Suomen tyttöjuniorit murskasivat Viron Tallinnassa

4.1.2011 Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Basketball Cupin toinen pelipäivä käynnistyi kahdella suomalaisvoitolla. Suomen 16-vuotiaat tytöt karkasivat vaisun ensimmäisen puoliskon jälkeen Virolta lukemin 72-51 (39-33) ja alle 18-vuotiaat tytöt murskasivat Viron ensimmäisen puoliajan hurmoksellaan 78-55 (49-22).

Elina Koskimies ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue karkasi toisella puoliajalla Virolta.

Meral Bedretdin johti Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen hyökkäystä Viroa vastaan.

Jere Valtonen naulasi 16-vuotiaiden poikien tiistain korkeimman pistemäärän.

Juuso Kauppinen toi 25 pisteellään Suomen peliin mukaan 18-vuotiaissa pojissa. Kuvat: Tuomas Venhola.

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ensimmäinen puoliaika Viroa vastaan oli kaksijakoinen. Suomalaishyökkäys luisti avausjaksolla kuin unelma, mutta puolustuspään vuodot soittivat sukkaa omassa kenttäpäädyssä. Toisella jaksolla Harri Jokelan suojatit keskittyivät puolustuspään onnistumisiin, mutta samassa joukkuehyökkäys tukkiutui ja Viro hiipi tauolle kuuden pisteen päähän.

Ottelun toinen puoliaika oli kuitenkin suomalaisnäytöstä. Sinivalkoisten puolustus loksahti hetkessä kohdalleen ja Suomi pääsi rallattelemaan nopeista hyökkäyksistä eron parhaimmillaan yli 25 pisteen. Suomen voittolukemat merkittiin pöytäkirjaan lukemin 72-51 (39-33).

- Jos olisimme pelanneet ensimmäisen puoliajan yhtä hyvin kuin jälkimmäisen, ja olisimme pistäneet muutaman tuhannen taalan paikan sisään, nämä olisivat olleet murskajaiset, kommentoi ottelua tuoreeltaan päävalmentaja Harri Jokela.

- Kolmannesta jaksosta alkaen pelaajat saivat ahaa-elämyksiä siitä, miten hyvä puolustus parhaimmillaan toimii. Tauolla painotimme sitä, että hanakasti korille ajavia joukkueita vastaan tärkeintä on se, että sijoittuu oikein, ja jos sattuukin häviämään 1-1-puolustuksensa, silloin pitää ohjata vastustaja päätyyn. Viro törmäsi tauon jälkeen lihasmuuriin, josta heidän 34 pallonmenetystään pitkälti johtuvat, Jokela selvitti.

Joukkueensa onnistujista Jokela nosti esille erityisesti hyviä otteitaan jatkaneen Ulriikka Latvalan (11/3), loukkaantunutta Anniina Äijästä vahvasti lomittaneen Elina Koskimiehen (9/3) sekä takamies Jasmin Dolivon (8/5/5 riistoa).

- Latvalalla oli samaa tekemisen meininkiä kuin eilen, ja Koskimies puolusti hienosti vastustajan isoja pelaajia. Jasmin Dolivo on puolestaan sisäistänyt erinomaisesti sen, että tahdomme olla takakentän puolustuksessa terriereitä, emmekä puudeleita, Jokela sanaili.

18-vuotiaat tytöt murskatahdissa avauspuoliskolla

Alle 18-vuotiaiden tyttöjen Viro-Suomi-maaottelu oli puolestaan kuin peilikuva 16-vuotiaiden tyttöjen vastaavasta. Suomi oli päävalmentajansa Jussi Laakson johdolla lukenut läksynsä ja vastasi päivän vakuuttavimmasta esityksestä jyräämällä Viron 78-55 (49-22).

Suomen fantastisen avauspuoliskon jälkeen Viro kavensi kolmannen jakson puolivälissä eron 20 pisteeseen, mutta Suomi vei aikalisän jälkeen kaksiminuuttisen 10-0 ja karkasi uudelleen Viron ulottumattomiin. Päätösjaksolla Suomi keskittyi Viron kavennusyritysten eliminointiin.

- Todella paljon parannusta eiliseen nähden. Pidimme maanantain pelin jälkeen kunnon palaverin, jonka aikana kävimme läpi lähes koko eilisen matsin ja keskityimme pikkuasioihin, joiden myötä saamme peliämme paremmaksi, kertoi joukkueen päävalmentaja Jussi Laakso.

- Ensimmäinen 20-minuuttinen oli uskomattoman hienoa koripalloa. Tukimme Virolta ajot ja vapaat heittopaikat, olimme apupuolustuksen kanssa aina oikeassa paikassa, puolustimme palloscreenit esimerkillisesti. Toisella puoliajalla tempo laski, mutta hätäpäivää meillä ei ollut missään vaiheessa.

Suomen tehokolmikon muodostivat Ellen Nurmi (17/7), Noora Korhonen (15/6) ja Meral Bedretdin (14/7/3 riistoa).

- Bedretdin pyöritti rauhallisesti peliä ja Korhonen oli erinomainen ensimmäisellä puoliajalla. Kaiken kaikkiaan koko avausviisikkomme oli vahva ja heittopeli tarkkaa ja huolellista.

16-vuotiailla pojilla heittohuolia

Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä hurjan yllätysvoiton Latviasta hakenut alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi tiistaina turnauksen avaustappionsa. Isäntäjoukkue Viro puolusti kotikenttäänsä ansiokkaasti ja voitti ottelun selvin lukemin 66-51 (30-18).

Suomi pysyi puolustuspäässä Viron kyydissä erinomaisesti, mutta takelteli hyökkäyspäässä erityisesti heittopelissään. Hyvistä heittopaikoista huolimatta suomalaisheitot hylkivät rautoja järjestäen: Suomen pelitilanneheitot upposivat koriin vain 30,2% tarkkuudella.

- Junnukoriksessa silloin tällöin tulee sellaisia pelejä, joissa ei hyvistä heitoista huolimatta vaan saada palloa koriin. Ottelun alussa hyökkäsimme pelisuunnitelmamme mukaisesti ja saimme palloa oikeisiin kohtiin, mutta pallo ei vaan kierinyt sisään, huokaisi 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

- Meillä oli koko ajan joukkueena vahva usko siihen, että nousemme vielä, mutta kun heitot kimposivat raudoista vielä tauonkin jälkeen, meillä alkoi hiljalleen loppua usko omaan tekemiseen. Se näkyi loppuvaiheilla pakotettuina ratkaisuina sekä pallonmenetyksinä (31 kpl), Lohikoski summasi.

Suomen valopilkku oli Miikka Mikkonen, joka upotti 10 pistettä ja kaapi 10 levypalloa. Joukkueen paras pistemies oli 11 pistettä upottanut Jere Valtonen.

- Miikka helpotti hyökkäyspeliämme hakemalla hyökkäyslevypalloja ja nostelemalla niistä tärkeitä pisteitä. Hyviä minuutteja häneltä, kiitteli Lohikoski.

18-vuotiaat pojat jäivät jälkeen heittorallissa

Myös Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue joutui tiistaina myöntämään Viron paremmakseen. Loppulukemat merkittiin taululle Viron hyväksi 90-85 (36-32).

Suomella oli avausminuuteista asti ongelmia joukkuepuolustuksensa kanssa. Viro onnistui rikkomaan järjestelmällisesti Suomen puolustuksen ja karkasi parhaimmillaan 15 pisteen johtoon. Suomi onnistui Juuso Kauppisen (25/6) ja Ilari Seppälän (16/9/3 syöttöä) yksilösuorituksilla kuromaan eron kolmeen päätösminuutilla, mutta Viro onnistui korinteossa viimeisessä hyökkäyksessään kasvattaen lopullisen eron viiteen pisteeseen.

- Näytti siltä, että olimme raskaalla jalalla liikenteessä. Jouduimme koko ajan turvautumaan apupuolustukseen, joka tuli useimmiten tilanteisiin vähän myöhässä tai ajautui vähän liian syvälle. Puolustuspäässä Viro oli niin aktiivinen, että jo avaussyötön antaminen tuotti meille tuhottomasti vaikeuksia, mietti 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Pieti Poikola.

ToPon Kauppinen ja Kouvojen Seppälä toivat Suomen hyökkäysahdinkoon helpotusta päätösjaksolla palloscreeneista pelatuilla 1-1-tilanteilla.

- Kun emme pystyneet saamaan palloa liikkeelle, onneksi kentältä löytyi kaksi kaveria, jotka pystyivät voittamaan vastustajansa. Neljäs jakso oli meiltä lähes pelkkää palloscreeniä, kun Viro ei saanut Kauppista ja Seppälää kuriin. Vastaavasti Virolta löytyi yhtä lailla pari kovan luokan pelaajaa, jotka pystyivät koviin ratkaisuihin loppuhetkillä, viittasi Poikola Viron tähtikaksikkoon Janari Joesaar (20/10)-Kristo Mangelsoo (16/2).

 

Viro - Suomi 51-72 (16-25, 33-39, 43-57), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2011

 

Suomi: Anni Jämsä 11/3/5 syöttöä/3 riistoa, Ulriikka Latvala 11/3, Jenni Rantanen 11/1, Elina Koskimies 9/3, Petra Noponen 9/2, Jasmin Dolivo 8/5/5 riistoa, Veera Kesänen 5/2, Vilma Purhonen 4/9, Moona Hämäläinen 2/6, Tuuli Menna 2/0, Veera Välimaa 0/7.

Viro: Kadri-Ann Lass 12/8

Viro - Suomi 55-78 (10-23, 22-49, 39-63), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2011

Suomi: Ellen Nurmi 17/7, Noora Korhonen 15/6, Meral Bedretdin 14/7/3 riistoa, Elisa Runsas 10/2, Noora Järvikangas 8/4, Asta Sillanpää 5/2, Kaisa Kuisma 3/3, Salla Pelkonen 3/2, Riikka Riihimäki 3/0, Noora Lakaniemi 0/3, Roosa Myllyveräjä 0/1.

Viro: Greeta Üprus 16/3, Nele Laurimaa 15/7.

Viro - Suomi 66-51 (13-11, 30-18, 45-35), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2011

Suomi: Jere Valtonen 11/2, Miikka Mikkonen 10/10, Leo Tarjanne 10/4, Ville Hänninen 6/0, Oskar Michelsen 5/3/3 blokkia, Jarmo Uecker 4/2, Emir Sulejmanovic 3/1, Anton Odabasi 2/3, Shawn Hopkins 0/5, Ville Wuorenjuuri 0/3, Alexander Madsen 0/3.

Viro: Andri Metsaru 13/8, Saimon Sutt 13/4/4 riistoa.

Viro - Suomi 90-85 (23-16, 36-32, 71-60), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2011

Suomi: Juuso Kauppinen 25/6, Ilari Seppälä 16/9/3 syöttöä, Mikael Herbert 9/6/2 blokkia, Joonas Cavén 9/4, Daniel Dolenc 9/3, Mikko Jämsä 8/3, Sebastian Booker 5/0, Samuli Oja 2/2, Mika Nuolivirta 2/0, Ville Puotila 0/4, Niko Mattila 0/1, Tommi Huolila 0/0.

Viro: Janari Joesaar 20/10, Kristo Mangelsoo 16/2.

Lisätietoja: Turnaussivusto
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia