ToPo tasoitti finaalit suurvoitolla

2.5.2010 20:02 Torpan Pojat tasoitti Korisliigan finaalisarjan voitot 1-1:een otettuaan sunnuntain kotipelissään suurvoiton Tampereen Pyrinnöstä 106-88 (53-35) -lukemin. Finaalisarja jatkuu tiistaina Tampereella.

ToPon aloitukseen ensi kertaa pudotuspeleissä nostettu TImo Heinonen kiitti tehtailemalla 18 pistettä ja paimentamalla tehokkaasti Pyrinnön Damon Williamsia.

ToPon ja maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä pelasi huikean ottelun parantaen kotimaisen liigaennätyksensä 33 pisteeseen.

Liukas Obie Trotter (kuvassa) säesti Möttölää ja Heinosta 22 pisteellään.

Kisahallin parketin lisäksi lehtereiltä löytyi nimekästä joukkoa, kun paikalla olivat mm. loukkaantunut maajoukkuetähti Petteri Koponen sekä aloitusheiton heittänyt ulkoministeri Aleksander Stubb (kuvassa). Kuvat: Tytti Nuoramo.

Sunnuntainen voitto oli ToPolle jo kolmastoista peräkkäinen kotivoitto tällä kertaa täydessä Töölön Kisahallissa, jossa ToPo on hävinnyt viimeksi tammikuun lopulla. Pyrinnöstä ToPo otti nyt kuitenkin vasta kauden ensimmäisen voittonsa, vaikka joukkueet kohtasivat liiga-, cup- ja harjoituspelit yhteenlaskien nyt jo kahdeksannen kerran.

ToPo hallitsi täyden tuvan edessä (1886 katsojaa) edessä pelattua toista finaalia alusta loppuun, kun se sai hyökkäyspelinsä heti sujumaan. ToPo jatkoi 7-0 -lukemista 18-10 -tilanteeseen ennen kuin Pyrintö alkoi päästä peliin mukaan.

Pyrintö pysyi voittokamppailussa toisen neljänneksen puolivälin 36-32 -numeroihin asti. Sen jälkeen ToPo sai taas tehoa sekä heittopeliinsä että myös puolustukseensa, jossa se torjui tylysti Pyrinnön sooloilut.

ToPo pohjusti voittonsa toisen neljänneksen loppupuoliskon 17-3 -nykäisyllä. Kotivoitto varmistui kolmannella jaksolla, jonka aikana Pyrintö ei onnistunut kääntämään pelin suuntaa. ToPon johto päinvastoin kasvoi suurimmillaan jo tavoittamattomaan 26 pisteen eroon. Niinpä finaalin viimeinen neljännes latistui pelailun puolelle.

ToPon valmentaja Tomi Kaminen ei pelin jälkeen hihkunut finaalivoitosta huolimatta.

- Pienet taktiikkamuutoksemme toimivat hyvin ja pelaajamateriaalimme leveys oli taas vahvuutemme, kommentoi pelin alkupuolella teknisen virheenkin täräyttänyt Kaminen, joka ei ollut kaikkiin tuomioihin tyytyväinen.

Möttölä ja Heinonen loistivat

ToPon sankariksi nousi Korisliigan ennätyksensä 33 pisteeseen kohentanut Hanno Möttölä. Pisteistä 14 syntyi vapaaheittoviivalta, josta Möttölä ei ole tämän kevään pudotuspeleissä epäonnistunut 38 yrityksellä vielä kertaakaan. Möttölä kahmi lisäksi 11 levypalloa.

Obie Trotter heitti ToPolle 22 pistettä ja Timo Heinonen 18. Aloitukseen Tyray Pearsonin tilalla astellut Heinonen teki pisteidensä ohella hyvää työtä Pyrinnön syömähampaan Damon Williamsin tylsyttäjänä.

Kenneth Lowe teki Pyrinnölle 26 pistettä ja Joni Harjulla nosti liigan piste-ennätyksensä kuudella kolmosellaan yhteensä 24 pisteeseen.

Pyrintö kaatui kahden tehomiehensä, Chris Hesterin ja Williamsin vaisuun peliin. Kaksikko sai aikaan yhteensä vain kahdeksan pistettä kolmella ensimmäisellä jaksolla, jolloin vielä pelattiin voitosta. Williams merkkautti lopulta 15 pistettä ja 11 levypalloa, mutta Hester ainoastaan kuusi pinnaa.

- Meiltä ei onnistunut tänään mikään. ToPo oli äärettömän kova ja heidän pelikovuutensa oli aivan eri luokkaa. Jotain uutta pitää keksiä seuraavaan peliin, kun näin paljon tulee turpaan. Toisaalta on sama millä lailla ja miten paljon hävisimme, sillä voitot ovat 1-1 emmekä ole hävinneet kotihallissa Pyynikillä. Lähdemme siellä seuraavaan peliin uudella ilmeellä, lupasi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Kolmas loppuottelu pelataan Tampereella tiistaina.

- Kaverit pelasivat tänään aika pirun hyvin. Vakaa aikomuksemme on hakea kotietu tiistaina Pyrinnöltä pois, päätti Kaminen.

Lue myös seuraavat

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia