Haastajamaajoukkue tukahdutti Viron puolustuksellaan

9.8.2017 20:20 Suomen haastajamaajoukkue käynnisti universiadikesän 2017 voitokkaaksi tukahduttamalla Viron universiadijoukkueen Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä lukemin 72-47 (37-17). Suomi kasvatti johtonsa parhaimmillaan 33 pisteeseen ennen kuin Viro alkoi saada pelin juonesta kiinni.

Shawn Hopkins viiletti salamana kenttää Suomen ja Viron haastajamaajoukkueiden kohdatessa. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomi hallitsi ottelun levypallokamppailua leikiten ja onnistui terävällä susipuolustuksellaan painostamaan Viron lukuisiin pallonmenetyksiin ottelun kolmella ensimmäisellä neljänneksellä.

Vaikka Suomella ei ollut paras kaukoheittopäivänsä, pallonriistoista ja puolustuslevypalloista käynnistetyt nopeat vastahyökkäykset tekivät ottelun kulusta selvän. Virosta ei ollut vastaamaan Suomen energiaan ja taitoon.

- Sikäli perinteinen kesän ensimmäinen maaottelu, että vauhtia oli enemmän kuin kontrollia. Toisaalta pyrimmekin siihen, että pidämme alusta asti vauhtia ja lisäämme pikku hiljaa kontrollia universiadien alkuun mennessä, haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola summasi.

Kolmannelle ammattilaiskaudelleen Turkissa siirtyvä Anton Odabasi (17/10/6 syöttöä/3 riistoa) oli kentän kuningas. Shawn Hopkins (13/3/4 riistoa/2 blokkia), Topias Palmi (12/5) ja Ilari Seppälä (10/2/4 syöttöä) ylsivät myös kaksinumeroisille pisteille.

- Odabasi tuo meille äärimmäisen suuren määrän taitoa ja tilannekovuutta – kaikesta näkee, että hän on pelannut yhdessä Euroopan parhaista koripallosarjoista. Hopkins onnistui urheilullisuudellaan painostamaan virolaiset todella ahtaalle puolustuspäässä, jakoi Poikola tunnustusta.

Suomen ja Viron haastajamaajoukkueet kohtaavat Lohjalla toistamiseen torstaina klo 17.

Suomi – Viro 72-47 (25-11, 37-17, 49-31), haastajamaajoukkueiden maaottelu, Lohja, 9.8.2017

Suomi: Anton Odabasi 17/10/6 syöttöä/3 riistoa, Shawn Hopkins 13/3/4 riistoa/2 blokkia, Topias Palmi 12/5, Ilari Seppälä 10/2/4 syöttöä, Alexander Madsen 8/5, Henri Ventoniemi 6/6, Tuomas Hirvonen 4/1, Tommi Huolila 1/3, Okko Järvi 1/1/3 syöttöä, Marius van Andringa 0/2, Joonas Lehtoranta 0/2.

Ottelutilastot: Suomi – Viro
 
7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

27.8.2017 Maaottelu

Suomen paikka universiadien välierissä heiton päässä, Serbia ratkaisi toisella jatkoajalla

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli lähellä kesän suuryllätystä pitämällä väkivahvaa Serbiaa kolme neljännestä naruissa universiadien puolivälierissä sunnuntaina. Serbia sai kuitenkin Suomen raiteiltaan vaihtamalla varsinaisen peliajan päätösneljänneksellä paikkapuolustukseen ja siirsi Suomen pelaamaan kisasijoituksista 5.-8. hakemalla toisella jatkoajalla yhden pisteen voiton.

25.8.2017 Universiadit

Haastajamaajoukkue jyräsi Hong Kongin, kohtaa puolivälierissä Serbian

Suomen miesten haastajamaajoukkue päätti urakkansa Taipein universiadien alkulohkossa murjomalla hitaan alun jälkeen Hong Kongin pistein 112-54 (47-25). Seuraavana kantona Suomen kaskessa on eurooppalaisen koripallon suurmaa Serbia, jonka Suomi haastaa sunnuntaina puolivälierissä.

24.8.2017 Maaottelu

Suomi piinasi hopeamitalisti Saksaa universiadeissa

Suomelta kesti aikansa keksiä, mitä universiadikoripallon hallitsevan hopeamitalijoukkueen Saksan haastamiseen samalla kentällä vaaditaan. Bundesliiga-pelaajia vilisevä Saksa oli helisemässä Suomen puolustuksen kanssa pelin päätösneljänneksellä, mutta Saksa kirjautti kuitenkin Suomelle avaustappion pistein 71-64 (38-29).

22.8.2017 18:10 Universiadit

Universiadijoukkue välipäivän viettoon voittoputkessa, sisukas Norja taipui lopulta

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli karata Norjalta kahdesti karkumatkalle Taipein universiadien alkulohko-ottelussaan, mutta sumputtavaa paikkapuolustusta pelannut Norja nousi molemmilla kerroilla takaisin hengittämään Suomen niskaan. Suomi repi kuitenkin lopussa tarvittavan 70-63 (41-33) -voiton ja lähtee viettämään välipäivää kolmen voiton putkessa.

21.8.2017 09:00 Universiadit

Suomen voittovire jatkui universiadeissa, nyt kaatui kivikova Kanada

Yliopistopelaajia vilisevä Kanada oli jäädä täysin Pieti Poikolan valmentaman Suomen höyryjyrän alle universiadien alkulohkon toisessa osaottelussa Taipeissa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Kanada rynnisti vielä päätösneljänneksellä iskuetäisyydelle, mutta Suomi säilytti johtonsa ja kuittasi toisen voittonsa 71-79 (27-40).

20.8.2017 15:40 Universiadit

Suomi viipaloi Japanin paloiksi universiadien avausottelussa

Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.

19.8.2017 08:55 Universiadit

Haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkaa

Valmistavissa maaotteluissaan kahdesti Viron peitonnut Suomen miesten haastajamaajoukkue on matkustanut turvallisesti Taipeihin ja aloittaa tiukan universiadiurakkansa sunnuntaina puoliltapäivin Suomen aikaa Japania vastaan.

8.8.2017 14:20 Universiadit

Miesten haastajamaajoukkue tositoimiin – Viro kahdesti vastassa Kisakalliossa

Taipein universiadikoitokseen valmistautuva Suomen miesten haastajamaajoukkue on hionut yhteispeliään kahdella intensiivisellä leirijaksolla Lohjalla. Kesän ensimmäiset maaottelunsa haastajat pelaavat keskiviikkona ja torstaina, kun Kisakallion Susi Training Centeriin saapuu vieraaksi Viron universiadijoukkue.

21.7.2017 Universiadit

Van Andringa ja Ventoniemi vahvistavat miesten haastajamaajoukkuetta

Päävalmentaja Pieti Poikola on kutsunut kaksi pelaajaa lisää Taipein universiadeihin valmistautuvan Suomen miesten haastajamaajoukkueen vahvuuteen. Kutsun saivat viime kaudella Korisliigaa Lapualla pelannut Marius van Andringa, 23, sekä USA:n yliopistoliiga NCAA:n kakkostason West Floridaa edustava Henri Ventoniemi, 21.

Näytä lisää vastaavia