Naarassudet selätti Tshekin, Rokkanen ilmiliekeissä

12.8.2017 Suomen naisten maajoukkue naarasi voiton Tshekin universiadijoukkueesta Nymburkissa. Nuoret tshekkiläiset pitivät Naarassudet ahtaalla 25 minuutin ajan, kunnes suomalaisten peli lähti rullaamaan kohti 81-61 (30-40) -voittoa. Suomen ykkönen oli 17 pistettä heittänyt Sara Rokkanen.

Sara Rokkanen oli tulessa, kun Naarassudet voittivat Tshekin universiadijoukkueen.

Puolustuksen viimeisenä lukkona toimi Evita Iiskola. Kuvat: Francois Perthuis.


Tshekin prässipuolustus ja fyysisyys saivat Naarassudet hämilleen, kun suomalaisilla jäi pallo käsiin ja palloton liike passivoitui. Puolustuspeli pysyi Suomen osalta laadukkaana läpi ottelun ja ratkaiseva ero syntyi kolmannen neljänneksen aikana, jonka Suomi vei 13-26.
 

– Keskittyminen parani ottelun aikana ja pallonliike tiputtu Tshekin lopulta kyydistä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
 

– Pelin peruselementit alkavat olla hyvällä kansainvälisellä tasolla. Haluan onnitella pelaajia hyvästä tekemistä ja keskittymisestä olennaiseen. Huomenna jatketaan samaa joukkuetta vastaan. Teema on pallonliikkeen saaminen hyvälle tasolle 40 minuutiksi.
 

Suomen ykkösnimi oli tarkkaranteinen "Myyr Yorkin" oma Sara Rokkanen, joka heitti Suomen kärkilukemat 17 pistettä. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi myös Taru Tuukkanen 10 pisteellä, kun yhdeksän pistettä säkittivät Annika Holopainen, Roosa Lehtoranta ja Vilma Kesänen. Lehtoranta erottui myös puolustuksessa yhdessä Evita Iiskolan kanssa.

Tshekki (universiadijoukkue) – Suomi 81-61 (17-25, 13-15, 13-26, 17-16)

Suomi: Sara Rokkanen 17, Taru Tuukkanen 11, Annika Holopainen 9, Roosa Lehtoranta 9, Vilma Kesänen 9, Evita Iiskola 6, Lotta Aaltonen 5, Elina Koskimies 4, Anni Jämsä 3, Camilla Grönberg 3, Anissa Pounds 2, Ella Väätänen 2

Ottelusta ei pidetty tarkempia tilastoja.

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia