16-vuotiaat tytöt kouluttivat Viroa

4.1.2008 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi Baltic Sea Cupia ottelulla kotijoukkue Viroa vastaan. Runsaan suomalaiskatsomon kannustaessa tytöt puolustivat Viron ahtaalle voittaen ottelun lukemin 72-60.

Kotijoukkue Viro aloitti ottelun pirteästi. Ensimmäisen jakson jälkeen virolaiset olivat kolmen pisteen karkumatkalla. Toisella jaksolla alkoi suomalaisittain tapahtua. Kun puoliaikaa oli kahdeksan minuuttia jäljellä, oli tilanne vielä tasan 17-17.

Nopeajalkaisten Susi-paitojen koko kentän prässi alkoi tuottamaan valmennustiimin haluamaa tulosta. Suomi piti Viron reilut kuusi minuuttia pisteittä ja juoksi nopeiden hyökkäysten ja riistojen päätteeksi 14-0 jakson.

Minuutti ennen avauspuoliajan päättymistä taululla komeilivat lukemat 31-17. Jos katsojat jäivät tuijottamaan taulua ihastuneina, taisi niin käydä pelaajillekin. Viro pääsi kuin varkain nykäisemään Suomen keskittyminen herpaannuttua lopun 7-0 ja kaventamaan eron puoliajalle lukemiin 31-24.

Kolmas jakso sitä mitä pitääkin

Heikon avauspuoliajan lopun jälkeen kentälle juoksi päättäväinen joukkue. Koko kentän prässi alkoi nakertamaan virolaisten selkärankaa ja viimeistään se katkesi siinä vaiheessä, kun Emmi Järn tykitti kolmosellaan Suomen jo yli 20-pisteen johtoon.

Susi-paidoilla oli henki päällä ja joukkue juoksi useita näyttäviä koreja onnistumisten ruokkiessa toisiaan. Viro hallitsi siitä huolimatta levypallopeliä, mutta suomalaisten iloksi kotijoukkueella ei ollut sihti täysin kohdallaan korin alla.

Viimeiselle jaksolle lähdettiin Suomen reilussa johdossa 57-38. Ottelun viimeinen jakso oli kosmetiikkaa. Virolaisten pelihalut olivat hyytyneet Susi-paitojen painaessa hyvällä asenteella ottelun loppuun asti. Joukkueen päävalmentaja Harri Jokela oli erittäin tyytyväinen pelaajiensa iloisesta ilmeestä.

- Kolmas jakso oli sitä peliä, jota haluamme tyttöjen pelaavan. Puolustimme ja hyökkäsimme oman pelikirjamme mukaisesti. Toisella jaksolla oli myös jo häivähdys samoja otteita, mutta puoliajan heikko loppu hieman pilasi sitä, kommentoi Harri Jokela ottelun jälkeen.

Jokela oli tyytyväinen myös joukkueensa onnistumisiin monipuolisesti ja usean pelaajan voimin.

- Esimerkiksi Ellen Nurmi, joka pelaa joukkueessa sisäpelaajan paikalla heitti tänään kolmosensa 2/3, iloitsi Jokela.

16-vuotiaiden tehopelaajana oli koko turnauksen vahvasti esiintynyt Laura Saarinen. Saarinen sai kunnian nostella koko joukkueen puolustuksella saavutettuja helppoja pisteitä Suomen sarakkeeseen.

- Nostaisin ottelun onnistujiksi koko joukkueen, sillä jokainen pelasi tänään hyvin. Ensimmäinen maaottelun voitto on joukkueelle arvokas asia. Kesällä tytöt eivät vielä saavuttaneet sitä, mutta sen jälkeen hyvien leirien jälkeen tämän suo tytöille. He saavat tästä taas lisää polttoainetta seuraaville leireille ja maaotteluille, Jokela sanoi.

Baltic Sea Cupin tapahtumia ja tilastoja voi seurata Koris.netistä sekä turnauksen nettisivuilta osoitteesta http://bsbc.basket.ee/.

Baltic Sea Cup 2.-5.1. Tallinna

16-vuotiaat tytöt Suomi-Viro 72-60 (31-24)

Nimi

pisteet/levypallot

Laura Juhola

4/1

Anette Juvonen

4/3/6 syöttöä

Hanna Auvinen

Kuumeessa

Kati Kärkkäinen

4/3

Taru Madekivi

13/0

Emma Nikula

2/7

Annika Holopainen

4/0

Evita Iiskola

5/3

Ellen Nurmi

10/5

Laura Saarinen

19/10

Tessa Jaakkola

2/1

Emmi Järn

5/0

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/16-vuotiaat_tytot/
 
12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

Näytä lisää vastaavia