Välieräennako 2/2: Kouvottaret ja ToPo ratkaisevat toisen finalistin

5.4.2022 14:10 Toinen välieräsarja käynnistyy keskiviikkona. Siinä kohtaavat sarjakakkonen Kouvottaret ja kolmannen sijan napannut ToPo.

Kaisa Kuisma ja Kouvottaret ovat tällä kaudella olleet askeleen ToPo:a edellä. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

ToPo selvitti puolivälieräsarjan EBT:tä vastaan otteluvoitoin 2-0. Se joutui kuitenkin koville varsinkin ottelusarjan toisessa ottelussa. Levolla on iso merkitys ennen alkavaa välieräsarjaa.

- Palautuminen on aina tärkeää, varsinkin kun toinen puolivälieräottelu oli intensiivisempi kuin ensimmäinen. Haluamme olla mahdollisimman tuoreina välieräsarjassa, ToPo:n Magdalene Agyei sanoo.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kauden aikana neljästi. Kouvottaret on voittanut otteluista kolme ja ToPo yhden.

- Kouvottarien kanssa on kohtaamisia ollut paljon ja tappioita on tullut meidän puoleen enemmän kuin olisimme halunneet. Minusta ollaan taas siinä tilanteessa missä voidaan näyttää mitä osataan ja hyvällä yhtenäisellä joukkuepelillä voittamaan Kouvottaret, Agyei pohtii.

Kouvottarilla on kasassa kova amerikkalaiskolmikko Sarah Toeainan, Rashida Timbillan ja Taeler Deerin muodossa. Peleistä voikin tulla hyvin fyysisiä.

- Meidän täytyy heidän kanssaan pelata samanlaista fyysistä peliä kuin hekin ja voittaa 1 vs 1 kamppailut heidän kanssa, Agyei sanoo.

ToPo:n päävalmentaja Niko Kuusi totesi EBT-sarjan jälkeen, että Kouvottaria vastaan palloscreenpelaaminen näyttelee isoa roolia. Ehkä sitäkin tärkeämpää on joukkuepelaaminen.

- Kouvottarilla on kova joukkue kasassa ja meidän täytyy pelissä keskittyä joukkueena pelaamiseen. Myös joukkuepuolustus tulee olemaan isossa roolissa, Agyei sanoo.

Agyei ennakoi tasaista ja jännittävää sarjaa. Lopulta se joukkue vie voiton, joka haluaa voittaa enemmän.

- Minusta tuntuu, että tässä sarjassa tullaan näkemään jännittäviä pelejä. Molemmilla on hyvät joukkueet kasassa ja maaliviiva alkaa häämöttää. Meillä on paljon tahtoa ja uskoa omaan tekemiseen ja sillä lähdetään välieräsarjaan, Agyei päättää.

Myös Kouvottaret selvitti puolivälieräsarjan Honkaa vastaan suoraan 2-0. Honka haastoi sitä hyvin erityisesti ensimmäisessä ottelussa. Kouvottarien Kaisa Kuisma ennakoi tulevasta välieräsarjasta fyysistä.

- Puolivälieräsarjan jäljiltä ollaan kyllä palauduttu varsin mallikkaasti, mutta tulevaa fyysistä kamppailua ja intensiivistä pelitahtia ennakoiden on lepokin ollut paikallaan, hän sanoo.

Kouvottaret pyrkii ottelusarjassa pitämään kovaa tempoa yllä. Joukkueessa on valmistauduttu tulevaan ottelusarjaan puolustuksen kautta.

- Valmistautumisessa on korostettu uolustuspään asioita eritoten. Stoppeja ja levyjä täytyy saada että päästään juoksemaan meidän tyylillä, Kuisma sanoo.

ToPo:n tehotrion ovat kevään aikana muodostaneet Erika Davenport, Gabriela Bronson sekä kaiken nähnyt Taru Tuukkanen. Lisäksi heidän ympärillään on taitavia ja nälkäisiä pelaajia.

- Tunnetaan pelaajat jo hyvin, pyritään hidastamaan heitä hyökkäyspäässä ja pitämään kiireisinä heidän puolustuspäässään. Ei olla myöskään unohdettu, että trion ympärilläkin on tärkeitä ja taitavia pelaajia, Kuisma kertoo.

Kuten Agyei myös Kuisma ennakoi tasaista ja mielenkiintoista sarjaa.

- Edelliset kohtaamiset korostavat kyllä kuinka tasaiset joukkueet tässä on vastakkain. Molemmat joukkueet valmistautuvat varmasti huolella. Uskon, että tulee olemaan viihdyttävää seurattavaa, kumpi saa jekutettua toista pienissä asioissa paremmin, hän sanoo.

Kouvottaret ja ToPo pyrkivät pelaamaan hyvin erilaista koripalloa. Kouvottaret pyrkii pelaamaan nopeasti, kun taas helsinkiläisryhmä ei halua lähteä juoksukilpailuun kouvolalaisten kanssa. Sarja tuleekin kulminoitumaan pitkälti siihen kumpi pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan.

- Sarja tulee ratkeamaan, siihen kumman tyylillä pelejä pelataan. Pääsemmekö me esimerkiksi pitämään vauhtia ja juoksemaan tai Topo riehumaan rauhassa korin alla, Kuisma päättää.

 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

Näytä lisää vastaavia