Koripallo edelläkävijänä alumnitoiminnassa

12.4.2019 10:14 Koripallossa on aloitettu alumnitoiminta, joka tukee nuorten kasvamista koripalloilijoina ja ihmisinä. Nyt on avattu myös verkkoalusta, jossa voivat kohdata nuorten tarve avulle ja alumnien osaaminen, sekä halu auttaa. Alumnien keskinäinen verkostoituminenkin mahdollistuu toiminnan myötä.

Koripallon alumnitoiminta on alkutaipaleellaan, mutta nyt voi jo todeta sen olevan suomalaisessa urheilukulttuurissa jotain uutta ja merkittävää. Toiminnalle on selvästi tilausta niin alumnien kuin nuorten puolelta ja koko ajan pyritään kuuntelemaan eri tahoja, jotta kaikkien intressit saadaan mukaan ja hyödyntämään lajimme parissa mukana olevia tai -olleita. Alumnien aktivointi on aloitettu hiljalleen järjestäen viime vuonna muutama paikallinen alumnitapahtuma, sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa alumnien ja nuorten yhteistapahtuma, joka toteutetaan uudelleen toukokuussa. Viime viikkojen suuri uudistus on ollut verkkoalusta. Lisäksi keväällä on tulossa vain alumneille tarkoitettu mielenkintoinen yhteisötapahtuma, jossa alustajina ovat Henrik Dettmann ja Riikka Juntunen.


Alumniyhteisön verkkoalusta

Verkkoalusta on koripallon alumnitoiminnan eräänlainen keskustelufoorumi. Siellä korisnuori voi kertoa, millaista apua kaipaisi lajin, töiden, opiskelujen tai muiden asioiden suhteen. Vastaavasti koristaustaiset ihmiset jakavat siellä apua omien osaamisalueidensa myötä. Voit myös ilmoittaa tarpeesta/avusta ryhmissä, ja keskustelua voi jatkaa yksityisesti chatin kautta, sekä henkilökohtaisten yhteystietojen vaihdon myötä. Tutusta ja liity mukaan TÄÄLTÄ.


Koriksella työuralle! Osa II (Hotelli Arthurin koripallosali 17.30-19)

Keskiviikkona 22.5. järjestetään Helsingissä "noin" A-junioreille (16-22v) seurarajat ylittävä tapahtuma, jossa on infoa opiskeluihin, mahdollisuuksiin työhön tai pelaamiseen ulkomailla, kesätöihin, pätkätöihin ja moniin eri alumnien osaamisalueisiin liittyen. Tapahtumasivulle TÄSTÄ.


Alumnien vuositapahtuma 16.5. Helsingissä (Ravintola Hook 18-20)

Viime vuonna Robert Petersenin syntymäpäivänä 16.5. järjestetty alumni-ilta synnytti korisihmisten mielissä toiveen, että kyseinen päivä olisi perinnepäivä alumnitoiminnalle ja mahdollistaisi vuosittain kokoontumisen yhteen muistelemaan ja fiilistelemään menneitä.

Tänä vuonna tapahtumassa on alustajina Henrik Dettmann (Susijengin päävalmentaja) ja Riikka Juntunen (Vilpas Koripallo ry:n pj ja VAU:n toiminnanjohtaja). Aiheet koskettavat koripalloa välineenä kasvuun ja yhteisöllisyyteen. Alustusten jälkeen on aina vapaata keskustelua aiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen avautuu lähipäivinä.


"James Naismith kehitti koripallon 1891 yhtenä missionaan tukemaan pelaajien henkistä kasvua. Suomessa alumnitoiminnan eräänlainen henkinen isä, Robert Petersen, vahvisti tätä kulttuuria ja näkisin, että tällä polulla mekin nyt kuljemme. Nyt on jo mukaan ilmoittautunut useita alumneja ja toivottavasti verkostomme ja auttajamme lisääntyvät toiminnan edetessä.", toteaa Finnish Basketball Hall of Famen toiminnanjohtaja Jari Toivonen.

Alumnitoiminnan verkkosivu: TÄÄLLÄ.


Haluatko mukaan auttamaan/tukemaan toimintaa?

Ota yhteyttä!

Jari Toivonen
Toiminnanjohtaja
Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo
040 5708078

 
2.7.2022 11:43 Koripallomuseo

Koripallolehti Ribari 1/2022 on ilmestynyt ja ilmaiseksi luettavissa verkossa

Uusimmassa lehdessä mm. Leena Vestalan (nyk. Martin) haastattelu ja Lassi Tuovin ajatuksia niin valmentamisesta kuin elämästä, sekä Oppikoulucupien historiaa.

30.5.2022 12:39 Koripallomuseo

70 vuotta naiskorista Suomessa - tule mukaan tukemaan juhlavuoden kirjaprojektia!

Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!

29.4.2022 08:51 Koripallomuseo

Korisalumnien yhteisötapaaminen 16.5. Helsingissä

Jo usean vuoden ajan ovat korisalumnit kokoontuneet alumnitoiminnan henkisen isän Robert Petersenin syntymäpäivänä 16.5. yhteen. Kaksi viimeistä koronavuotta on tavattu verkossa Basket&Popcorn-ohjelman parissa, mutta nyt on taas live-tapaamisen vuoro naiskoriksen juhlavuosi-teemalla!

19.4.2022 14:31 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistyksen hallitukseen uusia henkilöitä

Yhdistyksen vuosikokouksessa 31.3. pienennettiin kymmenhenkinen hallitus kuuteen ja nimettiin kaksi uutta henkilöä hallitukseen.

25.3.2022 10:20 Koripallomuseo

Koripallomuseota ei perusteta Forssaan

Forssan kaupungin valtuustoaloitteen perusteella päätettiin selvittää Koripallomuseon toiminnan käynnistäminen Forssaan. Selvitystyön perusteella päädyttiin tulokseen, että Koripallomuseolla ei ole taloudellisia edellytyksiä toimia Forssassa.

21.3.2022 07:53 Koripallomuseo

Kutsu: Koripallomuseoyhdistyksen vuosikokous to 31.3. klo 17.00 Urheilumuseolla tai etäyhteydellä

Sääntömääräiseen vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat yhdistyksen jäsenet, joilla jäsenmaksu on suoritettuna.

4.2.2022 13:47 Koripallomuseo

Koripallomuseolle rahoitus Naisten koripallohistorian tallentamis -hankkeelle

Toukokuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Suomen naisten maajoukkue koottiin ensi kertaa yhteen ja edessä oli pelit vuoden 1952 EM-kisoissa Moskovassa. Juhlavuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella kerätään esineistöä, valokuvia ja haastatteluja.

13.1.2022 10:59 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistys etsii kehittämishaluisia osaajia hallitukseen ja työryhmiin

Vuonna 2021 Koripallomuseoyhdistyksen hallitus käynnisti strategiatyön, jonka myötä uudistuminen ja kehittyminen entistä vaikuttavammaksi ja osallistavammaksi toimijaksi koripallokulttuurin ytimessä on alkanut. Nyt muodostettu ehdollepanotoimikunta etsii mukaan uusia ihmisiä tuomaan oman panoksensa suomalaisen lajikulttuurin avuksi ja vaikuttamaan siten lajin niin historian arvostukseen kuin nykyhetkeen sekä tulevaankin.

14.12.2021 09:58 Koripallomuseo

Koripallo - 130 vuotta! -webinaari tiistaina 21.12. klo 21-22.15

Ohjelmassa on neljä mielenkiintoista puheenvuoroa koripallosta hyvin eri näkökulmista, jotka katsovat menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaankin.

29.11.2021 13:50 Koripallomuseo

Vuoden Korisalumnit palkittiin Gaalassa

Vuoden 2021 Korisalumnit Jari Raitanen ja Satu Saarteinen ovat olleet alusta asti kehittämässä alumnitoimintaa Suomeen.

21.11.2021 13:58 Koripallomuseo

Korislehti Ribari 2/2021 julkaistu

Korisalumnien toteuttama lehti on julkaistu verkossa ja tuhannen kappaleen painoksena. Sisältönä on taas rautaisannos koripalloa monesta eri näkökulmasta.

13.11.2021 20:05 Koripallomuseo

Juhlavassa Gaalassa Hall of Fame täydentyi kuudella lajilegendalla

Hilton Strand kokosi lauantai-iltana koripalloalumnit yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan Hall of Fame 2021-ikäluokkaa.

3.11.2021 16:52 Koripallomuseo

Koripallomuseo Forssaan? -piennäyttely avautuu perjantaina

Perjantaina 5.11. kello 14.00 avautuu Forssan Citymarketissa piennäyttely, jossa on esillä niin maajoukkueiden kuin forssalaisen koripalloilun historiaa.

29.10.2021 11:26 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaala lähestyy - viikko ilmoittautumisaikaa

Koko korisväkeä yhdistävä rento ja välitön tapahtuma järjestetään Helsingissä Hilton Strandissa lauantaina 13.11. kello 18–23.

14.10.2021 06:37 Koripallomuseo

Koripallomuseo Forssaan?

Forssan kaupunki ja Koripallomuseoyhdistys selvittävät Koripallomuseon syntyedellytyksiä Forssaan yhteistyössä Koripalloliiton ja Urheilumuseon kanssa. Hankkeelle avataan piennäyttely Forssan Citymarketiin.

17.9.2021 08:36 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalaa juhlitaan 13.11. Hilton Strandissa

Syyskuulta marraskuulle koronatilanteen takia siirtynyt Gaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2021.

20.8.2021 13:36 Koripallomuseo

Koripallomuseotyöstä hopeinen ansiomerkki Jari Toivoselle

Lähes kaksitoista vuotta Koripallomuseon työtehtävissä mukana ollut ja toimintaa kehittänyt Jari Toivonen palkittiin Koripalloliiton hopeisella ansiomerkillä.

6.8.2021 13:37 Koripallomuseo

Meral Bedretdin mukana mentoriohjelmassa

Mentoriohjelma tukee koripalloilijoiden siirtymistä työelämään, ammatillista kehittymistä ja urasuunnittelua. Meral Bedretdin kertoo osallistumisestaan ohjelmaan.

28.7.2021 09:03 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalan ajankohta muuttuu koronatilanteen takia

Alumnigaala (alkuperäinen ajankohta 4.9.) joudutaan siirtämään vallitsevan ja heikentyneen koronatilanteen takia.

24.6.2021 13:37 Koripallomuseo

Koripallomuseoyhdistyksen hallitus nimetty ja jäseneksi liittyminen

Koripallomuseoyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin 15.6. ja sen jälkeen hallitus on jo järjestäytynyt.

Näytä lisää vastaavia