Heta Korpivaara: ”Leirille lähtiessä olo oli kuin pikkujunnulla”

16.2.2016 Naisten maajoukkue kerääntyi eilen maanantaina Kisakallion Susi Training Centeriin hiomaan EM-karsintakuntoaan 20.2. pelattavaan EM-karsintaotteluun Ruotsia vastaan. Naarassudet saivat helmikuun maajoukkueikkunaan miellyttävän paluumuuttajan, kun Heta Korpivaara, 31, pukee sinivalkoisen pelipaidan päälleen lyhyen tauon jälkeen. Haastattelussa Korpivaara kertoo kasvustaan Tapiolan Honka -juniorista eurokenttiä kolunneeksi ammattilaiseksi.


110 naisten maaottelun konkari ei kyennyt kesällä ja marraskuun maajoukkueikkunan aikaan osallistumaan naisten maajoukkueen toimintaan, mutta nyt 185-senttinen Korpivaara huokuu intoa päästä edustamaan jälleen Suomea maajoukkuetasolla.

- Aamulla leirille lähtiessä olo oli kuin pikkujunnuna korisleirille mennessä eli intoa täynnä. Olen kuullut pelkkää positiivista joukkueen fiiliksestä ja työmoraalista. Maajoukkue on aina ollut minulle kunnia-asia, Korpivaara kertoo.

Ensi lauantaina Suomen kohtaama Ruotsi on selkeä ennakkosuosikki, jonka rivistöstä löytyvät mm. WNBA-pelaajat Amanda Zahui sekä Farhiya Abdi. Korpivaaran mukaan Suomi tarvitsee nappisuorituksen voittaakseen länsinaapurinsa.

- Ruotsi on yksi Euroopan huippujoukkueista ja huippuyksilöitä jokaiselle pelipaikalle. Meillä on kuitenkin upea joukkue kasassa, ja koriksessahan voi tapahtua mitä tahansa, joten meillä on kaikki mahdollisuudet.

Suomen välietappi ennen Ruotsi-ottelua on Viro, jonka Suomi kohtaa keskiviikkona 17.2. Hyvinkäällä. Viro valmistautuu Suomen lailla omiin EM-karsintoihinsa, joissa joukkue kohtaa Ranskan ja Kroatian.


 
Tapiolasta New Jerseyyn, Honka-juniori Seton Hallissa


 
Ensiaskeleensa meritoituneella urallaan Yhdysvaltojen yliopistosarjassa sekä Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa ammattilaisena pelannut Korpivaara otti Tapiolan Hongassa. 9-vuotiaana Honka-paidan ylleen ensimmäisen kerran pukeneen Korpivaaran mukaan kipinä ammattilaisuralle syttyi teini-iässä.

- Alkuun koris ei ollut niin totista ja harrastin muutakin. 14-15-vuotiaana alkoivat ensimmäiset junnumaajoukkuekutsut tulemaan, niin minulle alkoi hahmottumaan, että tässä lajissa voisi olla hyvä ja menestyä. Hongassa tehtiin jo siihen aikaan hyvää juniorityötä ja seura on aina auttanut eteenpäin.

Korpivaaran uran seuraava unelma eli pelaaminen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa nousi tavoitteeksi lukioiässä. Ideana oli alusta lähtien saada kauppatieteiden opinnot suoritettua pelaamisen ohessa, minkä jälkeen tähtäin oli Euroopan ammattilaiskentillä. Osoitteeksi Yhdysvalloissa nousi maineikas Seton Hall, New Jersey.

- En ole katunut päivääkään sitä, että lähdin jenkkiyliopistoon. Yksi parhaimpia päätöksiä, mitä olen tehnyt. Sieltä sai kovuutta ja valmiutta lähteä ammattilaiskentille. Se on ehkä varmempi vaihtoehto, kun lähteä ulkomaille suoraan Suomesta.

- Olen mennyt urallani aina koris edellä ja keskittynyt siihen, mutta naiskoripalloilijoilla palkat eivät ole niin huimia, että niillä elää loppuelämää. Olen pyrkinyt myös pitämään huolen siitä, että mitä teen uran jälkeen.

Valmistuttuaan Seton Hallista Korpivaara haki kauppakorkeakouluun maisterilinjalle, jossa opiskelupaikan vastaanottamista hän siirsi, kunnes saapuisi takaisin Suomeen. Kesäisin Korpivaara on välillä kerryttänyt siviilipuolen työkokemusta.


