Juniorimaajoukkueille täyspotti Tallinnasta

6.7.2010 Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hakivat täyspotin päihittämällä Viron kolmessa ottelussa tiistaina aamupäivällä. 18-vuotiaat tytöt murjoivat Viron 34 pisteellä, 16-vuotiaat tytöt 24 pistellä ja 16-vuotiaat pojat 13 pisteellä.

Annika Holopainen tanssahteli tiistaina keveästi Viron senttereiden yli ja ympäri.

Emmi Leino kurmotti Viroa 20 pisteellä ja 10 riistolla.

17 pistettä heittänyt Joonas Lehtoranta kuului 16-vuotiaiden poikien tehokaartiin. Kuvat: Tuomas Venhola.

Maanantaina kehnon esityksen jälkeen Virolle hävinnyt Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saapui tiistain aamupeliin uudella ilmeellä ja murjoi Viron tylyin loppulukemin 84-50 (41-27).

Suomi otti ensiminuuteilta asti kenttätapahtumista otteen Annika Holopaisen (23/7) ja Nea Mäkelän (11/5) korinaluspelin siivittämänä. Meral Bedretdin (10/1) vyörytti tuloksellisesti tasapainoista hyökkäyspeliä käyntiin ja Viro jäi Suomen intensiivisestä puolustuksesta johtuen täysin altavastaajaksi.

- Ilme oli ihan toisenlainen kuin eilen. Maanantain matsiin valmistautuminen epäonnistui, mutta tämä peli oli jotain aivan toista. Puolustus oli meiltä kohtuullisen hyvää, mutta hyökkäys suorastaan erinomaista, alle 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Räikkä suitsutti.

Ottelun hahmo oli 186-senttinen Holopainen, joka tuntui nostavan korin tai estävän vastustajan korilleajot aina tahtoessaan.

- Annika on alkanut tämän vuoden maaotteluissa lunastaa häntä kohtaan asetettuja odotuksia. Hän on koko ajan enemmän kotonaan roolissaan, Räikkä kehui.

Holopaisen, Bedretdinin ja Mäkelän lisäksi Evita Iiskola (11/4/5 syöttöä) oli erinomaisella pelipäällä ja pelasi tapansa mukaan useampaa pelipaikkaa.

Alle 18-vuotiaat tytöt kohtaavat seuraavaksi Liettuan alle 18-vuotiaat kolmasti Liettuan Kaunasissa ja Anyksciaissa.

16-vuotiaat tytöt riistotalkoissa

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki tiistaina toisen perättäisen voittonsa Virosta. Etelänaapuri kaatui tällä kertaa numeroin 85-61 (40-28).

Maanantain ottelun tapaan Suomi rankaisi Viroa ennen kaikkea pallonmenetyksistä, joita isäntäjoukkueelle tuli peräti 45 kappaletta. Suomi onnistui fantastisen ottelun pelanneen Emmi Leinon (21/1/10 riistoa) johdolla kasvattamaan pistelukemiaan tasaisesti pelin edetessä, vaikka vieraat eivät pystyneet täysin välttämään mustia jaksoja: Viro onnistui pitämään muutamien minuuttien jaksoissa suomalaiset pisteittä ja kaventelemaan johtolukemia.

- Erot hyvien ja huonojen jaksojen välillä ovat valtavia, mutta rohkaisevaa on se, että hyvät jaksot ovat koko ajan parempia ja ehkä jopa pidempiä. Siihen on vielä kuitenkin matkaa, että suoritustaso säilyy täydet 40 minuuttia, arvioi alle 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Rantanen oli hyvillään myös joukkueensa hyökkäyspään onnistumisista. Leino pelasi yhden maajoukkueuransa parhaista otteluista, Anni Kärkkäinen (17/4) on löytänyt vireen kevään loukkaantumisten jälkeen ja Noora Korhonen (14/11) teki mielin määrin tuhojaan Viron korin alla.

- Kiva nähdä, että ryhmässä on näin paljon leveyttä. Oli hyvä saada nämä pelit alle ja oma peli käyntiin. Jatkossa vastaan tulee Euroopan A-tason maita, eli vastus paranee leirityksen edetessä, Rantanen arvioi.

