28.11.2023 10:15 Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi kaksi voittoa viikonloppuna Las Vegasissa ja jatkaa täten voittamattomana seitsemän ottelun jälkeen.
Elina Arike ja Texas Tech ovat edelleen voittamattomia. Kuva vuodelta 2021. Kuva: Ville Vuorinen.
Viikonlopun aikana Texas Tech pelasi kaksi ottelua Las Vegasissa järjestetyssä Las Vegas Thanksgiving Classic -turnauksessa. Kyseessä oli Texas Techille kauden kaksi ensimmäistä vierasottelua.
Perjantaina joukkue sai vastaansa Rutgersin, joka kaatui niukasti 79-72 (39-42).
Täksi kaudeksi Texas Techiin siirtynyt Arike tilastoi joukkueelleen neljä pistettä, syötön, riiston ja torjunnan 25 minuutin peliajalla.
Ukkonen taas käytti minuuttinsa tehokkaasti säkittämällä 8 pistettä ja hakemalla yhden levypallon 6 peliminuuttiin. Pistemäärä on junior-vuottaan pelaavan Ukkosen kärkilukema hänen yliopistourallaan.
Lauantaina Texas Tech jatkoi voittokulkuaan, kun teksasilaiset kaatoivat Santa Claran 56-61 (33-28).
Arike lyötiin tällä kertaa aloitusviisikkoon, jossa hän keräsi 7 pistettä, kaksi levypalloa, neljä syöttöä ja yhden riiston 21 minuutin peliajalla. Ukkonen haki yhden levypallon kolmen minuutin peliajalla.
Northwestern – Florida State 52-90 (27-41)
Bejedi: 17 pistettä, 4 levypalloa, 4 syöttöä, 1 torjunta, 3 riistoa, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot
Stanford – Florida State 100-88 (52-48)
Bejedi: 13 pistettä, 6 levypalloa, 2 syöttöä, 4 riistoa, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot
Chadron St. – Wyoming 32-78 (20-44)
Ollilainen: 0 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 2 riistoa, 18 minuuttia
> Ottelutilastot
Indiana – Tennessee 71-57 (33-21)
Sandvik: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot
Georgetown – Pepperdine 59-40 (24-25)
Mashaire: 2 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 5 minuuttia
> Ottelutilastot
Long Beach St. – Pepperdine 68-53 (33-22)
Mashaire: 6 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 31 minuuttia
> Ottelutilastot
Texas A&M-Corpus Christi – Santa Clara 54-75 (19-27)
Willstedt: 0 pistettä, 9 minuuttia*
> Ottelutilastot
Texas St. – Texas A&M-Corpus Christi 52-60 (28-36)
Willstedt: 6 pistettä, 4 levypalloa, 1 torjunta, 3 riistoa, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot
High Point – South Florida 32-61 (13-29)
Aarnio: 1 piste, 1 levypallo, 1 syöttö, 1 riisto, 23 minuuttia
> Ottelutilastot
Arizona St. – South Florida 66-49 (24-21)
Aarnio: 2 pistettä, 1 levypallo, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
South Florida – Texas 44-76 (13-38)
Aarnio: 0 pistettä, 1 levypallo, 10 minuuttia*
> Ottelutilastot
Wichita St. – Akron 63-61 (34-19)
Taponen: 0 pistettä, 5 minuuttia
> Ottelutilastot
Akron – Pittsburgh 75-72 (30-29, 62-62) OT
Taponen: 0 pistettä, 9 minuuttia
> Ottelutilastot
Detroit Mercy – USC Upstate 71-64 (36-32)
Amzil: 16 pistettä, 1 levypallo, 1 torjunta, 12 minuuttia
> Ottelutilastot
Detroit Mercy – Georgia Southern 59-81 (29-42)
Amzil: 2 pistettä, 7 levypalloa, 10 minuuttia
> Ottelutilastot
Maryland – Washington St. 67-87 (39-41)
Eklöf: 0 pistettä, 1 levypallo, 1 minuutti
> Ottelutilastot
Washington State – Massachusetts 90-48 (48-24)
Eklöf: 8 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 19 minuuttia
> Ottelutilastot
Washington State – Green Bay 48-59 (25-30)
Eklöf: 0 pistettä, 1 minuutti
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka oli aloitusviisikossa, kun Pittsburgh voitti kaksi konferenssiottelua ACC:ssa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena voittivat kolmannen peräkkäisen ottelunsa. Seppälä tilastoi 17 pistettä ja 9 levypalloa Quinnipiacia vastaan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Teresa Seppälä, joka säkitti 20 pistettä, kun Sienan yliopisto nappasi viidennen peräkkäisen kotivoittonsa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka palasi hetken tauon jälkeen Pittsburgin aloitusviisikkoon. Pittsburgh voitti viikonloppuna valtakunnallisesti seitsemänneksi rankatun Duken.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Florida Statea edustava Sara Bejedi on äitynyt hurjaan vireeseen kivenkovassa ACC:ssa viimeisen viikon aikana. Bejedi säkitti ensin 23 pistettä North Carolinaa vastaan ja sitten 31 pistettä Virginia Techin kaadossa.