Tytöt kärkikahinoissa, poikienkin voittotili auki koululaisten MM-kisoissa

7.4.2005 Koululaisten koripallon MM-kilpailut ovat käynnissä parhaillaan Puolan Wroclawissa. Suomea kisoissa edustava Martinlaakson lukion tyttöjoukkue on voittanut kaikki kolme otteluaan ja on mukana turnauksen kärkikamppailussa. Pohjois-Haagan yhteiskoulun poikien kisat käynnistyivät tappioilla, mutta sittemmin kyytiä ovat saaneet Tanska ja Luxemburg.

Martinlaakso aloitti kisansa kukistamalla Israelin 53-48. Suomalaistytöt ratkaisivat ottelun heti puoliajan jälkeen viemällä jakson alun 6-0 ja päästen kymmenen pisteen johtoon (29-19). Jenni Niukkanen vakuutti molemmissa kenttäpäädyissä. Pistetehtailusta vastasivat kuitenkin Essi Liljama (12), Johanna Sihvonen (10) ja Laura Alhonsalo (10).

Tyttöjen seuraava vastus Belgia on Puolassa ainoastaan kuuden pelaajan voimin. Martinlaakso uuvuttikin belgialaiset vauhdinpidolla. Alkupuolen vaikeuksien jälkeen Suomi teki jälleen kiskaisun kolmannen jakson alkajaisiksi. Muutaman minuutin pätkä meni 14-0 ja Belgia oli löyty. Martinlaakson voittolukemat kirjattiin 75-51. Niukkanen ja Sihvonen pussittivat kumpikin 18 pistettä. Alhonsalo säesti 15 ja Essi Liljama 14 pisteellä.

Ottelussa Irlantia vastaan Martinlaakso joutui aggressiivisen koko kentän prässin kohteeksi. Se teki hyökkäämisen vaikeaksi ja Irlanti johti puoliajalla 31-25. Taukopuhuttelu ja taktiikan muutos toivat kentälle fiksusti pelanneen, mutta taistelevan Martinlaakson. Ero kutistui pikkuhiljaa, kunnes viisi minuuttia ennen loppua suomalaiset menivät ohi ja 54-46-voittoon. Niukkanen loisti jälleen upottaen kymmenestä kolmosestaan viisi. Pisteitä hän teki 19. Samaan ylsi Sihvonen.

Martinlaakso pelaa MM-kisoissa sijoista 1-16. Sekä tyttöjen että poikien kisoissa on mukana 24 joukkuetta.

- Paketti on kasassa, tästä on hyvä jatkaa, kommentoi lyhykäisesti Martinlaaksoa valmentava Markus Makkonen.

Poikien saaliina kaksi voittoa, kaksi tappiota

Pohjois-Haagan pojat ovat onnistuneet kokoamaan konseptinsa katkeran avaustappion jälkeen. Turnauksen ensimmäisessä ottelussa suomalaiset kärsivät niukan 52-54-tappion Saksalle. Suomi tuli ottelussa Olli Rimpiläisen kolmosella tasoihin 45 sekuntia ennen loppua. Koko ottelun ajan vahvasti levypallopelissä esiintynyt Saksa ei onnistunut viimeisessä hyökkäyksessään ajamaan tiivin suomalaispuolustuksen läpi korille. Ohiheittonsa saksalaiset pääsivät kuitenkin korjaamaan ja tekemään voittokorin. Parhaimmillaan Suomi johti ottelua ensimmäisellä puoliajalla kymmenellä pisteellä. Kim Sivén oli kova luu molemmissa päädyissä ennen virhetilin täyttymistä. Sivén nosteli 13 pistettä ja vei seitsemän levyriä.

Turnauksen kakkosvastus Slovenia pelasi näyttävää kansainvälisen tason koripalloa. Slovenialaiset olivat jokaisella pelipaikalla 5-15 senttiä suomalaisia kookkaampia, mutta vakuuttivat silti terävällä ja jatkuvalla liikkeellään sekä syöttölinjojen ylipuolustamisella, joka uuvutti Pohjois-Haagan. Materiaalieronsa ja levypalloylivoiman turvin Slovenia rynni 68-40-voittoon. Joonas Vuorela pärjäsi taistossa asenteensa ja urheilullisuutensa vuoksi. Hän teki seitsemän pistettä. Edukseen esiintyi myös joukkueen toinen terrieri Teemu Spiridovitsh. Kymmenen pistettä heittänyt Mikko Nietosvaara oli tarkka aina, kun jätettiin vapaaksi.

Voittotilinsä joukkue avasi Tanskaa vastaan, joka sai kyytiä lukemin 94-35-lukemin. Pohjois-Haaga pelasi vahvasti alusta loppuun ja koko kymmenikkö onnistui tasaisesti. Nietosvaara ohjasi peliä erinomaisesti ja oli itse myös vaarallinen. Hän säkitti 17 pistettä. Sivén hallitsi ilmatilaa ja kahmi kahdeksan levypalloa. Otto Stålhammar teki kovalla prosentilla 16 pistettä väläytellen läheltä ja kaukaa.

