Catz, FoA ja PeKa naisten SM-sarjan mitalisuosikit

30.9.2012 Lappeenrannan Catz voitti pelikauden 2011/12 aikana kolmea lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja juhli näytöstyyliin niin Suomen mestaruutta kuin cupin kultaakin. Uudistunut Catz puolustaa mestaruuttaan tällä kaudella erityisesti vahvistuneita Kotkan Peli-Karhuja ja takaisin mitalikantaan pyrkivää Forssan Alkua vastaan.

Reetta Piiparin PeKa ponnistaa viime kevään pronssin jälkeen takaisin mestaruusmittelöihin.

Anni Mäkitalo johtaa uudistunutta Catzia mestaruusjahtiin.

Juta Jahilolla ja Forssan Alulla on mestaruuskelpoinen ryhmä kasassa. Kuvat: Matti O. Koskinen, Tuomas Venhola & Francois Perthuis.

Catzin iskunyrkissä on käynyt kesän aikana puhuri, sillä Dionne Pounds siirtyi Espanjan ammattilaiskentille, Vilma Kesänen Torpan Poikiin ja Kirby Copeland Belgian liigaan. Mestaruusvitjasta on kuitenkin vielä jäljellä muutamia merkittäviä palasia, kuten korinalustan tehokaksikko Alexandria Anderson-Jelena Reshetko.

– Alex ja Jelena ovat molemmat hyviä koripalloilijoita ja ennen kaikkea joukkuepelaajia. Lähdimme keskustelemaan jatkosta molempien kanssa melkein heti mestaruuden ratkottua ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen, selvittää Catzin apuvalmentaja Marianne Koskinen.

Uuden amerikkalaispelaajan Chandrea Jonesin lisäksi hallitsevan mestarin joukkoihin ovat siirtyneet mm. HoNsUssa viime kaudella kolmosia viljellyt Katja Summala sekä Tshekin liigassa debytoinut maajoukkuetakapelaaja Anni Mäkitalo. Koskisen mukaan ryhmällä on uudistustenkin jälkeen kaikki edellytykset toistaa viime kauden menestys.

– Emme vielä tiedä, mitä kaikilta uusilta pelaajilta haluamme, mutta he ovat kaikki sulautuneet saumattomasti ryhmään. Erityisesti haluaisin nostaa esille Vimpelistä saapuneen Ulriikka Nuolikosken, joka on esittänyt todella hyviä otteita, Koskinen kertoo.

– Muutama tosi tärkeä palanen viime kauden joukkueesta lähti, mutta monta avainpelaajaa on yhä jäljellä. Ehdottomasti lähdemme yhä tavoittelemaan mestaruutta, arvioi ensimmäisen kautensa Catzissa aloittava Anni Mäkitalo.

Peli-Karhut toipuu viime kevään pettymyksestä

Viimeisestä kuudesta naisten Suomen mestaruudesta kolme voittanut Peli-Karhut kärsi viime keväänä yllätystappion Äänekosken Huimaa vastaan SM-välierissä. Kevään pettymystä on hätistelty kesän ajan kotkalaiskannattajien mielistä, ja joukkue palaa halusta palata kultakantaan.

– Lähdimme viime kevään pudotuspeleihin kovin tavoittein, joten turha sitä on kierrellä, että pronssimitali oli paha pettymys. Uuteen kauteen lähdemme pitkälti samoin eväin. Vahvistukset ovat vaihtuneet ja sisäänajoon menee aikansa, mutta mestaruus on edelleen tavoitteena, Peli-Karhujen apuvalmentaja Antti Silvonen miettii.

Joukkueen nuoret runkopelaajat Linda-Lotta Lehtoranta ja Anissa Pounds tutkailivat pitkään ulkomaan korttejaan, mutta päätyivät lopulta pysymään Kotkassa. Joukkue on nyt erityisen vahva takakentällä, kun Lehtorannan lisäksi kokeneet Reetta Piipari ja Kaisa Höök, SM-sarjan takamieseliittiin viime vuosina noussut Lotta Richter sekä uusi amerikkalaispelaaja Miriam McKenzie tahdittavat Peli-Karhujen juoksua.

– Ihan varmasti tämä on yksi SM-sarjaurani parhaista takakentällisistä. Kunhan maltamme pelata hyvin joukkueena, pääsemme pitkälle, Reetta Piipari vakuuttaa.

Alulla taivas rajana

1990-luvulla käsittämätöntä menestystä niittänyt Forssan Alku teki uutta tulemistaan mitalikamppailuihin viime kauden aikana, mutta hyytyi kalkkiviivoilla Henna Salomaan lähdettyä kesken kauden Espanjaan ja muiden kotimaisten runkopelaajien kärsiessä loukkaantumisista. Kausi päättyi lopulta pronssiottelutappioon.

– Aineksia mitaleille oli jo viime vuonna. Kaikki loukkaantumiset ja Hennan lähtö huomioon ottaen neljäs sija oli ihan hyvä suoritus, mutta parempaankin olisimme pystyneet, Alun tehosentteri Juta Jahilo miettii.

Alun amerikkalaispaletti on mennyt uusiksi, ja kotimaiseen osastoon tullut kiitettävästi lisää laajuutta. Viime kaudella 15,1 pistettä ottelua kohden heittänyt Salomaa vetää jälleen Alun pelipaidan ylleen, jonka lisäksi kokenut takapelaaja Sanna Helenius ja SM-sarjaläpimurtonsa viime kaudella tehnyt Laura Saarinen tuovat optioita päävalmentaja Jari Marjamäen palettiin.

– Tämä on hyvä joukkue, aika lähellä 1990-luvun menestysjengejä. Parin pelaajan suhteen tilanne on se, että on siinä kintaalla, että ehtivätkö he mukaan kauden alkuun. Hyvältä näyttää kuitenkin, Marjamäki hymyilee.

Marjamäen mukaan forssalaisyleisö on esittänyt kasvavaa kiinnostusta Alkua kohtaan kauden alun lähestyessä. Feeniks-hallista tulee taas alkavalla kaudella olemaan vaikea hakea vieraspisteitä matkaan.

– Kokoonpanomme on sellainen, että kiinnostusta löytyy. Kolminkertainen runkosarja tekee sen, että forssalaisyleisöä tunnetusti sytyttävät Catz ja PeKa eivät tule Forssaan kuin kerran, mutta ehkä keväällä sitten sitäkin useammin, Marjamäki lataa.


 
23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

4.3.2024 12:13 Naisten Korisliiga

ToPon IImar’I Thomas naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Upeaa kautta pelaavan Torpan Poikien IImar’I Thomas on valittu naisten Korisliigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia