden poikien PM-kisoja, Solna, Ruotsi 22.5.2004

Suomi pelaa 17-vuotiaiden joukkueella 19-vuotiaiden sarjaa.

Mikko Pehkonen

3/2

/3 riistoa

Jussi Eskola

5/2

Jarkko Kyllönen

4/1

Oscar Smart

5/1

Joonas Saariniemi

9/3

/3 syöttöä

Sebastian Savolainen

1/1

Tommi Pinta

2/1

Tero Laitinen

5/1

Sakari Salminen

10/7

Juho Nenonen

3/3

Gerald Lee Jr.

0/1

Teemu Rintala

12/4

Suomi – Tanska 64 – 84 (38-31), 19-vuotiaiden tyttöjen PM-kisoja, Solna, Ruotsi 22.5.2004

Suomi pelaa 17-vuotiaiden joukkueella 19-vuotiaiden sarjaa. Tanska-ottelusta vain pistetiedot saatavilla.

Johanna Palm

1

Jutta Richter

3

Salla Viitanen

20

Iina Rätteli

6

Katri Nieminen

-

Kaisa Valtakari

3

Maiju Ranta

4

Johanna Achrén

11

Maija Alasentie

-

Liisa Pastak

8

Minna Sten

1

Pauliina Vauhkonen

7

Suomi – Tanska 73 – 70 (36-41), 16-vuotiaiden poikien PM-kisoja, Solna, Ruotsi 22.5.2004

Tuomas Tenkanen

0/0

Petteri Koponen

14/3

Sami Marouf

0/0

Aleksi Huuskonen

22/6

Anselmi Vanjoki

11/3

Tuomas Järvinen

2/0

Jere Päivinen

2/3

Kim Siven

2/1

Eero Hautaniemi

0/0

Sad Niskanen

2/3

Henri Kämärä

11/10

Petri Heinonen

7/7

Suomi – Tanska 77 – 72 (36-43), 16-vuotiaiden tyttöjen PM-kisoja, Solna, Ruotsi 22.5.2004

Vilma Kesänen

13/1

Henna Launiainen

18/5

/5 syöttöä

Jenni Niukkanen

0/0

Essi Liljama

6/1

Henna Salomaa

4/3

Laura Alhonsalo

9/1

Johanna Sihvonen

0/0

Tiia Hietanen

11/9

Iina Mähönen

6/3

Linnea Oljemark

6/2

Vappu Honkanen

4/4

Milja Nohynek

0/1



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia