Koris.netin haastattelussa Teemu Rannikko

16.9.2003 Suomen maajoukkueen pelintekijä Teemu Rannikko kuntouttaa parhaillaan leikattua polveaan. Kuntoutusohjelmaltaan Italiassa kolme viime vuotta pelannut Rannikko ehti piipahtaa miesten EM-kisoissa. Koris.net tapasi miehen ja kyseli hänen kuulumisiaan ja mietteitään mm. eurokoriksesta ja Suomen maajoukkueesta.

Taustaa: Teemu Rannikko suuntasi Italiaan ja maan kakkosliigaan vuonna 2000 ollessaan vasta 19-vuotias. Ennen sitä hänet ehdittiin valita mm. SM-Koriksen vuoden pelaajaksi ja hän ehti parantaa mestaruussarjan syöttöennätyksiä kolmena peräkkäisenä kautena. Kahden Reggio Emilia –kauden jälkeen Rannikko hyppäsi vieläkin isompiin ympyröihin, kun hänet kaappasi palkkalistoilleen Italian pääsarjan Euro Roseto. Tulokaskausi (2002-03) Italian liigassa oli Rannikolta vakuuttava: hän pelasi keskimäärin huikeat 33,6 minuuttia ja kirjautti tilastokeskiarvoikseen 11,8 pistettä, 2,2 levypalloa, 2,2 syöttöä ja peräti 2,8 riistoa. Yhdessä takakentän tutkaparinsa Marko Milicin kanssa Rannikko siirtyi kuluneena kesänä perinteikkään Scavolini Pesaron riveihin. Rannikon sopimus seuran kanssa on kaksivuotinen. Rannikko kuitenkin loukkasi polvensa elokuisessa Venäjä-maaottelussa Tampereella. Polvi operoitiin Turussa elokuun puolivälissä.

Leikkauksestasi on kulunut nyt kuukausi. Miten leikkaus meni ja miten kuntoutus on lähtenyt liikkeelle?

Leikkaus meni lääkäreiden mukaan hyvin. Seurasin koko leikkauksen monitorista, mutten ymmärtänyt siitä mitään. Positiivinen uutinen oli joka tapauksessa se, että polvessa ei ollut eturistisiteen katkeamisen ohella mitään muita vaurioita.

Pieni hetki leikkauksen jälkeen meni sohvalla maaten ja jalkaa kohoasennossa pitäen. Kahden viime viikon ajan olen pystynyt kuntouttamaan jalkaa jo tosissaan. Kuntopyörällä saa jo runtata tosissaan menemään, jonka lisäksi ohjelmassa on liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia sekä vesijuoksua.

Hassua oli se, että etureiden lihas ehti surkastua pienessä ajassa, kun jouduin olemaan tekemättä mitään. Nyt sekin on alkanut jo palautua.

Miten kuntoutus jatkuu tästä eteenpäin?

Alustavan ja karkean ohjelman mukaan 10-12 viikon kohdalla saa alkaa juoksemaan kevyesti juoksumatolla ja trampoliinilla. Kolmen kuukauden kohdalla tulee kriittinen vaihe, jolloin uusi eturistiside menee kuolioon. Neljän kuukauden jälkeen saa aloittaa kevyen lajiharjoittelun ja puolen vuoden jälkeen pelaamisen. Hyvän polvituen kanssa pelaaminen voi olla mahdollista hieman aiemminkin.

Paljon on edessä kyykkyjä, tasapaino- ja punttiharjoituksia.

Voisitko hieman kertoa tunteistasi loukkaantumisen jälkeen?

Pelissä, kun polvi meni, ei mielessäni edes käynyt, että kyseessä olisi näin vakava loukkaantuminen. Kipuja oli, mutta nekin lievenivät aika nopeasti. Magneettikuvien jälkeen (fysioterapeutti) Seppo Pehkonen kertoi, että eturisti on todennäköisesti poikki ja kuuden kuukauden huili edessä. Silloin fiilikset olivat todella alhaalla. Mielessä kävi, että miksi loukkaantuminen osui taas omalle kohdalle ja miksi minua aina rankaistaan. Olin juuri jättänyt loukkaantumiset taakse, tehnyt sopimuksen uuden seuran kanssa, olin kunnossa ja minulla oli varmasti urani parhaat koripalloilulliset fiilikset erinomaisesti menneen kesän jäljiltä. Ja sitten sattuu jotain tällaista.

Tämä vamma on vakavampi kuin aiemmin kokemani. Pitää olla todella tarkkana kuntoutuksen kanssa, ettei vaan tule enempää takapakkia. Hyvä puoli on se, että kuntoutus ja harjoittelu on jo nyt melko monipuolista. Ei tarvitse vain odotella.

Välillä on vaikeaa, mutta ei auta murehtia. Itsehän olen ammattini valinnut ja loukkaantumiset valitettavasti kuuluvat ammatin varjopuoliin.

Jos olisit samassa tilanteessa uudestaan, niin pelaisitko Venäjä-pelin?

Onhan näitä vaihtoehtoja miettinyt jälkikäteen. Tietenkin olisin pelaamatta, jos tietäisin, että tulen loukkaantumaan. Sellaista ei kuitenkaan voi tietää etukäteen.

Suomen edustaminen on aina kunnia-asia, enkä miettinyt ennen Tampereen turnausta hetkeäkään sellaista vaihtoehtoa, etten pelaisi. Enkä ajattele jatkossakaan. Loukkaantumisia sattuu. Yhtä hyvin polvi olisi voinut mennä yksi vastaan yksi -pelissä harjoituksissa, punttisalilla tai pururadalla. Tietenkin minua harmittaa sekä itseni että seurani puolesta, että loukkaantuminen tapahtui ottelussa, jossa ei ollut samanlaista panosta kuin esimerkiksi EM-karsintaottelussa. Kyllä minut nähdään jatkossakin Suomi-paidassa.

Minkälaisia tuntemuksia se herätti, kun kuulit Scavolini Pesaron palkanneen Aleksandar Djordjevicin?

Tavallaan hyviä. Djordjevic on kuitenkin yksi parhaista eurooppalaisista pelintekijöistä, joka tätä peliä on pelannut. Scavolini palkkasi hänet loukkaantumiseni jälkeen, joten ainakin jossain vaiheessa seura on arvostanut panostani korkealle. Jos positiivisia asioita vielä ajattelee, niin olen kuullut, että Djordjevic on yksi parhaista opettajista mitä löytyy. Häneltä voin oppia paljon.

Negatiivisia seikkoja on tietenkin se, että pelipaikan saaminen joukkueessa voi olla vaikeaa. Joukkueessa on kaksi kovaa takamiestä (Djordjevic ja German Scarone), joiden kanssa kilpailen kuntouduttuani peliajasta. Nyt keskitytään kuitenkin jalan kuntoutukseen ja katsotaan sen jälkeen tilannetta.

Olit Ruotsissa seuraamassa miesten EM-kisoja. Miltä tuntui vihdoin olla EM-kisoissa?

Kyseessä olivat minun ensimmäiset EM-kisani millään tasolla. Hieno kokemus kokonaisuudessaan, vaikka mieluummin olisin tietenkin ollut kentällä Suomen joukkueen kanssa.

Pelillisesti välierät ja mitalipelit olivat mahtavaa korista. Se kuitenkin jäi mieleen, että emme Suomen maajoukkueen kanssa niin hirvittävän kaukana ole. Kärki menee hieman kauempana edellä, mutta en pidä yhtään mahdottomana yhtälönä sitä, että Suomi olisi mukana.

Analysoisitko tasoa ja joukkueita hieman tarkemmin?

Jos ajatellaan neljää parasta joukkuetta, niin joukkueet olivat hyvin erilaisia. Finaalin jälkeen ei tarvinnut kuitenkaan miettiä, mikä joukkue oli paras. Liettua oli selkeä mestari ja esitti taidokasta korista. Kaikki pelaajat pystyivät käsittelemään palloa ja heittämään, silti keskipituus oli aika korkea. Puolustuspäässä Liettua pelasi erittäin organisoidusti ja viisaasti, jonka lisäksi joukkueella oli iso Eurelius Zukauskas maalivahtina korin alla.

