500 koululaista mukana Uudenkaupungin Pirkka Street Basketissa

11.9.2018 16:10 Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Myrskyn jälkeen on poutasää -lausahdus kävi tiistaina toteen Uudessakaupungissa. Ukkoskuurot vaelsivat onnekkaasti Uudenkaupungin yli maanantai-tiistai välisenä yönä ja tiistain Pirkka Street Basket -tapahtumassa ei satanut enää pisaraakaan vettä ja loppupäivästä aurinkokin hemmotteli.

Uudenkaupungin torilla viiletti päivän aikana lähes 500 alakoululaista. Katukorispelien lisäksi liikunnan riemua nähtiin lukuisten kärrynpyörien, ihmispyramidien ja tanssiliikkeiden muodossa. Pelikenttien laidat täyttyivät jälleen äänekäästä kannustuksesta ja värikkäistä kannustuskylteistä.

- Helarit Helarit…, huudot kaikuivat koko 10 minuuttisen ottelun ajan kentänlaidalla, kun Helarit niminen joukkue pelasi Katukotkia vastaan.

Ottelu päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen Helareiden voittoon tai niin saattoi pelin päättyessä ainakin päätellä. Helareiden pelaajat ja kaikki sen kannustusjoukot nimittäin kerääntyivät yhteen kasaan pomppimaan ja hurraamaan peliajan päätyttyä.

Helareiden yksi kannustaja palkittiin ottelun jälkeen myös hyvä kannustaja -palkinnolla eli Pikkusudet pipolla ja juomapullolla. Luokan selkeä yhteishenki jatkui myös tässä kohtaa, sillä samaan tapaan kuin aiemmin, koko luokka juoksi paikalle juhlimaan pomppien ja huutaen. Kaikki olivat vilpittömästi iloisia palkinnon voittaneen pojan puolesta.

- Aivan oikealle kannustajalle meni palkinto, iloitsi vielä luokan opettaja.

Pirkka Street Basket -tapahtuma Ukin torilla järjestettiin yhteistyössä K-Supermarket Itäpoijun ja Uudenkaupungin Korihaiden tehokkaan talkooporukan kanssa. Paikalla pelivinkkejä kävivät jakamassa myös Korihaiden pelaajia, joiden moikkaaminen jännitti vähän joitakin alakoululaisia.

- Onks noi ne? Mee sä eka, ujostelivat aluksi yhdet nuoret neidit, mutta uskaltautuivat lopulta kuitenkin juttusille.

Seurafakta - Uudenkaupungin Korihait 

Tiesitkö, että Korihaiden edustusjoukkueella alkaa Suomen mestaruussarjassa jo 35.kausi, mikä on kolmanneksi eniten tämän kauden Korisliiga seuroista. 

 
20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

5.9.2019 15:23 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket Tampereen Tesomalla – mukana 450 alakoululaista

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia