Tappiot sävyttivät nuorten PM-kisataivalta

6.5.2005 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden toinen päivä ei ollut suomalaisnuorille avauspäivän veroinen. Suomalaiset kärsivät viidessä pelissään neljä tappiota. Päivän ainoasta voitosta vastasi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka retuutti Norjaa lukemin 73-26.

Avauspäivänä Norjan voittanut 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai vastaansa torstaina Ruotsin. Isäntämaa oli hurjassa iskussa. Se upotti kolmosensa huimalla 74 prosentin (14/19) tarkkuudella ja samalla Suomen lukemin 103-73. Suomen parhaat olivat 21 pistettä taitellut Petteri Koponen sekä "tupla-tuplan" koonnut Gerald Lee Jr. (18/11).

18-vuotiaat tytöt avasivat päivänsä ylivoimaisella Norja-voitolla (73-26). Suomalaisista Pia Salminen (13/3), Kaisa Valtakari (12/3) ja Henna Launiainen (10/1) ylsivät kaksinumeroisiin pistesaldoihin. Päivän toisessa ottelussaan joukkue kuitenkin kärsi 43-75-tappion Ruotsille. Suomi ei pystynyt vastaamaan Ruotsin korinalusvoimaan, josta paras osoitus on ottelun levypallotilasto, jonka ruotsalaiset veivät huimalla erolla lukemin 47-7.

16-vuotiaat pojat tekivät nousun Tanskaa vastaan 15 pisteen takaa-ajoasemasta, mutta kiri jäi vajaaksi. Suomen yksi vastaan yksi –puolustuksen pettäminen siloitti tien Tanskan 82-77-voitolle. Ottelun paras suomalainen oli avauspäivänäkin onnistunut Antti Kanervo 17 pisteellään ja seitsemällä levypallollaan.

16-vuotiaat tytöt kokivat saman kohtalon Ruotsia vastaan kuin kaksi vuotta vanhemmat maatoverinsa. Ruotsi oli ottelussa koko ajan niskan päällä, eikä Suomi kyennyt vastaamaan järkälemäisen Ruotsin levypalloylivoimaan. Ruotsi vei kamppailun nimiinsä 80-56. Suomen hyökkäystehoista vastasi pääasiassa kaksikko Henna Salomaa-Camilla Genberg. Salomaa heitti 19 ja Genberg 11 pistettä.

Perjantaina Suomen nuorilla on edessään niinikään yhteensä viisi ottelua. PM-kisat päättyvät sunnuntaina (8.5.), jolloin pelataan turnauksien loppu- ja pronssiottelut.

Suomi – Ruotsi 73 - 103 (30-53), 18-vuotiaiden poikien PM-kilpailut, Solna, Ruotsi 5.5.2005

Mikko Pehkonen           

0/0

 

Jarkko Kyllönen

4/4

 

Petteri Koponen

21/3

 

Jussi Eskola

14/0

 

Joonas Saariniemi

0/0

 

Sakari Salminen

6/4

 

Tero Laitinen

7/0

 

Juho Nenonen

0/2

 

Henri Kämärä

3/1

 

Teemu Rintala

-

(sairaana)

Petri Heinonen

0/5

 

Gerald Lee Jr

18/11

 

Norja - Suomi 26 - 73 (12-43), 18-vuotiaiden tyttöjen PM-kilpailut, Solna, Ruotsi 5.5.2005

Salla Viitanen                

1/1

 

Jutta Richter

6/5

 

Henna Launiainen

10/1

 

Janika Engblom

0/0

 

Katri Nieminen

4/3

 

Fia Ohtonen

9/5

 

Janika Sundström

2/2

 

Kaisa Valtakari

12/3

 

Maiju Ranta

2/1

 

Johanna Achrén

5/6

 

Pia Salminen

13/3

 

Pauliina Vauhkonen

9/6

 

Suomi – Ruotsi 43 - 75 (17-44), 18-vuotiaiden tyttöjen PM-kilpailut, Solna, Ruotsi 5.5.2005

Salla Viitanen                 

0/0

 

Jutta Richter

3/0

 

Henna Launiainen

2/1

 

Janika Engblom

0/0

 

Katri Nieminen

2/0

 

Fia Ohtonen

7/1

 

Janika Sundström

8/0

 

Kaisa Valtakari

2/0

 

Maiju Ranta

6/1

 

Johanna Achrén

8/2

 

Pia Salminen

5/2

 

Pauliina Vauhkonen

0/0

 

Suomi – Tanska 77 - 82 (35-38), 16-vuotiaiden poikien PM-kilpailut, Solna, Ruotsi 5.5.2005

Tomi Kankaanpää         

3/0

 

Ilpo Pehkonen

12/4

 

Ville Viita

6/3

 

Antti Kanervo

17/7

 

Tommi Tiimonen

2/3

 

Ville Tuominen

3/4

 

Väinö Kuusela

10/5

 

Jan Eklund

0/0

 

Juuso Saastamoinen

0/0

 

Tuukka Sariola

2/7

 

Nicolas Dolenc

3/3

 

Juho Laakkonen

19/0

 

Suomi – Ruotsi 56 – 80 (25-42), 16-vuotiaiden tyttöjen PM-kilpailut, Solna, Ruotsi 5.5.2005

Maija-Leena Kaltiokallio

6/2

 

Silvia Tamminen

0/0

 

Jenni Laukkanen

0/0

 

Riina Haavisto

0/1

 

Camilla Genberg

11/1

 

Jenna Konkola

5/2

 

Mette Scheiman

4/1

 

Henna Salomaa

19/3

 

Kia Ignatius

2/0

 

Suvi Karvonen

3/0

 

Aliisa Kivistö

0/0

 

Sandra Välikoski

4/3

 


Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia