Tanska lunasti finaalipaikan, 16-vuotiaat pojat pronssiotteluun

17.8.2013 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen seitsemän voiton suora katkesi myöhään lauantaina ikäluokan B-divisioonan EM-kisojen välieräottelussa. Suurlupaus Jacob Larsenin johdattama Tanska karkasi Suomelta jo varhain ja sysäsi Suomen pronssiotteluun pistein 56–87 (23–45). Pronssimitalien ja kesän 2014 A-divisioonapaikan kohtalo ratkeaa sunnuntaina.

Ville Leikas ja 16-vuotiaat pojat pelaavat sunnuntaina B-divisioonan EM-turnauksen pronssimitaleista. Kuva: Tytti Nuoramo.

Finaalipaikkaa haikaillut Tanska ei aikaillut, vaan antoi Suomelle raskaan sarjan ensi-iskun jo ottelun avausminuuteilla. Kolmen pelatun minuutin jälkeen Tanska johti lukemissa 5-8, ja vain vajaat neljä minuuttia myöhemmin taululla komeilivat Tanskan 5-23-johtolukemat.

 

Vaikka Suomi onnistui kuromaan eron vielä 11 pisteeseen, Tanskan suurlupaus Jacob Larsen runnoi taukoon mennessä 17 pistettä ja kahdeksan levypalloa ja johdatti joukkueensa 22 pisteen johtoon. Suomi ei onnistunut oikaisemaan kurssiaan myöskään toisella puoliajalla, ja Tanska lunasti finaalipaikkansa 31 pisteen voitolla.

 

Lauri Markkanen (17/2) ja Ville Leikas (11/3) upottivat Suomelle kaksinumeroiset pisteet.

 

– Ottelun lopputulos on meille iso pettymys, mutta ennen kaikkea se tapa, millä tappio tuli. Todennäköisesti teimme valmennusjohdossa virheitä valmistautumisessa, koska emme olleet tänään joukkueena henkisesti valmiita kohtaamaan Tanskan meille tänään tarjoamaa haastetta, harmitteli 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

 

Suomella on mahdollisuus pelata tiensä 16-vuotiaiden poikien A-divisioonaan kesäksi 2014 vielä huomenna, kun joukkue kohtaa turnauksen pronssiottelussa Slovenian. Suomi nujersi Slovenian ylemmässä jatkosarjassa pistein 88–79.

 

Suomi – Tanska 56–87 (13–26, 23–45, 38–63), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen välierä, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 17.8.2013

 

Suomi: Lauri Markkanen 17/2, Ville Leikas 11/3, Riku Laine 6/3/3 syöttöä, Matias Suvanto 6/0, Jonathan Guzman Monet 4/4, Alexander De Miguel Lamminen 4/2, Edon Maxhuni 3/2/4 syöttöä, Lassi Nikkarinen 3/2, Karri Kallio 2/1, Aatu Kivimäki 0/2, Matias Oksa 0/1, Robert Bärlund 0/0.

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia