14.5.2024 09:09 Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloon keskittynyt junioriseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa. Haemme nyt junioritoimintaan erikoistuneita valmentajia.

Toiveissa on löytää junioritoiminnasta kiinnostuneita valmentajia, joilla olisi kiinnostusta ottaa
vastuuvalmentajan toimi vastaan jostain tyttö- tai poikajoukkueesta, yhdestä tai seammasta.
Vaasan Salaman toiminta rakentuu tällä hetkellä, sekä talkooväen että osa-aikaisten oto-valmentajien, sekä seurakoordinaattorin työpanokseen. Näkemyksemme on, että pitkäjänteisellä valmennuksen kehittämisellä pystymme kehittämään myös koko seuran toimintaa, strategiamme mukaisesti, hyödyntäen myös jo nyt mukana olevia aktiiveja.
Vaasan Salamassa on tällä hetkellä lähes kaikissa alueen juniori-ikäluokassa joukkue, sekä tyttöjen että poikien puolella. Lisäksi tarjoamme alle kouluikäisten koriskoulutoimintaa, sekä muutakin harrastusmahdollisuutta koripallon parissa.
Valmennusvastuun menestyksekäs hoitaminen edellyttää mm.
— Osaamista ja koulutusta koripallovalmentajan tehtävistä
— Kokemusta juniorikoripallovalmentamisesta
— Ymmärrystä pienen urheiluseuran toimintaympäristöstä
— Omatoimista otetta erilaisten tehtävien hoitamiseen sekä halua verkostoitua
Tarjoamme hakijalle uusia kokemuksia ja haasteita uudenlaisessa seuraympäristössä, sekä taustatueksi johtoryhmän ja reippaan seurakoordinaattorin, valmentajien ja jojojen porukan. Vaasan Salama avustaa myös tarvittaessa ulkopaikkakuntalaisten kotoutumisessa mm. asunnon etsimisessä.
Lisätietoja antaa Vaasan Salama ry:n puheenjohtaja Jaakko Linnolahti (puh. 050 595 8946,
jaakko.linnolahti@gmail.com)
Hakemukset, sekä päätoiminen valmentaja että osa-aikaiset valmentajat palkkatoiveineen tulee toimittaa osoitteeseen vaasansalama1950@gmail.com viimeistään 9.6.2024
Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa.
Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.
Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!
Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.
Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.
Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.
Peli-Karhut koripallojuniorit ry on vuonna 2024 perustettu kotkalainen seura, joka vastaa tyttöjen koripallovalmennuksesta pallokerhoikäisistä aina naisten 1. divisioonaan asti. Toimimme tiiviissä yhteistyössä naisten Korisliigassa pelaavan Peli-Karhujen kanssa.
Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.
Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.
KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.