 
”Ammattilaisuus vaatii töitä”


 
Ammattilaisuransa Korpivaara aloitti Espanjan Liga Femeninassa Gran Canarian riveissä. Loukkaantumisten runtelema debyyttikausi oli vaikea, mutta ensimmäisen kauden jälkeen uusi osoite löytyi myös Espanjasta, mutta sarjaportaan alempana. Espanjassa Korpivaara viihtyi yhteensä viisi kautta 2007-2012.

- Viihdyin Espanjassa mainiosti ja siitä tuli ehkä toinen kotimaa. Opin kielen, sain elinikäisiä kavereita ja sinne on kiva palata vieläkin. Sieltä sai perspektiiviä elämään ja oppi vähän rentoutta, Korpivaara hymyilee.

- Espanjassa pelasin myös ehkä parhaimman kauteni. Viimeisellä Espanjan kaudellani Ferrolissa voitin Espanjan kakkosliigan korikuninkuuden ja suoritusvarmuuteni oli tasainen ja korkealla.

- Sen jälkeen siirryin Saksaan vuodeksi ja lopulta ennen Suomeen paluuta Ranskaan. Saksaan oli vaivatonta sopeutua sillä kulttuuri vastaa pitkälti suomalaista, mutta Ranska tuotti alkuun haasteita. Lopulta sielläkin oppi kieltä ja pääsi hyvin sisälle maan tapoihin.

Nyt Korpivaara on palannut Suomeen, jossa hän viimeisteli opintonsa kauppakorkeakoulussa ja pelasi samalla pronssia Naisten Korisliigassa voittaneessa ToPossa kaudella 2014/2015. Kuluneella kaudella Korpivaara on siirtynyt siviilielämässä töihin ja palannut parketeilla kasvattajaseuraansa Tapiolan Honkaan.

- ToPossa oli kiva tasapaino opiskelujen ja pelaamisen välillä. Ammattilaisvuosien jälkeen kaipaa vähän muutakin elämään. Tämän kauden aikana olen aloittanut siivilityössä, jossa joutuu välillä tekemään pitkää päivää. Työn ja treenien yhdistäminen onkin tuottanut omat haasteensa, mutta samalla on todella hyvä, että työpäivien jälkeen saa stressin pois mielestä treenaamalla kovaa.

Ison roolin lisäksi Hongassa on viljalti potentiaalisia nuoria pelaajia, jotka pääsevät päivittäin näkemään Korpivaaran ammattimaista tekemistä sekä kuuntelemaan vinkkejä ammattilaispelaajan arjesta. Nuorille pelaajille Korpivaara painottaakin, että töitä ja uhrauksia on tehtävä.

- Jos haluaa ammattilaiseksi, niin se vaatii töitä. Pitää olla valmis uhraamaan elämän muita kiinnostuksen kohteita koripallon eteen. Mikään ei tule itsestään, joten pitää löytyä päivittäin aikaa treenaamiselle. Toiseksi pitää myös ymmärtää pitää tasapaino elämässä, oppia kuuntelemaan sekä kroppaa että pääkoppaa.

Lisätietoja: Heta Korpivaara
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.11.2017 Haastattelu

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen tähtää huipulle

Naisten koripallomaajoukkueen tulevaisuuden huippulupauksiin kuuluva Lotta-Maj Lahtinen, 17, esitti ennakkoluulottomia otteita EM-karsintaotteluissa Ranskaa ja Sloveniaa vastaan. Lahtisen mukaan ottelut toimivat erinomaisena oppina jatkoa ajatellen.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

30.8.2017 Haastattelu

EM-kisojen ”Hype Man” Tidjân Ba odottaa koripallojuhlaa

Huomenna käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa juontajan ja viihdyttäjän roolissa toimiva Kwan-yhtyeestä tuttu muusikko Tidjân Ba odottaa malttamattomana kisojen alkua.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

14.8.2017 11:05 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Viimeiset pari viikkoa ovat osoittaneet hyvää”

Susijengi saalisti EM-kotikisakesän 2017 ensimmäisen voittonsa myöhään lauantai-iltana torjumalla Turkin loppurynnistyksen Cagliarin leirityksen päätteeksi. Kolmatta kesäänsä Susijengissä pelaava Jamar ”Jammu” Wilson, 33, uskoo voiton tuoneen jengille juuri oikean määrän itseluottamusta kahdeksi kisoja edeltäväksi viikoksi.

Näytä lisää vastaavia