Espanja oli hyvin erilainen kuin Liettua. Tiesin etukäteen, että joukkue on kolmen pelaajan varassa, mutta hieman yllätti se, että muut pelurit jäivät niinkin pieneen rooliin. (Pau) Gasol ja (Juan Carlos) Navarro pystyvät pelaamaan tasapäisesti ketä vastaan tahansa ja (Jorge) Garbajosa teki, kun paikka avautui. Muut olivat vaisuja.

Italian joukkueen tunsin entuudestaan parhaiten. Oli hienoa katsoa, miten joukkue hitsautui turnauksen edetessä yhteen. Lähtökohdat eivät menestykselle olleet parhaat mahdolliset, kun joukkue hävisi alkusarjassa kaksi peliä. Silti Italia nousi pronssille. Yksi menestyksen avain oli hyvä puolustus. Hyökkäyksessä penkiltäkin tulleet kaverit uskalsivat ratkaista ja onnistuivat. Olympiapaikka ja EM-pronssi ovat mahtava ja iso juttu Italian korikselle.

Jos Italia oli kisojen suuri yllättäjä, oli Ranska pettymys. Ranskalla oli kisojen paras takamies (Tony Parker) ja urheilullisin joukkue. Se ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään näitä aseita. Hetkittäin joukkue pisti prässillään painetta palloon ja sai otteen peleistä. Kokonaisuus olisikin voinut olla huomattavasti aggressiivisempi. Oli aika ihme, että Ranskalle aiheutti niinkin paljon vaikeuksia pelata 2-3-paikkapuolustusta vastaan. Joukkueen heitto ei kulkenut, mutta kun joukkueessa on ehkä maailman nopein takamies ja laiturit, jotka lähes pomppaavat salista ulos, olisi vaihtoehtoja ollut. Nyt joukkue tyytyi pyörittämään palloa kolmosviivan takana ja yritti heitoilla murtaa paikkaa. Ja kyse ei ollut vain viiden minuutin jaksosta, vaan kahdesta kokonaisesta pelistä (välierä ja pronssiottelu).

Jos miettii kisoja kokonaisuutena, niin minulle tuli suurena yllätyksenä se, että paikkapuolusta pelattiin niin paljon ja kuinka suuria vaikeuksia se vastustajille tuotti. Liettua oli oikeastaan ainoa joukkue, joka tuhosi paikan heti, kun vastustaja sitä yritti.

Takamiehiä seurasin tietenkin muita tarkemmin. Pieni yllätys oli se, että (Ranskan) Tony Parkeria ja (Liettuan) Sarunas Jasikeviciusta lukuunottamatta takamiehet eivät pystyneet luomaan itse heittopaikkoja. Esimerkiksi pick and roll –pelissä takamiehen puolustaja meni järjestään screenin ali ja silti takamiehet eivät rankaisseet tuon tehokkaammin. Tilanteissa ei olisi tarvinnut edes heittää kenenkään yli.

Suosikkijoukkueesi kisoissa?

Ennen kisoja suosikkini olivat ehdottomasti Espanja ja Ranska. Kisojen aikana Italia nousi sellaiseksi. Joukkueessa kaikki tsemppasivat ja venyivät huippupeleihin jossain vaiheessa turnausta. Esimerkiksi (Matteo) Soragna ei pelannut alkusarjassa paljoakaan minuutteja. Silti hän oli pronssipelissä yksi ratkaisupelaajista. Toisaalta taas (Nikola) Radulovic oli alkusarjassa joukkueen paras, mutta kahdessa viimeisessä pelissä teki yhteensä kaksi pistettä. Italia oli kokonaisuudessaan tasainen joukkue, jossa kaikki täyttivät roolinsa. Pitää myös nostaa hattua valmentajalle (Carlo Recalcati), joka uskalsi peluuttaa joukkuetta tasaisesti.

Kun Italia voitti pronssinsa, tuuletuksesta näki, että joukkue tajusi itsekin tehneensä jotain suurta.

Mikä mielestäsi erottaa tällä hetkellä Suomen Euroopan huipuista?

Jos katsoo kisoissa mukana olleita joukkueita, niin Ruotsia lukuunottamatta niiden pelaajat ovat vieläkin kovempia ja kokeneempia. EM-kisajoukkueilla on kova tausta.

Meillä on suhteellisen nuori ja kokematon joukkue, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Meillä on paljon kavereita ulkomailla kovissa sarjoissa. Paljon ja hyvin ollaan myös harjoiteltu ja varmasti olemme parin viime vuoden aikana lähestyneet edellä olevia. Yleinen kovuus ja rutiini ovat kuitenkin asioita, joita pitää edelleenkin kehittää.

Pystyimme kesällä pelaamaan Venäjää vastaan huippupelin, mutta emme sitten pystyneet toistamaan suoritusta seuraavissa peleissä. EM-kisoissa ja EM-karsinnoissa pelataan tiukkaan tahtiin ja epäonnistumisiin ei ole varaa. Viidestä pelistä on voitettava neljä. Rutiini ja kovuus auttavat.

Italialaiset ovat varmasti kovempia ja rutinoituneempia, mutta he myös näyttivät, että yhtenäisellä joukkuetyöskentelyllä voi tuoda joukkueen kokonaispanokseen noin 15 pistettä lisää. Samaan perustuu myös Suomen kaltaisen pienen maan menestysmahdollisuudet. Ei riitä, että on 1-2 huippupelaajaa, vaan pitää löytyä 8-10 tasaista kaveria, joilla on rutiinia kääntää pelejä omaksi eduksi ja ylläpitää suoritustaso korkealla. Kova haaste pienelle maalle, mutta siihen emme voi ikuisesti vedota. Taitotasoa ja heittotaitoa voi jokainen pelaaja aina parantaa. Kun yksilöt ovat hyviä, on joukkueenakin paljon helpompi menestyä.

Millaisina näet sitten Suomen mahdollisuudet selviytyä vuoden 2005 EM-kisoihin?

Ainahan se on mahdollista ja jokaista peliä lähdetään voittamaan. Jokaisen on kuitenkin ymmärrettävä, että kilpailu on äärimmäisen kovaa. Kisoihin selviytyminen vaatii meiltä kovia onnistumisia. Toivottavasti jokainen maajoukkuepelaaja pelaa hyvän kauden. Sellaisista lähtökohdista olisi hyvä lähteä ensi kesänä rakentamaan. Voitaisiin ottaa mallia Italiasta tai Liettuasta; saada henki päälle ja onnistumisia laajalta rintamalta.

Nykymaajoukkueelle varmasti vuosien 2007 ja 2009 EM-kisat ovat ihanteelliset, eikä vuoden 2005 kisatkaan mahdottomat. Jatkuvuutta pitäisi kuitenkin nuoremmista kohta saada. Jos ajattelee esimerkiksi Venäjän maajoukkuetta, on joukkueessa yksi 1983-, 1982- ja 1981-syntynyt pelaaja ratkaisuroolissa. Heistä tulee olemaan hyötyä maajoukkueelle kymmenen vuotta eteenpäin. Meillä on pari viime vuotta ollut hieman hiljaisempaa. Muutamia uusia pelaajia on noussut, mutta he eivät ole olleet kovin nuoria. En ole nähnyt nuorten maajoukkueiden pitkään aikaan pelaavan, mutta olen kuullut, että potentiaalisia pelureita löytyy. Uudet haastajat olisivat tervetulleita, jonka lisäksi näille pelureille oli hyödyllistä päästä harjoittelemaan ja pelaamaan aikuisten kanssa. Maajoukkueeseen ei kuitenkaan voi nostaa pelkän nuoruuden vuoksi. Pikkuhiljaa uutta verta kuitenkin kaivattaisiin.

Aivainasemassa on suomalainen valmennus. Valmentajat ovat niitä, jotka peliä nuorille opettavat. Pelkällä katselulla sitä ei opi. Itseäni on auttanut se, että olen saanut hyvää oppia usealta eri valmentajalta.

Mielestäni suomalainen valmennus on mennyt viime vuosina eteenpäin, joka on tärkeää. Ruotsin EM-kisoissakin oli paikalla 60 maajoukkue- ja aluevalmentajaa, joka kertoo siitä, että halua kehittää itseään on.