Suomi pelaa torstaina ja perjantaina Liettuan Anykcsiaissa Valko-Venäjää vastaan.

16-vuotiailla pojilla hyökkäysharjoitukset

Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kuritti tiistaina Viroa toisen perättäisen kerran. Suomen voittoluvut iskettiin tauluun harvinaisen suurinumeroisessa ottelussa lukemin 98-85 (48-47).

Suomella oli ottelun alussa suunnattomia vaikeuksia 1-1-puolustuksessa. Viron pelaajat ajoivat poikkeuksetta keskelle ja onnistuivat levittämään peliä kaukoheittäjilleen. Hyökkäyspään onnistumisten turvin Suomi pysytteli kuitenkin puoliajalla yhden pisteen johdossa.

Toisen puoliajan edetessä Suomi tiukensi otettaan puolustuspäässä ja alkoi pakottaa virolaisia pallonmenetyksiin, joista erityisesti Juuso Kauppinen (15/5/3 syöttöä) ja Joonas Lehtoranta (17/2) pääsivät juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Viro tipahti Suomen kyydistä lopullisesti viimeisellä kymmenminuuttisella.

- Yleensä tässä vaiheessa vuotta joukkue on saanut puolustuksen kohdalleen, mutta hyökkäyksessä on vielä hakemista. Meillä on sikäli harvinainen tilanne, että hyökkäys toimii puolustusta paremmin. Tämänkin matsin edetessä puolustus alkoi kuitenkin loksahtaa kohdilleen, vaikka vastustajan 85 pistettä onkin järkyttävän paljon, latasi alle 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.

Tammivaara arvioi, että joukkueen hyökkäyspään tehokkuuden syitä ovat tehokas nopea hyökkäys sekä kyky toteuttaa hyökkäyskuvioita harjoitteiden malliin.

- Me saadaan keskimäärin neljännes pisteistämme puhtaasti nopeista hyökkäyksistä. Kauppinen ja Lehtoranta ovat esimerkillisiä juoksemaan kaistaa. Puolen kentän hyökkäyksessä meillä on valtava etu siitä, että riveissä on Johnny Laakkosen (16/8) tapainen todellinen sentteri, joka luo tilaa muille korinaluspelillään.

Alle 16-vuotiaat pojat pelaavat seuraavan ottelunsa sunnuntaina Liettuaa vastaan Anykcsiaissa.

Viro - Suomi 50-84 (12-20, 27-41, 36-65), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 6.7.2010

 

Annika Holopainen 23/7, Nea Mäkelä 11/5, Evita Iiskola 11/4/5 syöttöä, Meral Bedretdin 10/1, Rita Haukkovaara 8/3, Ellen Nurmi 8/2, Emma Nikula 5/5, Roosa Lukkarinen 4/2, Sophie Weckström 4/1/4 syöttöä, Sofia Pelander 0/4, Katleena Kärkkäinen 0/1.

Viro - Suomi 61-85 (17-20, 28-40, 48-63), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 6.7.2010

 

Emmi Leino 21/1/10 riistoa, Anni Kärkkäinen 17/4, Noora Korhonen 14/11, Elisa Runsas 8/4, Anniina Äijänen 5/5, Jenni Rantanen 5/2, Camilla Grönberg 5/1, Elise Kleimola 4/5, Vilma Purhonen 4/3, Kaisa Kuisma 2/0, Ella Rantanen 0/1, Veera Kesänen 0/0.

Suomi-Viro 98-85 (22-23, 48-47, 78-70), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna (Viro) 6.7.2010

 

Joonas Lehtoranta 17/2, Johnny Laakkonen 16/8, Juuso Kauppinen 15/5/3 syöttöä, Severi Liljeberg 15/0, Oskar Michelsen 9/8, Niko Mattila 9/4, Timka Jaakkola 9/0, Joni Herrala 3/4, Ville Hänninen 2/2, Joni Katajamäki 2/1, Shawn Hopkins 1/1, Topias Suortti 0/1.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia