Matti Nuutinen: ”Pelataan täysillä ja noudatetaan sovittuja asioita”

11.8.2016 13:20 Kaarinalaislähtöisen Matti Nuutisen maajoukkueuralle pystytettiin viime lauantaina virstanpylväs, kun hän juoksi ensimmäistä kertaa kentälle Susijengin aloitusviisikon jäsenenä. Hartwall Areenalla pelattu voitokas maaottelu Saksaa vastaan osoitti lopullisesti Nuutisen kuuluvan nyt, 26 vuoden iässä, Susijengin kantaviin voimiin.

Kun Susijengi-kippari Shawn Huffin poissaolo Saksa-ottelusta varmistui, ”Huhvin” peliminuutit pienen laitahyökkääjän paikalla siirtyivät Nuutisen kontolle.

Susijengin päätettyä ottelun komeaan seitsemän pisteen voittoon päävalmentaja Henrik Dettmann ei säästellyt ylisanoissa. Dettmann luonnehti Nuutisen puolustuspään otteita ”fantastisiksi” ja ”maailmanluokan esitykseksi”.

Kentän tasolta Nuutisen nykytason koki erityisesti Chicago Bullsin varaama laituri Paul Zipser, joka kuihtui tehokkaan avauspuoliskon jälkeen täysin suomalaiskollegansa syleilyssä.

- Oli iso juttu päästä ekaa kertaa urani aikana aloitusviisikkoon, ja kiitos siitä valmennusjohdolle, Nuutinen summaili lauantain pelin saldoa.

- Yritän tehdä minun vastuullani olevat asiat mahdollisimman hyvin. Se tarkoittaa puolustusta, levypallopelaamista sekä hyökkäyksessä avautuvien luonnollisten heittopaikkojen käyttämistä. Ekalla puoliskolla saatiin levypallopelissä vähän tukkaamme, mutta saatiin sekin osa-alue haltuun tauon jälkeen.

Vaikka silkinpehmeällä heitolla varustettu Zipser loi tuon tuosta turhautuneita katseita tuomareihin Nuutisen ruuvipenkkiin jouduttuaan, Nuutiselle yhden NBA-pelaajan paimentaminen oli ”business as usual”.

- En hirveästi katso, kuka tulee vastaan ja missä joukkueessa kukakin pelaa. Aina pelataan täysillä ja noudatetaan sovittuja asioita. Jos saa vastustajaa pois omalta mukavuusalueeltaan, se tietää hyvää omalle joukkueelle.

Yleisönsuosikiksi Montpellierissä

Nuutinen nousi Susijengin kokoonpanoon kesällä 2012, yhtä aikaa Roope Ahosen, Antto Nikkarisen ja Carl Lindbomin kanssa, 22-vuotiaana rookiena. Nuutinen löysi jo ensimmäisenä susikesänään lokeronsa joukkueesta Shawn Huffin vaihtopelaajana kolmospaikalla.

Kuluneen viiden susikesän aikana Huffista ja Nuutisesta on kehittynyt pienen laitahyökkääjän tontin painipari, jonka osapuolet ruokkivat toisiaan.

- Siitä on ollut varmasti ekstramäärä apua, että olen päässyt vääntämään nimenomaan Shawnia vastaan. Kun viisi vuotta ottaa intensiivisesti yhteen, siinä ehtii opiskella toisen peliä juurta jaksain ja ottamaan siitä osa-alueita omaansa.

Nuutinen valloitti vähitellen lisää peliminuutteja itselleen, kunnes sai kesällä 2014 kutsun Bilbaon MM-kisajoukkueeseen. Bilbaossa Nuutinen pelasi Turkki-ottelua lukuun ottamatta säästeliäästi, kunnes murtautui ryminällä Susijengin avainmiehistöön vuosi sitten Montpellierissä ja Lillessä.

- Meillä on monta hyvää pelaajaa, jotka kaikki haluavat minuutteja. On valmennusjohdolle haasteellinen tehtävä päättää, miten minuutit jakautuvat. Sinä aikana pelaajan on joka päivä tehtävä töitä kehittyäkseen ja ansaitakseen ne minuutit, Nuutinen muotoilee.

Montpellierissä Nuutinen lunasti lopullisesti paikkansa Kimmo Muurisen manttelinperijänä ison pään energiapelaajana. Susifanien”Matti, Matti” -huudot herkistivät miehen itsensä.

