Espanja ja Ranska päihittivät Suomen EYOF:n alemmassa loppusarjassa

23.7.2009 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet pelasivat torstaina EYOF:n alemman loppusarjan avausottelunsa. Hallitseva Euroopan mestari Espanja päihitti Suomen tytöt avauspuoliajan hurmoksen turvin 72-47 (45-22) ja urheilullinen Ranska juoksi pojilta jalat alta numeroin 111-65 (50-33).

Daniel Dolenc nosteli 12 pistettä Ranskan prässipuolustuksen ylitse.

Myös Johnny Laakkonen esiintyi pirteästi Ranskaa vastaan.

Heidi Sihvola toi penkiltä uutta energiaa 16-vuotiaiden tyttöjen peliin. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Eilen kylmää kyytiä Belgialta saanut Espanjan alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saapui torstain otteluun Suomea vastaan veren maku suussaan. Sähäkästi puolustaneet espanjalaiset puolustivat Suomelta hyökkäyspäässä kaiken tilan pois ja iskivät reikiä Suomen selustaan harppuunahyökkäyksillä Suomen pallonmenetyksistä. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisellä puoliajalla, jonka Espanja vei nimiinsä 45-22.

Tauon jälkeen Suomi alkoi kuitenkin saada ottelun juonesta kiinni. Päävalmentaja Harri Jokela toi vaihtoruletin myötä kentälle pelaajia, jotka ovat jääneet aiemmissa otteluissa vähille minuuteille. Kun parketille saapui tuoreita jalkoja, Suomi pystyi pysäyttämään Espanjan 5-5-hyökkäyspelin lähes täydellisesti. Espanja vei toisen puoliajan nimiinsä vain kahdella pisteellä, 27-25.

- Tällaiset nimet kuin Emma Laaksonen (8/3), Ella Rantanen (3/3), Emmi Vapamaa (2/2) ja Heidi Sihvola (0/2) muistuttivat tänään valmennusjohtoa siitä, että joukkueessa on todellakin kaksitoista käyttökelpoista pelaajaa. Harmi, että ero oli kasvanut ensimmäisellä puoliskolla niin suureksi, sillä me pystyimme vaihtopelaajien sisääntulon myötä aidosti haastamaan Espanjan toisella puoliskolla, totesi Jokela.

Espanjan runsaslukuisesta voitosta huolimatta Jokela jakoi joukolleen kiitoksia puolustuspelaamisestaan.

- Koko joukkueen puolustukselle pitää antaa tästä ottelusta arvosanaksi erittäin hyvä. Levypallopelaamisessakaan ei ollut mitään moitittavaa, kaikki olivat tahdolla mukana. Se, mihin me tänään kaaduimme, oli hyökkäyspeli. Hallitseva Euroopan mestari ei jätä rankaisematta meitä, jos hukkaamme pallon 32 kertaa.

Annika Holopainen oli Suomen tehokkain tupla-tuplalla (10/10). Suomi pelaa perjantaina sijoitusottelussa (7.-8. sijat) Unkari-Puola-ottelun häviäjää vastaan.

Ranskan prässipuolustus Suomen turma

Alle 16-vuotiaiden poikien alemman loppusarjan avausottelussa Suomi pelasi toisen ottelunsa runsaan puolen vuorokauden sisään. Ranska lähti otteluun taktiikkanaan painostaa Suomen pelinrakentajat pallonmenetyksiin. Atleettiset ranskalaistakamiehet prässäsivät Suomen pelinrakentajia koko kentällä koko ensimmäisen puoliajan. Vielä avausjaksolla Suomi onnistui purkamaan Ranskan prässin nopeilla syötöillä, jotka johtivat Joonas Cavenin (16/0/3 syöttöä), Daniel Dolencin (12/7) ja Johnny Laakkosen (9/1) koreihin lähietäisyydeltä. Ranska kuitenkin meni menojaan toisella ja kolmannella jaksolla, jotka päättyivät Ranskan hyväksi 60-33. Ranska vei koko ottelun lopulta 111-65 (50-33).

- Tietyillä osa-alueilla olimme parempia kuin eilen, mutta tänään puolustuksemme petti ensimmäistä kertaa koko tässä turnauksessa. Jalat eivät yksinkertaisesti riittäneet. Ranskan prässipuolustus vei voimia takapelaajiltamme ja lopussa näytti siltä, että yksinkertaisesti kiivaan ottelutahdin rasitus alkoi iskeä, summasi alle 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jukka Toijala ottelutapahtumat.

Suomelle merkittiin Ranskan prässipuolustuksen kynsissä 25 pallonmenetystä. Ranskalaiset päättivät pallonriistoistaan tyylikkäitä ylivoimahyökkäyksiä ja hidastivat Suomen pelinrakentelua entisestään.

- Ranskan takamiesten urheilullisuus ja nopeus oli sitä luokkaa, että meidän takamiehiltämme meni paikoitellen usko omaan tekemiseen. Olimme tehokkaita, kun saimme pallon toimitettua korin alle, mutta normaalin hyökkäyksen käynnistäminen kesti näissä olosuhteissa aika kauan, pohti Toijala.

16-vuotiaat pojat pelaavat tyttöjen tavoin perjantaina sijoitusottelusta sijoista 7.-8. Joukkueen todennäköisin vastustaja on kaikki tähänastiset ottelunsa hävinnyt Tshekki. Ottelu alkaa perjantaiaamuna 9:00.

Espanja - Suomi 72-47 (25-14, 45-22, 58-35), EYOF:n alempaa loppusarjaa, alle 16-vuotiaat tytöt, Tampere 23.7.2009

Annika Holopainen 10/10, Janniina Koivunen 10/5, Anette Juvonen 9/2/3 syöttöä, Emma Laaksonen 8/3, Ella Rantanen 3/3, Evita Iiskola 2/3, Emmi Vapamaa 2/2, Saara Wahlgren 2/2, Emmi Leino 1/1, Heidi Sihvola 0/2, Meral Bedretdin 0/2, Asta Sillanpää 0/1.

Ranska - Suomi 111-65 (24-19, 50-33, 84-52), EYOF:n alempaa loppusarjaa, alle 16-vuotiaat pojat, Tampere 23.7.2009

Joonas Caven 16/0/3 syöttöä, Daniel Dolenc 12/7, Mikko Jämsä 10/3, Johnny Laakkonen 9/1, Kalle Naapi 5/2, Jesse Viita 5/1/3 syöttöä, Mikael Herbert 4/8, Ilari Seppälä 3/3, Ville Puotila 1/2, Kristian Rasinaho 0/1, Joonas Lehtoranta 0/0, Miikka Markkanen.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia