Gerald Lee Junior käänsi vaikeudet voitokseen

7.10.2018 11:22 Viime kaudella Israelin liigassa pelaavan Maccabi Ashdodin riveissä hienosti esiintynyt Gerald Lee Junior, 30, jatkaa Israelissa myös tällä kaudella, mutta vaihtoi seuraa tehtyään kesällä sopimuksen Ironi Ness Zionan kanssa. Alku uudessa seurassa oli karikkoinen, mutta keskiviikkona Lee pääsi tekemään debyytin FIBA Europe Cupin ottelussa.

Gerald Lee Junior on selättänyt loukkaantumiset. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viime vuosina pienistä vammoina kärsinyt Lee jätti maajoukkuepelit, kun kuormitus maajoukkueen ja seurajoukkueen peleissä alkoi näkyä entistä useampina loukkaantumisina. Tähän kauteen Lee pääsi lähtemään hyvä harjoituskausi allaan, mutta uudessa seurassa tuli heti takaisku, joka piti hänet sivussa aina viime viikkoon saakka.

- Kesällä ei ollut mitään ongelmia. Treenasin yksikseni koko kesän tosi hyvin, mutta ehdin olla täällä viikon, niin heti pohkeisiini tuli pienet revähdykset. Ulkomailla usein pelaajat halutaan takaisin kentälle mahdollisimman nopeasti, vaikka käynnissä olisi harjoituskausi, joten en lepuuttanut itseäni tarpeeksi kauan. Jos olisin vain heti levännyt loukkaantumisen jälkeen, olisi sairausloma ollut varmasti myös lyhyempi, Lee kertoo.

Lee myöntää, että tuorein takaisku veti mielen todella matalaksi.

- Kyllä siinä käytiin aika alhaalla yhdessä vaiheessa, mutta ei siinä auttanut muuta kuin muuttaa ajatukset positiivisiksi. Tällä hetkellä kaikki on taas hyvin.

Leen työ palkittiin, kun hän juoksi parketille FIBA Europe Cupin ottelussa Cluj Napocaa vastaan ja tilastoi komeasti 17 minuutissa 12 pistettä ja viisi levypalloa. Ironi Ness Ziona tarrasi tiukasti kiinni lohkopaikkaan voittamalla kotikentällään 91-78.

- Olin yhtä hymyä koko pelin ja oli mukava olla taas osa joukkuetta, iloitsee Lee.

"Junnu" on viihtynyt hyvin Israelissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lee on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka pelaa Israelin liigassa ja aloittaa nyt toisen kautensa maassa.

- Täällä on mukava asua. Sää on lämmin, ihmiset ovat mukavia ja sarja on hyvä. Myös joukkueessa on kivoja kavereita, hyvä koutsi ja seura on tähän asti hoitanut kaikki asiat erittäin hyvin.

Viime keväänä Lee oli johdattamassa Maccabi Ashdodia hurjaan lentoon keväällä, kun joukkue taisteli runkosarjan voitosta viime kierroksille saakka ja sijoittui lopulta neljänneksi. Pudotuspeleissä sen matka katkesi kuitenkin ensimmäisellä kierroksella Hapoel Tel Aviville otteluvoitoin 1-3. Ironi Ness Zionan viime kausi päättyi niin ikään pudotuspelien avauskierroksella.

- Joka vuosi tavoitteet ovat korkeammalla, mutta mennään yksi peli kerrallaan. Ensin yritämme varmistaa paikan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa ja sitten menestyä Israelin liigassa. Seuralla on varmasti vähintään pudotuspelit tavoitteena ja uskon meillä olevan mahdollisuuksia päästä niihin, Lee toteaa.

Israelin liiga käynnistyy Ironi Ness Zionan osalta sunnuntaina Maccabi Rishonia vastaan.

Henkilöt

 
11.10.2022 21:11 Suomalaiset ulkomailla

Saksaan siirtyneellä Edon Maxhunilla iso mahdollisuus – ”Olen päässyt paremmin rytmiin mukaan”

Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.

26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

28.6.2023 13:43 Suomalaiset ulkomailla

Mirolybov ja Koskinen siivittivät Swans Gmundenin unelmakauteen – ”Tuloksellisesti on aika vaikea pistää paremmaksi”

Swans Gmundenin kausi Itävallassa oli täydellinen joukkueen puhdistaessa palkintopöydän triplamestaruudella. Anton Mirolybov oli syystäkin ylpeä kauden menestyksestä.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

19.6.2023 17:17 Suomalaiset ulkomailla

Ninni Salmi pääsi testaamaan Bundesliigan kovuutta – ”Päätin ottaa siitä kaiken irti”

Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

9.6.2023 12:17 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä ehjä ja hyvä kausi Nördlingenissä – ”Kokonaisuudessaan jäi hyvä maku”

Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.

7.6.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

Näytä lisää vastaavia