Myös Luxemburgia vastaan Pohjois-Haaga saalisti voiton, mutta kyseessä oli huomattavasti Tanska-ottelua vaikeampi peli. Luxemburg pelasi "katukorista", jossa tarkoituksena oli vain ajaa korille voimalla ja vauhdilla. Puolustuksessa vastustaja pyrki paikkapuolustuksestaan hanakasti syötönkatkoihin. Luxemburg aiheuttikin Suomelle 22 menetystä ja paljon virheitä. Onneksi Pohjois-Haagalta löytyi vaihtopenkiltä tuuraajia. Rimpiläinen mm. pussitti toisella puoliajalla 17 pistettä ja pysäytti puolustuksessa Luxemburgin tähtipelurin. Joukkueen kuopus Mikko Tuunanen vakuutti niinikään puolustuksessa ja teki kaksi tärkeää koria päätösjaksolla, jolloin Luxemburg taipui. Pohjois-Haaga voitti ottelun 69-55.

- Kahdessa ensimmäisessä ottelussa hävisimme korin alla. Etenkin Sloveniaa vastaan valtava materiaaliero tuli esiin. Tanska-pelissä kasautuneet paineet karisivat onnistuneen alun jälkeen nopeasti pois, kun veimme ensimmäiset kuusi minuuttia 24-0. Luxemburg-voitto ei ollut tyylivoitto, vaan väkisin otettu. Vastustajan pelityyli oli vaikea, mutta onneksi penkki hoiti homman kotiin, kertoi Pohjois-Haagaa käskyttävä Harri Jokela.

Kaksi tappiota avauspeleissä sysäsi Pohjois-Haagan pelaamaan 24-joukkueisen turnauksen häntäpään sijoituksista. Voittojensa ansiosta Suomi välttää jumbofinaalit ja pelaa sijoista 17-20.

Martinlaakson lukio, Suomi - Israel 53 - 48 (23-19), tyttöjen koululaisten MM-kisat

Henna Hietanen

-

pistettä

Salla Koponen

8

 

Ira Rantanen

2

 

Essi Liljama

12

 

Jenni Niukkanen

8

 

Stella Selinheimo

3

 

Johanna Sihvonen

10

 

Laura Alhonsalo

10

 

Martinlaakson lukio, Suomi - Belgia 75 - 51 (36-32), tyttöjen koululaisten MM-kisat

Henna Hietanen

2

pistettä

Salla Koponen

-

 

Ira Rantanen

-

 

Essi Liljama

14

 

Jenni Niukkanen

18

 

Stella Selinheimo

8

 

Johanna Sihvonen

18

 

Laura Alhonsalo

15

 

Martinlaakson lukio, Suomi - Irlanti 54 - 46 (25-31) , tyttöjen koululaisten MM-kisat

Henna Hietanen

1

pistettä

Salla Koponen

4

 

Ira Rantanen

-

 

Essi Liljama

6

 

Jenni Niukkanen

19

 

Stella Selinheimo

1

 

Johanna Sihvonen

19

 

Laura Alhonsalo

4

 

Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Suomi - Saksa 52 - 54 (31-29), poikien koululaisten MM-kisat

Mikko Suutari

5/3

/3 riistoa/4 syöttöä

Kim Sivén

13/7

 

Otto Stålhammar

6/4

 

Mikko Tuunanen

4/4

 

Mikko Nietosvaara

13/1

 

Toivo Virtanen

4/1

 

Olli Rimpiläinen

3/0

 

Joonas Vuorela

0/1

 

Teemu Spiridovitsh

6/1

/3 riistoa

Olli Heinonen

-

 

Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Suomi - Slovenia 40 - 68 (19-30), poikien koululaisten MM-kisat

Mikko Suutari

1/2

Kim Sivén

4/7

Otto Stålhammar

-

Mikko Tuunanen

0/1

Mikko Nietosvaara

10/4

Toivo Virtanen

5/0

Olli Rimpiläinen

7/3

Joonas Vuorela

7/1

Teemu Spiridovitsh

6/0

Olli Heinonen

0/2

Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Suomi - Tanska 94 - 35 (43-17), poikien koululaisten MM-kisat

Mikko Suutari

7/2

 

Kim Sivén

6/8

 

Otto Stålhammar

16/2

 

Mikko Tuunanen

5/1

 

Mikko Nietosvaara

17/6

/5 riistoa

Toivo Virtanen

14/2

 

Olli Rimpiläinen

8/6

 

Joonas Vuorela

4/5

/4 syöttöä

Teemu Spiridovitsh

11/4

/4 syöttöä

Olli Heinonen

6/5

 

Pohjois-Haagan yhteiskoulu - Luxemburg 69 - 55 (29-22), poikien koululaisten MM-kisat

Mikko Suutari

3/2

 

Kim Sivén

14/7

 

Otto Stålhammar

1/5

 

Mikko Tuunanen

6/1

 

Mikko Nietosvaara

14/3

/6 syöttöä

Toivo Virtanen

2/2

 

Olli Rimpiläinen

17/3

 

Joonas Vuorela

5/2

 

Teemu Spiridovitsh

7/1

 

Olli Heinonen

0/1

 

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia