15.2.2012 Tampereen Pyrintö kaatoi loimaalaisen Nilan Bisonsin keskiviikon ainoassa Korisliigan kamppailussa. Liigakolmonen Pyrintö oli kotonaan liigakakkonen Bisonsia parempi pistein 77–66 (36–39).

Damon Williamsin Pyrintö haki voiton Biisoneista. Kuva: Francois Perthuis.
Voitto oli Pyrinnölle jo kuudes perättäinen. Joukkueen takamatka loimaalaisiin on enää kaksi sarjapistettä, joskin Bisonsilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Korisliigan kärjessä porhaltaa edelleen Joensuun Kataja.
Bisons aloitti ottelun isäntiä vahvemmin ja kävi ensimmäisellä jaksolla suurimmillaan kahdeksan pisteen johdossa. Pyrintö sai kuitenkin pikkuhiljaa koneensa käyntiin. Kolmannen jakson jälkipuoliskolla tamperelaiset pääsivät jo kymmenen pisteen etumatkalle, ja ottelu alkoi olla ratkennut.
– Teimme ensimmäisellä puoliajalla muutamia selkeitä virheitä, joista kaveri rokotti heti. Kävimme tauolla asioita läpi, ja sen jälkeen peli pyöri mallikkaasti. Saimme vastustajan avainpelaajilta hyvin tilan pois, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kiitteli suojattiensa mallikasta puolustuspelaamista.
Hallitsevan mestarin peli alkaa asettua kevään lähestyessä uomiinsa.
– Ensimmäisellä puoliajalla saattoi olla jo tietyllä tapaa aika rauhallinen, vaikka olimmekin tappiolla. Peli alkaa nyt näyttää melko hyvältä, Poikola jatkoi.
Pyrinnön ykköshahmo oli jälleen kerran Damon Williams (15/17/3 syöttöä/2 blokkia), jota tuki parhaiten Antwine Williams (17/2/3 syöttöä). Loimaalaisten paras oli Jeb Ivey (19/3/3 syöttöä). Bisonsin paidassa teki ensiesiintymisensä Namika Lahdesta siirtynyt Ville Mäkäläinen (6/5).
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.