Koripallo vie kauas – suomalaista valmennusoppia Aasian liigoissa

17.11.2016 08:00 Suomalaisia pelaajia ja valmentajia löytyy kuluvalla kaudella myös muualta kuin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Pelaajista Etelä-Amerikkaa valloittavat Juho Nenonen ja Samuel Haanpää, ja kauas Aasiaan ovat suunnanneet valmentajat Lars Ekström ja Mika Turunen.

Lars Ekströmin mukaan pelinopeus on yksi suurimmista eroista Korisliigan ja Japanin liigan välillä. Kuva: Kai Kilappa.

Mika Turunen teki suomalaista koripallohistoriaa lauantaina, kun hänestä tuli ensimmäinen suomalainen koripallovalmentaja, joka on johdattanut joukkueensa mitaleille Aasiassa. Turusen Ho Chi Minh saavutti Vietnamin liigassa hopeaa.

Turusen lisäksi Aasian valloitukseen lähti kuluvaksi kaudeksi Lars Ekström, joka valmentaa Japanin B3-liigassa Tokyo Cinq Revesiä. Kokenut Ekström on valmentanut aiemmin urallaan muun muassa Ruotsissa sekä Korisliigassa viimeisimpänä KTP-Basketia kaudella 2011-12.

- Minulla on agentti, jolla on aiemminkin ollut yhteyksiä tänne. Tein 1,5 vuotta sitten muutaman scouttijutun tänne ja oli puhetta, jos lähtisin valmentamaan, mutta se jäi silloin siihen. Ilmeisesti joku kuitenkin muisti minut ja oli yhteydessä, ja nyt olen ollut täällä muutaman kuukauden, Ekström kertoo.

Vaikka koripalloa pelataan samoilla säännöillä ympäri maailman ja lajin sanasto on osin samaa kielestä riippumatta, Ekström myöntää kielen tuovan omat haasteensa arkipäiviin. Joukkueessa valmentajan ohjeita kääntää muutama englantia osaava pelaaja yhdessä amerikkalaisvahvistusten kanssa.

- Meille palkattiin henkilö kääntäjän ja huoltajan tehtäviin, mutta hänellä ei lopulta riittänytkään taito kääntöhommiin. Nyt hän toimii vain huoltajana, Ekström sanoo.

- Nuorisossa on paljon innokkaita pelaajia, jotka haluaisivat NBA:han, mutta eivät ymmärrä, että sitä varten olisi hyvä opetella englantia. Täällä on niin paljon väkeä, että englantia ei tarvitse oikeastaan mihinkään.

”Kovasti kumarrellaan”

Suurimmat erot suomalaisessa ja japanilaisessa koripallossa löytyvät Ekströmin mukaan pelinopeudesta.

- Täällä pelissä tapahtuu koko ajan ja on hyvin vähän amerikkalaisia puhtaita 5-paikan pelaajia ­– sen tyyppinen pelaaja ei ehdi mukaan. Luulen, että Korisliigan parhaat joukkueet veisivät meitä aika lailla, mutta toisaalta häntäpään kanssa ei olisi niinkään selvää, Ekström vertaa.

- En usko, että Suomesta löytyy niin nopeita pelaajia kuin meidän viisi nopeinta. He häviävät taidossa, mutta täällä pystyy pelaamaan ihan erilaisia prässejä kuin Korisliigassa. Vauhti on hirmuinen, mutta ”koripalloäly” ei välttämättä parhaasta päästä.

Eroja löytyy myös kentän ulkopuolelta. Ottelutapahtumat on viety teknologian huippumaassa lähelle NBA-tasoa ja valot, musiikit, savukoneet ja kuulutukset tekevät otteluista todellisen shown. Ottelun jälkeen nähdään joukkueet kumartavat kentällä eri suuntiin, ja Ekströmin mukaan areenalta on turha yrittää poistua heittämättä läpyjä jokaiselle katsojalle.

- Kunnioitus etenkin ylemmässä asemassa olevia ja vanhempia kohtaan on suurta. Kun laitoin 19-vuotiaan pojan avausviisikkoon, hän tuli ottelun jälkeen kysymään, että miten hän oli avauksessa kun penkillä oli paljon vanhempia pelaajia, Ekström nauraa.

- Kovasti kumarrellaan aina kun nähdään, ja on ollut ihan turhaa yrittää kantaa pallokassia, kun heti kaverit ryysivät ottamaan sen.

 
16.4.2021 13:39 WNBA

Dallas Wingsin varaama Awak Kuier: ”Meillä on paljon nuoria lahjakkuuksia”

Tuore WNBA:n kakkosvaraus Awak Kuier, 19, kertoi varaustilaisuuden jälkimainingeissa omista tunnelmistaan, pelillisistä esikuvistaan sekä sopeutumisestaan Dallas Wingsin pelaamiseen ja WNBA:han.

15.4.2021 08:50 WNBA

Awak Kuier: ”Olen iloinen jo pelkästään siitä, jos minut draftataan”

WNBA:n varaustilaisuuden kynnyksellä Awak Kuier, 19, odottaa jännityksellä, mitä tulevan odottaa. Susiladiesin nuorta tähteä ja Peli-Karhut-kasvattia veikkaillaan yhdeksi varaustilaisuuden kärkinimeksi, mutta hän on itse tyytyväinen jo pelkästään siitä, jos hänet varataan.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

8.4.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Edon Maxhuni taistelevat Viron ja Latvian yhteisliigan voitosta

Viron ja Latvian yhteisliigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna ja sarjan kausi huipentuu loppuviikosta pelattavaan lopputurnaukseen. Alexander Madsenin VEF Riika selvisi suoraan välieriin voitettuaan Latvian lohkon ja Viron lohkossa toiseksi sijoittunut Edon Maxhunin Pärnu kohtaa puolivälierässä latvialaisen BK Ogren.

7.4.2021 15:26 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen taistelee noususta – Kalinilla, Rokkasella, Koskimiehellä ja Tulosella hyvät kaudet

Espanjassa saatiin runkosarjat pelattua hiljattain ja samalla päättyivät Marianne Kalinin, Sara Rokkasen, Elina Koskimiehen sekä Helmi Tulosen kaudet. Anniina Äijäsen kausi sen sijaan jatkuu kauden loppuhuipennuksella, kun Ferrol taistelee noususta Espanjan pääsarjaan.

31.3.2021 12:45 Suomalaiset ulkomailla

Sandra Karstenilla positiivinen debyyttikausi ammattilaisena

Sandra Karsten pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla, kun hän vietti menneen kauden Ruotsin liigassa pelaavan Wetterbygden Sparksin joukkueessa. Vaikka joukkue ei edennyt pudotuspeleihin, niin kausi oli muuten positiivinen kokemus.

30.3.2021 18:47 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikon joukkue luottavaisena Itävallan pudotuspeleihin

Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona ja Anton Mirolybovin sekä Aleksi Koskinen valmentama ja Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

27.3.2021 20:12 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander aloittaa pudotuspelit Saksassa sunnuntaina – ”Olemme nyt parhaassa mahdollisessa iskussa”

Saksan Bundesliigan runkosarjan viimeiset pelit pelattiin keskiviikkona ja pudotuspelit käynnistyvät viikonloppuna. Pelanderin Herner sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

6.3.2021 11:34 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikko jahtaa Itävallan cupin voittoa – ”Cup on täällä tosi iso”

Itävallan cupin mestaruus ratkaistaan sunnuntaina, kun Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden kohtaa finaalissa Oberwart Gunners.

26.2.2021 13:18 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen päässyt pelaamaan vapautuneesti - ”Tiedän mitä minulta vaaditaan”

Helmi Tulonen on pelannut hyvää kautta Espanjan Liga Femenina 2:n Ibaizabalin joukkueessa. Vaikka joukkueessa on tapahtunut muutoksia kauden aikana, on Tulonen ollut koko ajan joukkueensa avainpelaajia.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

19.1.2021 14:57 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierilla menossa vahva kausi – ”Olen tykännyt pelityylistä tosi paljon”

Suomalaisen koripalloilun kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Awak Kuier, 19, pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Italialaista Virtus Eirene Ragusaa edustavan Kuierin debyyttikausi ulkomailla on sujunut hyvin.

9.1.2021 12:40 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander vaatii itseltään enemmän – ”Tulen parantamaan loppukaudesta”

Sofia Pelander pelaa ensimmäistä kauttaan Saksassa, kun hän teki kesällä sopimuksen Bundesliigassa pelaavan Hernerin kanssa. Pelander löytää alkukauden jälkeen parannettavaa sekä itseltään että joukkueelta.

27.12.2020 12:30 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosella opettavainen alku ulkomaan uralle – ”Aika paljon on tapahtunut”

Viime kauden jälkeen Korisliigan palkintopöydän putsannut Henri Kantonen, 23, otti ensimmäisen askeleensa ulkomaan kentille, kun hän siirtyi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Koronapandemia on aiheuttanut omat haasteensa myös Kantosen kauteen, mutta tehnyt siitä samalla ikimuistoisen.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

7.11.2020 10:06 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalon päävalmentama Merlins Crailsheim lähtee taistelemaan sarjapaikasta

Saksan Bundesliigassa saadaan kausi käyntiin viikonloppuna. Merlins Crailsheimissan nähdään taas vahva suomalaisedustus, kun Tuomas ja Joonas Iisalo jatkavat joukkueen valmennusvastuussa. Lisäksi Juho Kailio liittyi kesän aikana täydentämään valmennusryhmää.

1.11.2020 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen aloittaa ammattilaisuransa Daniel Janssonin alaisuudessa

Daniel Jansson nimettiin talvella Saksan ProA:ssa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi ja hän hankki riveihinsä muun muassa USA:n yliopistosta Eurooppaan palanneen Elias Valtosen sekä apuvalmentajakseen Hussain Dassoukin. Nyt kolmikko pääsee vihdoin tositoimiin, kun Tigersin kausi käynnistyy sunnuntaina.

23.10.2020 21:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander tavoittelee Saksan mestaruutta

Viiden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen Sofia Pelander vaihtoi kesällä maisemaa tehdessään sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Pelander lähtee uuteen haasteeseen suurella innolla.

23.10.2020 09:33 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosen ja Ilari Seppälän kausi vihdoin käyntiin Ranskassa

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina. Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

Näytä lisää vastaavia