Samuel Haanpää: ”Pudotuspeleihin pääsy on ihan realistinen tavoite”

24.1.2013 Viime kesänä takaportin kautta Korisliigaan noussut Lapuan Korikobrat on runkosarjakauden puolenvälin paikkeilla toipunut syyskauden lastentaudeistaan ja pelannut tiensä pudotuspeliviivalle. Joukkueen kotimainen johtotähti Samuel Haanpää, 26, pitää täysin realistisena tavoitteena sitä, että liiganousija debytoi jo ensi huhtikuussa Korisliigan puolivälierissä.

Korikobrille avautui liigapaikka kesällä, kun ToPo menetti paikkansa pääsarjatasolla ja Korisliigaan tarvittiin yksi joukkue täyttämään helsinkiläisten mentävän aukon. Edeltävänä keväänä vesiperän divarin finaaleissa vetänyt Korikobrat sai viimein tilaisuutensa pääsarjatasolla.

 

Äkkinousu aiheutti välittömiä paineita lapualaisten organisaatiossa. Joukkue ei aikaillut, vaan värväsi pelaajamarkkinoilta riveihinsä erään kesän siirtomarkkinoiden halutuimmista kotimaisista pelaajista: loukkaantumisen jälkeen paluuta tositoimiin tekevän 203-senttisen maajoukkuetakamiehen Samuel Haanpään.

 

Keravalaislähtöinen Haanpää saapui Lapualle tarkoituksenaan harjoitella hyvin, saada paljon peliaikaa ja vastuuta sekä pelata pitkästä aikaa täysin ehjä kausi. Toistaiseksi pelatun 25 runkosarjaottelun perusteella Haanpään tavoite on enemmän kuin toteutunut.

 

– Isona teemana on tosissaan ollut ja on edelleen se, että haluaa pysyä terveenä ja kunnossa kauden alusta loppuun asti. Pitää koputtaa puuta, mutta toistaiseksi kaikki on sujunut tällä saralla oikein hyvin, Haanpää hymyilee upotettuaan Forssan Koripojat keskiviikon kotiottelussa kuudella kolmosellaan.

 

Kobrat virittelee koripallobuumia

 

Nenad Stefanovicin valmentaman Korikobrien alkukausi oli vielä monessa suhteessa rytmin ja tuntuman hakemista. Ensimmäisestä 18 ottelustaan Korikobrat haki sarjapisteet vain kolmesta, ja joulun lähestyessä kauden aloittaneesta kolmesta amerikkalaispelaajasta kaksi vaihtui uusiin.

 

Joulun tienoilla lapualaisten pelihuumori alkoi kuitenkin löytyä. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan Korikobrat on voittanut neljä, ja samalla liigan jumbosijat ovat vaihtuneet pudotuspeliviivaan.

 

– Amerikkalaispelaajien vaihdossa oli tietenkin oma osansa pelin loksahtamisessa parempiin uomiin, vaikka eivät pois lähetetytkään kaverit missään nimessä huonoja pelaajia olleet, Haanpää miettii.

 

– Näkisin, että tärkeintä on ollut se, että olemme saaneet joukkueena pelejä alle ja oppineet hiljalleen toisiamme. Meillä on nyt toimiva ja edelleen kehityskelpoinen konsepti, jolla on hyvä jatkaa kohti kevättä.

 

Korikobrien petratessa hiljalleen otteitaan joukkueena Haanpää näkee myös organisaation oppivan liigatason lainalaisuuksia päivä päivältä paremmin.

 

– Totta kai organisaatio oli aika kovan paikan edessä kun liiganousu viimein tuli ja etenkin syksyllä kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Oppimista ja kehittämistä varmasti löytyy, mutta koko ajan parempaan suuntaan menee, arvioi Haanpää.

 

– Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että Korikobrilla on aineksia luoda tästä hetkestä pidemmän aikavälin projekti. Jos me saadaan aikaiseksi korisbuumi Lapualle, sitä kautta junnut innostuvat, toiminnasta tulee entistä pitkäjänteisempää ja koripallokulttuuri alkaa kehittyä.

 

Painijoiden varjoissa - ainakin vielä

 

Haanpäällä on takanaan nuoreksi mieheksi varsin mittava koripalloura, johon lukeutuvat kaiken muun muassa ammattilaiskaudet Espanjassa, Kyproksella ja Ranskassa, kolmosennätysten uudelleentehtailu USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa sekä 26 miesten maaottelua 7,7 pisteen ottelukeskiarvolla.

 

Moni koripallofani muistelee edelleen kaiholla, kuinka Haanpää rankaisi Ranskan NBA-miehiä Tony Parkeria, Boris Diawia ja kumppaneita viidellä kolmosellaan vuonna 2009 pelatussa EM-karsintaottelussa.

 

Kaikesta tästä huolimatta on Haanpää saanut Lapualla pysyä poissa valokeilasta – ainakin vielä. Lapualaiset ovat vasta hiljalleen alkaneet ottaa Korikobrat omikseen.

 

– Ainakin toistaiseksi olen saanut tehdä ostokseni ihan rauhassa. Painijat ja pesäpalloilijat kyllä tunnistetaan, minua harvemmin, Haanpää hymyilee.

 

Muutos saattaa kuitenkin olla jo tapahtumassa. Kun Korisliigan runkosarjaa on pelattu 25 kierrosta, jakaa Korikobrat liigan kahdeksannen sijan yhdessä Korihaiden kanssa Salon Vilppaan hengittäessä voiton päässä niskaan. Haanpää uskoo, että Korikobrilla on täydet mahdollisuudet pelata tiensä Korisliigan pudotuspeleihin asti.

 

– Ei olisi mikään ihme, jos meillä olisi tässä vaiheessa muutama voitto enemmän. Alkukaudesta tuli muutama tiukka tappio kokemattomuuden piikkiin. Joukkuepelaamista ei tarvitse edes petrata mitenkään ihmeellisesti, niin olemme jo vahvoilla, ”Keravan pommittaja” arvioi.

 

– Oman pelaamisen kautta mennään. Ihan turha kytätä sitä, miten muut pleijariviivan tuntumassa olevat joukkueet pelaavat. Pudotuspeleihin pääsy on meille ihan realistinen tavoite.

 

 

Samuel Haanpää on pelannut Korikobrien paidassa 25 ottelua 17,8 pisteen, 7,3 levypallon sekä 1,6 syötön ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Haanpää on upottanut 43,3% kakkosistaan, 38,4% kolmosistaan sekä 82,3% vapaaheitoistaan.

 

Lisätietoja: Samuel Haanpää
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

Näytä lisää vastaavia