Lauri Markkanen valitsi harjoittelun, jättää tähdistöottelun väliin

3.4.2016 Suomi-koriksen suurlupauksiin lukeutuva Lauri Markkanen, 18, valittiin taannoin lukioikäisten kansainväliseen Nike Hoop Summit -tähdistöotteluun, joka pelataan Portlandissa 9. huhtikuuta. ”Muun Maailman” tähdistöjoukkueeseen vasta kolmantena suomalaisena kautta aikain nimetty Markkanen jää Nike Hoop Summitin sijaan kotimaahansa harjoittelemaan.

Lauri Markkanen keskittyy harjoitteluun, valmistautumiseen ensi kesää sekä syksyä varten ja jättää väliin Nike Hoop Summitin. Kuva: Francois Perthuis.

– Oli luonnollisesti suuri kunnia tulla kutsutuksi Nike Hoop Summitiin ja haluan kiittää valitsijoita, Markkanen kertoo.

– Olen kuitenkin päättänyt tehdä valinnan jäädä Suomeen ottelun ajaksi harjoittelemaan. Kevään aikana ohjelmassa oli niin ylioppilaskirjoitukset kuin HBA-Märskyn reissu Yhdysvaltoihin. Lisäksi olen ollut yli kuukauden pelaamatta. Juuri nyt on tärkeää päästä harjoittelemaan kunnolla jäädä kesän maajoukkuetapahtumia ja syksyllä käynnistyvää yliopistokautta varten.

Markkanen on ensi kesänä ehdolla sekä Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueeseen, joka isännöi ikäluokkansa EM-kisoja Helsingissä ensi heinäkuussa, että miesten Susijengiin, joka pelaa heinä-elokuussa kotimaaottelut Tampereella, Helsingissä ja Espoossa.

Syksyllä 2016 Markkanen aloittaa tulokaskautensa USA:n yliopistoliiga NCAA:n kestomenestyjä Arizona Wildcatsissa.

Vuodesta 1995 järjestetty Nike Hoop Summit on marssittanut vuosittain kentälle USA:n ja maailman parhaat 18–20-vuotiaat. Tähdistöottelun historiassa ovat esiintyneet kautta vuosien mm. Kevin Garnett, Dirk Nowitzki, Derrick Rose, Kevin Durant sekä Anthony Davis.

Suomalaispelaajista Nike Hoop Summitiin on kautta aikain kutsuttu Teemu Rannikko (1999, 2000) sekä Petteri Koponen, joista Koponen esiintyi “Muun Maailman” tähdistöjoukkueessa huhtikuussa 2007 mm. Ranskan Nicolas Batumin rinnalla.

Lisätietoja: Lauri Markkanen
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

14.10.2017 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen antoi sitoumuksensa Arizona Stateen

Helsinki Basketball Academyn keväällä 2018 valmistuvien kaartiin kuuluva Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 18, on antanut suullisen sitoumuksensa USA:n yliopistoliiga NCAA:n Arizona Stateen siirtymisestä. Nuorten maajoukkueiden vakiokasvoihin kuuluva 198-senttinen Valtonen siirtyy Yhdysvaltoihin pelikaudeksi 2018-19.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

27.1.2017 Haastattelu

HBA-Märskyn Edon Maxhuni asettaa koripallourallaan riman korkealle

Jonkinlainen aikakausi nuoren koripallon huippulupauksen elämässä umpeutui joulukuussa, kun neljät nuorten EM-kisat kolunnut Edon Maxhuni, 18, pomputti viimeisen kerran palloa joulukuussa poikamaajoukkueen riveissä Turkin 18-vuotiaiden EM-kisoissa. HBA-Märskyn ja Divari A:n pistekärki Maxhuni tähtää nyt yliopistoon, 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, Susijengiin ja vielä pidemmälle.

18.12.2015 Pääjuttu

Edon Maxhuni BWB-maailmanleirille, NBA:n All Star -tapahtumaan

Suomi-koriksen lupauksiin kuuluva Edon Maxhuni, 17, on saanut kutsun Basketball Without Borders Global Campille, joka järjestetään Kanadan Torontossa NBA:n All Star -tapahtuman yhteydessä 12.-14.2.2016. Maailmanleirille on kutsuttu Euroopasta kolmetoista huippuprospektia, joista yksi on Mäkelänrinteen Urheilulukiossa opiskeleva ja Helsinki Basketball Academyssä pelaava Maxhuni.

Myös Nieminen valitsi koulunsa, suuntaa ensi vuonna Stephen F. Austiniin

Kesän Susijengin harjoitusringissä viettäneen Samuli Niemisen, 19, tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkiytyneet. HBA-Märskyssä pelaava ja Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva Nieminen valitsi yliopistokseen viime vuosina hyvin menestyneen Stephen F. Austinin, jonne hän suuntaa stipendiurheilijana syksyllä 2016.

18.10.2015 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkanen valitsi Arizonan yliopiston

Suurten amerikkalaisyliopistojen rekrytoima suomalaislupaus Lauri Markkanen, 18, on valinnut tulevan opinahjonsa. Kolmessa yliopistossa tällä viikolla vieraillut Markkanen siirtyy ensi vuoden syksyllä Arizonan yliopistoon. Sitä ennen Markkanen viimeistelee lukio-opintonsa Mäkelänrinteessä ja pelaa kauden loppuun HBA-Märskyn paidassa Miesten Divisioona A:ssa.

23.1.2015 Pääjuttu

Susijengin pitkäaikainen luottosentteri Antti Nikkilä vahvistamaan BC Nokiaa

Tampereen Pyrinnön riveissä viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut ja pitkäaikainen Suomen maajoukkueen luottosentteri Antti Nikkilä, 36, tekee paluun parketeille Divari A:ssa pelaavan BC Nokian riveissä. 210-senttinen Nikkilä on tehnyt BC Nokian kanssa loppukautta koskevan sopimuksen.

14.2.2013 Pääjuttu

Hanno Möttölä vahvistaa ToPoa Divisioona A:n kärjessä

Miesten Divisioona A:ssa neljän ottelun voittoputkessa kiitävä helsinkiläinen ToPo vahvistuu tutulla nimellä. Suomi-koriksen kaikkien aikojen suurnimi ja Suomen miesten Susijengin kapteeni Hanno Möttölä, 36, aloittaa neljännen kautensa ToPon tähtipaidassa ja pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa perjantaina 15.2. ToPon kohdatessa Säynätsalon Riennon.

Näytä lisää vastaavia