Kohti unelmien naiskorista -seminaari Urhea-hallissa 27.11. – ilmoittaudu nyt

3.11.2022 11:00 Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.

Ohjelmassa puheenvuoroja mm. yhdenvertaisuudesta, johtajuudesta ja pelaajauran huippuhetkistä sekä pohjakosketuksista. Seminaarin avaa kuntaministeri Sirpa Paatero.

Mukana seminaarissa on muun muassa Naisjärjestöjen Keskusliiton kehittämispäällikkö Nina Kaipio, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja, Koripalloliiton nuorten olympiavalmentaja Jussi Räikkä sekä WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Seminaarin jälkimmäisellä puoliskolla puheenvuoronsa saavat myös entiset maajoukkuepelaajat Evita Iiskola ja Dionne Pounds, joiden esityksien jälkeen osallistujat osallistuvat paneelikeskusteluun.

Seminaarin juontajana toimii entinen naisten maajoukkuepelaaja, kovissa eurooppalaisissa huippusarjoissa pelannut Vilma Kesänen.

Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 27.11. Urhea-hallissa Helsingissä klo 12–14. Seminaarin hinta on 30 euroa ja se sisältää seminaarin, kahvitarjoilun sekä sisäänpääsyn klo 15 käynnistyvään naisten EM-karsintaotteluun Suomi-Liettua.

Ilmoittaudu tästä mukaan >

Lisätiedot

Vesa Walldén 0440-465 028 
vesa.wallden@basket.fi

 
2.12.2022 14:55 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaaritallenne nähtävissä Youtubessa

Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

28.8.2015 21:04 Liittoa koskeva tiedote

Airas, Finneman, Pounds ja Salmenkylä Suomi-koriksen Hall of Fameen

Pelaajalegendat Terhi Airas, Teijo Finneman ja Larry Pounds sekä monitoimimies Juhani Salmenkylä muodostavat Suomi-koriksen Hall of Famen vuosikerran 2015. Hall of Fame -jäsenyys on kunnianosoitus ansiokkaasti suomalaiseen koripalloon vaikuttaneille henkilöille, ja valinnoista vastaa asiantuntijaraati, jossa on mukana Koripalloliitto, Koripallosäätiö, Koripallomuseo ja Suomen Urheilumuseo.

15.8.2013 Pääjuttu

Suomi-koriksen Hall of Fameen neljä uutta jäsentä

Suomalaisen koripallon Hall of Fameen on valittu neljä uutta jäsentä. Suomalaisen naiskoriksen kaikkien aikojen pelaaja Lea Hakala sekä jo edesmenneet valmentajalegenda Robert Petersen, seitsemän kertaa EM-lopputurnauksessa pelannut Timo Lampén sekä takamiesvelho Jorma Pilkevaara nostavat Hall of Fameen valittujen koripallovaikuttajien lukumäärän kuuteentoista.

25.9.2023 08:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten kaudet saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa

Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.

20.9.2023 11:41 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintojen pelipäivät tiedossa – marraskuussa luvassa Bulgaria vieraissa ja Unkari kotona

Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.

19.9.2023 19:33 Susiladies

Susiladies kovatasoiseen EM-karsintalohkoon Unkarin, Slovenian ja Bulgarian kanssa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.

18.9.2023 13:26 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen Espanjan pääsarjan AE Sedis Bàsquetiin

Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.

18.9.2023 12:35 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintalohkot arvotaan tiistaina Sveitsissä

Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.

31.8.2023 11:36 Susiladies

Elina Koskimies siirtyy Saksan mestarijoukkueeseen, EuroCupissa pelaavaan Kelterniin

Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.

8.8.2023 12:12 Susiladies

Sara Bejedi universiadien pronssijoukkueesta: ”Tämä oli todella uniikki joukkue”

Maanantaina Suomeen historiallisen saavutuksen kanssa palanneessa naisten universiadijoukkueessa oli hymy herkässä, kun joukkue kukitettiin Helsinki-Vantaalla. Sara Bejedin, 23, mukaan universiadit olivat kokemuksena ainutlaatuinen.

5.8.2023 13:00 Susiladies

Naisten universiadijoukkueelle historialliset pronssimitalit

Naisten universiadijoukkue pääsi päätössummerin soidessa kohottamaan kädet kohti areenan kattoa, kun se kaatoi kisojen pronssiottelussa Kiinan Taipein 56–49 (23–19). Mitali on Suomen koripallohistorian ensimmäinen arvokilpailuissa ja kesäuniversiadihistorian ensimmäinen palloilumitali Suomelle.

4.8.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

Craft Sportswear on Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani

Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella. 

3.8.2023 13:32 Susiladies

Japani sysäsi Suomen naisten universiadijoukkueen pronssipeliin

Naisten universiadijoukkue ei toipunut Japanin räväkästä alusta, vaan koko ottelun viimeistelynsä kanssa takkuilleet suomalaiset taipuivat universiadivälierässä 56–69 (26–39). Suomi pelaa turnauksen pronssiottelun lauantaina.

3.8.2023 09:09 Susiladies

Naisten universiadivälierä Suomi-Japani suorana klo 10.00

Naisten universiadijoukkue kohtaa Kiinan Chengdussa pelattavassa välierässä Japanin. Ottelu käynnistyy kello 10.00 ja se on katsottavissa suorana Fisu.tv:n kautta.

1.8.2023 17:22 Susiladies

Naisten universiadijoukkue teki suomalaista korishistoriaa!

Naisten universiadijoukkue kaatoi puolivälierässä Puolan jännittävien vaiheiden jälkeen 80–69 (42–42) ja eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena historiassa Universiadeissa neljän parhaan joukkoon. Joukkue kohtaa torstaina pelattavassa välierässä Japanin.

30.7.2023 13:44 Susiladies

Naisten universiadijoukkue kesytti Brasilian jätit

Isokokoinen ja fyysinen Brasilia yritti runnoa päänsä Suomen pelaajien pään sisään Chengdun universiadien toisessa alkulohko-ottelussa, mutta suomalaiset pääsivät sanelemaan pelin kulun erinomaisen kaukoheittopelinsä avulla. Suomi kuittasi turnauksen toisen voittonsa, tällä kertaa pistein 63-89 (23-50).

29.7.2023 14:30 Susiladies

Naisten universiadiurakka käyntiin murskavoitolla

Naisten universiadit käynnistyivät Kiinan Chengdussa suomalaistahdissa, kun latautunut ja ärhäkkä Suomi myllytti Romanian nurin löylytyslukemin 102–55 (57–30). Suomi karkasi omille teilleen jo ennen avausjakson loppua ja johti ottelua parhaimmillaan 48 pisteellä.

21.7.2023 14:47 Universiadit

Naisten universiadijoukkue Chengduun on valittu

Kahdestatoista vuosina 1996-2002 syntyneestä naisten haastajamaajoukkueen pelaajasta koostuva universiadijoukkue on valittu. Naisten universiadijoukkueesta löytyy mukava sekoitus kotimaan Korisliigaa, Euroopan ammattilaiskenttiä ja Yhdysvaltojen NCAA-yliopistokoripalloa.

20.7.2023 17:51 Susiladies

Suomen naisten haastajamaajoukkueen loppukiri ei riittänyt Portugalia vastaan

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa naisten haastajamaajoukkueiden ottelussa Portugali veti pidemmän korren Suomesta 65-70 (34-27). Portugali repäisi eroa kolmannella neljänneksellä, mutta Suomi nousi vielä taistelemaan voitosta päätöshetkillä.

Näytä lisää vastaavia