KTP pisti parastaan Lahden ollessa aseeton, Kouvot kaatoi Hongan

28.3.2004 Kotkalaisen KTP Basketin peli on loksahtanut kohdalleen lähes parhaimpaan mahdolliseen aikaan kautta. KTP:n liikkuvasta joukkuepelaamisesta sai näytteen SM-Koriksen ensimmäisessä välierässä Namika Lahti, joka joutui taipumaan tuvantäyden kotiyleisönsä edessä loppuluvuin 90-109. Hyvältä näytti myös Kouvojen meno Espoossa. Kouvot yllätti hallitsevan mestarin Hongan sen kotisalissa Tapiolassa ja poistui välieräavauksesta 81-69-voiton kanssa.

Lahden ja KTP:n runkosarjakohtaamisissa kotkalaisilla oli suuria ongelmia Namika Lahden paikkaprässin kanssa. Sunnuntaina ongelmista ei ollut tietoakaan. KTP:n Jari Vekkilän upotettua ensimmäisten minuuttien aikana kaksi kolmosta, joutui Lahti luopumaan paitsi prässistään myös paikkapuolustuksestaan.

Namika Lahti johti ottelua ainoastaan kaksi kertaa: tilanteissa 4-2 ja 6-5. Pelin oltua tasan lukemissa 14-14 aloitti KTP irtiottonsa. Kotkalaiset repäisivät reilun minuutin jakson 9-0. Toisen jakson alkajaisiksi tuli toinen kiskaisu, kun KTP vei kahden minuutin jakson 9-2 ja siirtyi 36-23-johtoon. Namika Lahden avainpelaajiin lukeutuva ja väkevästi aloittanut Sami Lehtoranta sai kolmannen virheensä ajassa 10:30 ja joutui penkille. Lehtorannan johdolla Lahti tuli avausneljänneksellä vahvasti hyökkäyslevypalloihin, mutta 205-senttisen tornin poistuttua parketilta, pääsi KTP:n iso kalusto jyräämään. Vauhdissa oli erityisesti Kenny Younger, joka ei ottelussa heittänyt pelitilanteista kertaakaan ohi kooten komeat 27 pistettä.

KTP:n hyvyys ei sunnuntaina kuitenkaan ollut yksilösuoritusten varassa, vaikka Younger loistikin. KTP:n puolustuksessa avut toimivat mainiosti ja hyökkäyksessä kentällä ollut viisikko liikkui liukkaasti ja etsi määrätietoisesti hyviä heittopaikkoja. Joukkue pelasi hyvin palloa sisältä ulos ja toisinpäin. Kaukaa rankaisi Vekkilä, joka osui kaikilla kolmosyrityksillään ja teki 18 pistettä. Loppua kohden alkoivat palloa säkittää myös Pasi Heinonen sekä Roope Mäkelä, joka pystyi pelaamaan selkävaivansa kanssa ilman puudutuspiikkien apua.

- Tasaisuus oli tänään valttia. Lahden paikkaprässi on tuottanut meille kauden aikana päänvaivaa, mutta tänään mentiin ohi lentämällä. Pelimme toimi myös isolla viisikolla, joka on aiemmin ollut meille vaikeaa, hymyili Vekkilä pelin jälkeen.

Vanha kehäkettu, KTP-luotsi, Eero Saarinen hyödynsi oivasti Lehtorannan virhevaikeuksia. Hän marssitti kentälle samanaikaisesti Youngerin, Markus Myllylän ja Iiro Tenngrenin, jotka ottivat ilmatilan haltuunsa. Juuri ennen puoliaikaa kyseinen KTP-kolmikko jyräsi korin alta ja vei Kotkan 58-38-johdossa tauolle.

Ottelun jälkeen Namika Lahden valmentaja Lars Ekström ihasteli vastustajan erinomaista pelaamista.

- Päästimme Kotkan pelaamaan omaa peliään ja tänään KTP nähtiin parhaimmillaan. Meillä ei puolestaan ollut riittävää terävyyttä hyökkäyspäässä. Mentiin vain katselemaan, jos se kori syntyisi, murehti Ekström.

Lahti osui ensimmäisellä puoliajalla pelitilanneheitoillaan vain 36,6 prosentin (14/38) tarkkuudella.

KTP ei otettaan toisella puoliajalla hellittänyt. Kun vajaat 28 minuuttia oli pelattu, oli kotkalaisten johto 26 pistettä (81-55) Pasi Heinosen osuttua bonusviivan takaa. Suurimmillaan KTP:n etumatka oli päätösneljänneksen alussa ja tilanteessa 91-62. Viimeisen neljänneksen aikana molemmat valmentajat antoivat jo avainpelaajilleen lepohetkiä, kun voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

- Monilla joukkueilla on tullut kauden aikana ylä- ja alamäkiä. Meilläkin oli runkosarjan lopussa peli hakusessa. PuHu-sarjassa (puolivälierissä) ymmärsimme vihdoin, että hyvällä liikkeellä parhaimmat korintekijämmekin saavat parhaat tekopaikat. Tänään homma toimi, mutta mitään ei ole vielä voitettu paitsi yksi vieraspeli, muistutti Saarinen.

Youngerin (27/10) ja Vekkilän (18/6 syöttöä/5 riistoa) ohella KTP:n onnistujakaartiin kuuluivat Tenngren (18/3), Heinonen (14/2) ja Mäkelä (13/9 syöttöä). Jussi Saarela pelasi jälleen vahvasti, teki vahvaa työtä puolustuspäässä ja tuikkasi kahdeksan pistettäkin. Lahtelaisista Lehtoranta teki lopulta 19 pistettä. Monte Cummings (14/6) oli yllättävän kesy KTP-puolustuksen puristuksessa.

Kouvot hallitsi hurmoksensa siivittämänä  

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Kouvot onnistui tukkimaan Hongan korinalustan ja espoolaisten peli toimi välieräavauksessa vain hetkittäin. Kouvot ratkaisi ottelun käytännössä jo murskaavalla avausneljänneksellä (13-31). Hongan takamiehille ei löytynyt tilaa korille ajoihin, joten joukkueen hyökkäyspeli seisoi pahasti ja vieraiden onnistui tukahduttaa takaa-ajoyritykset. Kouvot otti arvokkaan kotiedun itselleen lopulta lukemin 69-81. 

Poikkeuksellisesti vasta klo 20.10 alkaneessa ottelussa parketille marssi vahvasti latautunut Kouvot. Aktiivisesti hyökkäyspäässä liikkunut joukkue onnistui rikkomaan espoolaispuolustuksen. Toisessa päässä vahvasti puolustanut kouvolalaissikermä onnistui pimentämään Hongan sisäpelin ”tuplaamalla” pallollista pelaajaa. Anssi Kinnaslampi ja Marcus Grant toisaalta häiritsivät tehokkaasti Jyri Lehtosen ja Olli Nikitin pelinjohtoa.  

Honka ei myöskään onnistunut pituusylivoimastaan huolimatta sulkemaan Kouvoja levypalloista, mikä helpotti vieraiden tehokasta hyökkäyspeliä. Ja Kouvojen heittopeli oli fantastista – mies toisensa jälkeen kokeili onneaan ja onnistui. Avausneljänneksen puolivälin jälkeen Kouvot vei reilun neljän minuutin jakson peräti 15-0, karaten hetkeksi jo 31-8 johtoon. 

- Ennen ottelua olimme erityisesti puhuneet levypallojen ja korinaluspuolustamisen tärkeydestä. Saimme aika hyvin sumputettua ja pääsimme juoksemaan nopeita. Meillä on pudotuspeleissä ollut koko ajan hyvä henki päällä, kertoi ottelun parhaimmistoon kuulunut Kinnaslampi ottelun jälkeen.  

Nikitin loukkasi nilkkansa kontaktitilanteessa Kinnaslammen kanssa, kun peliä oli 11 minuuttia takana. Liekö loukkaantuminen sitten herättänyt kotijoukkueen, mutta Honka alkoi pelata järkevämpiä hyökkäyksiä. Honka sai otteen Kouvojen hyökkäyspeliin ja toisessa päässä etenkin Stephen Rich tuntui olevan vieraille lähes pysäyttämätön. Ensimmäiset seitsemän minuuttia Honka vei 18-6, kaventaen Kouvojen etumatkan kahdeksaan pisteeseen (31-39). Rich teki neljänneksellä kaikkiaan 15 pistettä. Neljänneksen loppua kohti Hongalle alkoi avautumaan myös heittopaikkoja, joista pääsi nauttimaan mm. Jukka Hemdahl. 

Toisella puoliajalla Kouvot onnistui jälleen tiivistämään puolustustaan. Grant pimensi Lehtosen pelinrakentelu- ja korintekoaikeet ja aktiivisesti levypalloista taistelleet kymenlaaksolaiset pääsivät paremmin pitämään yllä vauhtipeliään. Honka oli pakotettu pysäyttämään vieraiden nopeisiin hyökkäyksiin lähdöt rikkomalla. Nilkka vahvasti teipattuna kentälle palannut Nikitin kavensi heti puoliajan jälkeen eron viiteen pisteeseen, mutta tämän jälkeen Kouvot venytti tasaisesti marginaalia. Päätösneljännekselle lähdettiin lukemista 52-65.  

Kouvot oli tehnyt kotiläksynsä. Se tiesi tasan tarkkaan Hongan hyökkäyskuviot ja pystyi ennakoimalla tilanteita katkomaan Hongan syöttöjä.  

Hongalle korinteko oli tervanjuontia päätösneljännekselläkin, eikä pystynyt tosissaan uhittelemaan enää viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Kouvot sai hyvällä liikkeellä aikaiseksi makoisia koreja, kun Kouvojen pelurit väkevien ajojensa päätteeksi pääsivät pudottamaan Hongan apujen tullessa vastaan vapaalle joukkuetoverilleen korin alle. Kouvojen EU-vahvistus Luke Dean naulasi tärkeillä hetkillä viimeiset niitit Hongan arkkuun. 

Taiston tauottua Honka-leirissä oli hiljaista kuten selkäsaunan jälkeen asiaan kuuluukin.  

- Pudotuspeleissä ei yksinkertaisesti voi antaa 23 pistettä etumatkaa. Emme olleet valmiita pelaamaan, tuhisi Nikitin, joka kuvaili nilkkaansa pelin jälkeen ”kipeäksi, mutta pelikelpoiseksi”.  

Samoilla linjoilla oli Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic, jonka yöunet saattavat jäädä vähäisiksi, kun hän yrittää miettiä lääkkeitä Kouvojen esittämään ylivoimaan.  

- Oma esityksemme oli suuri yllätys. Unohdimme kaiken mitä meidän piti tehdä puolustuksessa. Näin jo kahdesta ensimmäisestä hyökkäyksestämme, ettei pelaajien ajatukset olleet pelissä. Jos pelaajissamme on pelaaja-ainesta, antavat he huomenna kaikkensa.  

Kouvot-luotsi Jouni Grönroos oli luonnollisesti tyytyväinen mies, mutta toppuutteli myös innokkaimpia.

- Yksi peli saatiin Mansikka-aholle lisää. Muutahan tässä ei vielä ole tapahtunut. Huomenna on uusi taisto.  

Välierät jatkuvat siis jo maanantaina, jolloin ottelu Kouvot-Honka alkaa Mansikka-ahon Urheiluhallissa klo 18.30. Samaan aikaan käynnistyy Karhuvuoren Urheilutalolla KTP:n ja Namika Lahden välinen toinen välierä. Kolmella voitolla etenee SM-finaaliin. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

5.5.2023 20:36 Korisliiga

Seagulls riisui Kauhajoen aseista – toinen finaalipeli päättyi roimaan kotivoittoon

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa 2–0.

2.5.2023 20:24 Pääjuttu

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls ryöväsi Kauhajoen kotiedun välittömästi

Kauhajoki taipui kotikentällään Helsinki Seagullsille 54–70.

2.5.2023 07:54 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Kolminkertainen mestari kohtaa ensimmäisiä finaalejaan pelaavan haastajan

Miesten Korisliigan finaaleissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Toiselle joukkueista finaalit ovat viidennet perättäiset, toiselle ensimmäiset koko seurahistoriassa. Siitä huolimatta vastakkaisten joukkueiden veteraanipelaajat Timo Heinonen ja Cameron Jones suhtautuvat molemmat tilanteeseen itsevarmuudella.

29.4.2023 20:07 Korisliiga

Jatkoaika tarvittiin, mutta Kataja piti pintansa – Korisliigan pronssimitalit Joensuuhun

Korisliigan pronssiottelu päättyi Kataja Basketin hyväksi luvuin 107–96, vaikka Salon Vilpas olikin saada viime metreillä kiinni.

25.4.2023 20:51 Korisliiga

Korisliigan finaalipari on selvillä – Kauhajoki väsytti Vilppaan pitkän väännön jälkeen

Miesten Korisliigan finaalissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Pronssista pelaavat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

23.4.2023 18:59 Korisliiga

Seagulls mursi kirouksen – puhtaalla pelillä finaaleihin

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin väliset välierät päättyivät tänään otteluvoitoin 4–0.

22.4.2023 22:26 Korisliiga

Kauhajoki venytti sarjajohdon 3–1:een – enää voiton päässä Korisliiga-finaalista

Salon Vilpas taipui kotonaan Kauhajoelle ja joutui välierissä 1–3-takaa-ajoasemaan.

21.4.2023 20:40 Korisliiga

Nikkarinen ja Järvi laittoivat tuulemaan – Seagulls voiton päässä finaalista

Helsinki Seagulls kaatoi Kataja Basketin ja johtaa välieräsarjaa 3–0.

20.4.2023 21:09 Korisliiga

Vilpas ei aio taipua – Kauhajoen kotitappio kavensi välierät 2–1:een

Salon Vilpas otti tiukan vierasvoiton Kauhajoesta ja sai kavennettua vastustajan sarjajohtoa.

Näytä lisää vastaavia