- Ei sellaiseen koskaan totu. Joka kerta kulkee kylmät väreet kropassa, kun kuulee omaa nimeään niin huudettavan. Kiitos siitä faneille, niin ei tapahdu hirveän montaa kertaa elämän aikana.

Kreikka kehitti, Ranska edessä

Loimaa Bisonsin kanssa viettämänsä neljän kauden aikana Nuutinen sai seurajoukkuetason kokemusta kansainvälisiltä kentiltä Eurocupin ja VTB-liigan muodossa. Varsinaisen ensimmäisen ammattilaiskautensa Nuutinen pelasi viime kaudella Kreikan liigan Arkadikosissa.

Nuutinen oli hyökkäyspäässä joukkueensa kakkos- tai kolmosoptio ja aloitusviisikon luottopelaaja. Kokemus kasvatti.

- On edelleen eroja siinä, pelaako ammattilaisena ulkomailla tai Suomessa. Jos pelaaja hankitaan varta vasten vahvistukseksi, hänelle asetettu jokapäiväinen vaatimustaso on ihan omaa luokkaansa, Matti kiteyttää.

Arkadikos kuului Kreikan liigan alakastiin, mutta pystyi paikoitellen haastamaan niin Kreikan jättiläiset Panathinaikosin ja Olympiakosin kuin muutkin kärkinimet, kuten PAOK:in ja Aris Thessalonikin, tasaväkisiin kamppailuihin. Pelaaminen Euroopan kirkkainta huippua vastaan avasi Nuutisen silmät.

- Ammattipelaajan on kyettävä pelaamaan, on vastassa kuka tahansa. Otteluihin ei voi mennä pelkäämään ja pitämään vastustajan tähtipelaajia jumalina, vaikka ne kuinka vääntäisivätkin Euroliigassa.

Ensi kaudeksi Nuutinen siirtyy Kreikasta Ranskan ProB-liigaan, Chorale Roanneen. Nuutinen sai tarjouksia myös eri maiden pääsarjatasoilta, mutta Roannen kokonaispaketti vakuutti Kaarinan miehen.

- Roanne on historiallinen joukkue, jolla on Ranskan mestaruuksia ja takana yksi kausi Euroliigaakin, Nuutinen kertoo.

- Heillä on pari heikompaa kautta takanaan, mutta nyt seuralla on määrätietoinen hanke nousta takaisin Pro A:han, ja minulla on mahdollisuus suureen rooliin hankkeessa. Paketti vaikutti kaikin puolin lupaavalta ja kädet jo syyhyävät päästä hommiin.

Nuutinen ja Susijengi pelaavat kesän viimeisen kotimaaottelunsa lauantaina 27.8. Espoon Metro Arenalla Ruotsia vastaan.

Lisätietoja: Matti Nuutinen
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

24.2.2017 Haastattelu

Avenir Basketin Minna Sten: ”Pitkillä pelaajilla kehitys voi tulla myöhään”

Ensimmäistä ammattilaiskauttaan ulkomailla pelaava Minna Sten, 29, on löytänyt kokeneella iällä paikkansa ja roolinsa Ranskan kakkossarjan LF2:n Avenir Basketista. Vaikka tällä hetkellä Sten elää koripalloilijan unelmaa, niin tie Turun Riennon nuoresta ja kömpelöstä sentteristä Naarassusien vakiokasvoksi ja Euroopassa ammatikseen pelaavaksi koripalloilijaksi on vaatinut töitä ja kärsivällisyyttä.

18.12.2016 Haastattelu

Kansainväliset kentät jättänyt Tiina Sten: ”Voin olla ylpeä omasta urastani”

Suomen naiskoripallon monivuotinen ykköskasvo ja Naarassusien tähtilaituri Tiina Sten, 31, on jättänyt kansainväliset koripallokentät taakseen. Yli sata naisten maaottelua ja kaksitoista vuotta ulkomailla pelannut Sten on ”post-mortemisti” ylpeä urastaan ja tällä hetkellä tauon ja lopettamisen välimaastossa.

17.11.2016 16:00 Haastattelu

Naarassusien Evita Iiskola: ”Espanjan kohtaamiseen voi suhtautua kahdella tavalla”

Eilen Viron EM-karsintakenraalissa löylyttänyt Suomen naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa lauantaina 19.11. Töölön Kisahallissa koripallon suurmaa Espanjan. Suomen nuori tähtipelaaja Evita Iiskolan, 23, painottaa päävalmentaja Pekka Salmisen mottoa hallitsevaa MM- ja olympiamitalistia vastaan: ”uhka tai mahdollisuus”.

16.9.2016 09:35 Haastattelu

40-vuotias Hanno Möttölä: “Olemme kovaa vauhtia matkalla oikeaa tietä”

Suomi-koriksen legenda Hanno Möttölä juhli viime viikolla 40-vuotispäiviään ikimuistoisissa merkeissä, kun NBA rantautui Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin Basketball Without Borders -leirin muodossa. Susijengi-uransa kaksi vuotta sitten lopettanut Käpylän jätti toteuttaa nyt kutsumustaan Suomi-koriksen tulevaisuuden tekijänä valmentajan roolissa.

2.9.2016 Haastattelu

Jammu Wilson: ”Tänä kesänä otin ison harppauksen eteenpäin”

Bronxilaissyntyinen, vuosikymmenen vaihteessa Suomeen asettunut Jamar Wilson sai kauan tavoittelemansa Suomen kansalaisuuden puolitoista vuotta sitten ja pelasi ensimmäisen kesänsä Susijengissä viime vuonna. Nyt, kun ”Jammun” toinen susikesä on paketissa, kertoo pelinrakentaja sekä sulautuneensa osaksi joukkuetta, että omaksuneensa susipelitavan.

29.8.2016 10:40 Haastattelu

Henrik Dettmann 364 maaottelun jälkeen: ”Mitä enemmän näkee, sitä vähemmän osaa”

Susijengi-komentaja Henrik Dettmann rikkoi 250 valmennetun Suomen miesten A-maaottelun haamurajan Ulmin turnauksessa toissa viikolla. Kun mukaan lasketaan 112 valmennettua ottelua Saksan maajoukkueessa, on Dettmannilla takanaan maaottelu vuoden lähes jokaiselle päivälle. Tästä huolimatta Dettmann, 58, näkee itsensä yhä edelleen uuden oppijana.

25.7.2016 19:20 Haastattelu

Juho Nenonen: ”En koskaan luovuttanut maajoukkueunelmani suhteen”

Juho Nenonen, 28, sai viimeksi kutsun miesten maajoukkueleiritykseen kesällä 2010. Ehti vierähtää kuusi vuotta ennen kuin laitahyökkääjä sai toisen tilaisuutensa sinivalkopaidassa. Uransa parhaan kauden Korisliigan Salon Vilppaassa ja Argentiinan liigan Regas Corrientesissa pelannut Nenonen pitää Susijengi-kutsua vuosien määrätietoisen työn tuloksena.

19.7.2016 12:00 Haastattelu

Lauri Markkanen FIBA:n haastattelussa: ”Olen vain oma itseni”

Sunnuntaina Espanjaa 33 pisteellä ja jatkoajan viime hetkien voittokorilla rankaissut Lauri Markkanen, 19, on herättänyt ansaittua huomiota niin kansainvälisessä kuin kotimaisessakin mediassa 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen aikana. Suomen 211-senttinen laiturijätti kertoi kisoja koskevista ajatuksistaan FIBA Europen kisasivustolle.

28.6.2016 Haastattelu

Samuli Nieminen: ”Mun pelini perustuu atleettisuuden ja heittovoiman varaan”

Porvoon Tarmon kasvatti ja Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen laituri Samuli Nieminen, 20, sai viime kesänä kutsun Susijengin rinkiin alaraajavammastaan kuntoutuessaan ja pysyi ringissä pitkälle alkusyksyyn. Nieminen kertoo viime kesän olleen silmiä avaava kokemus ja nyt hän odottaa uransa viimeisiä nuorten EM-kisoja kasvavan innostuksen vallassa.

17.12.2015 Haastattelu

Pekka Salminen: ”Yhdysvaltoihin siirtymiset vievät suomalaista naiskoripalloa eteenpäin”

Suomalaisia naiskoripalloilijoita on tällä hetkellä Yhdysvalloissa yliopistossa 15 kappaletta ja jo kolme pelaajaa on sitoutunut lähtemään Atlantin taakse kaudeksi 2016/2017. Naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen avaa, että mikä merkitys pelaajien siirtymisellä yliopistoon on ja mitkä ovat suomalaisen naiskoripallon tulevaisuudenkuvat.

Näytä lisää vastaavia