4.2.2022 13:47 Toukokuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Suomen naisten maajoukkue koottiin ensi kertaa yhteen ja edessä oli pelit vuoden 1952 EM-kisoissa Moskovassa. Juhlavuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella kerätään esineistöä, valokuvia ja haastatteluja.
Koripallomuseon kokoelmissa on noin 80 % esineistöstä ja valokuvista miesten koripalloon liittyviä. Vastaavasti myös haastatteluaineistoissa on yhtä suuri ero. Ministeriön tuella pyritään epäsuhtaa pienentämään, jotta tulevaisuuden historiankirjoituksessakin on mahdollista sukupuolien tasa-arvoinen tutkimus.
Juhlavuotta pyritään vastikään muodostetun työryhmän avulla kehittämään vuorovaikutteisesti ja aineiston keruuta hyödyntäen. Tavoitteina on mietitty naiskoripalloon liittyvien kirjan ja seminaarien toteuttamista, jotka linkittyisivät osaltaan aineistonkeruuseen.
Kaikkia aiheesta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä Koripallomuseon toiminanjohtaja Jari Toivoseen.
- Kutsun kaikki innokkaat mukaan ideoimaan juhlavuotta! Kuinka nostamme yhdessä naiskoripalloa ja samalla tallennamme sen historiaa myös tuleville sukupolville. Tämä on eri ikäpolvia yhdistävä hanke, joten toivottavasti mahdollisimman moni rohkaistuu ottamaan yhteyttä joko työryhmään panostaan antaen tai aineistoja luovuttaen. Haastatteluja haluamme myös tallentaa laajalti eri puolilta Suomea, eri sarjatasoilta, kertomaan naiskoriksen monipuolista tarinaa., summaa Toivonen.
Kulttuuriperintötyötä
Esineiden ja valokuvien, joita kerätään, toivotaan kattavan koripallokulttuuria kaikilta vuosikymmeniltä ja eri sarjatasoilta. Esineet voivat liittyä löyhästikin koripalloon, sillä kokoelman tarkoitus on kertoa monipuolisesti lajista eri näkökulmilta. Valokuvat voidaan lainata ja digitoinnin jälkeen palauttaa omistajalle.
Haastatteluja toteutetaan etänä ja myös kasvotusten, yksilö- ja ryhmähaastatteluina. Tärkeää on saada tallennetuksi koripallon henkilöitä, ilmiöitä, merkitystä, olosuhteita, jne. eri puolilta Suomea.
- Ilman tallennusta lajimme kulttuuriperintö jää ohuemmaksi. Tallennus luo myös mahdollisuuden tarinankerrontaan monin eri tavoin, sekä myös vuorovaikutukseen, joka on keskeinen tekijä kulttuuriperintötyössä., muistuttaa Jari Toivonen.
Yhteystiedot:
Jari Toivonen
jari.toivonen@koripallomuseo.fi
040 5708078
Petterin syntymäpäivään on liittynyt aina koripalloa. Tämäkään päivä ei tee poikkeusta. Töölön Kisahallissa pelataan miesten Korisliigan kuudes finaali Helsinki Seagullsien ja Kauhajoen Karhu Basketin välillä.
Uusimmassa lehdessä juhlistetaan 70 vuotta täyttänyttä naisten maajoukkuetta. Mukana on muun muassa legenda Hilkka Hakolan haastattelu sekä Anja Suomalaisen muistelmia Amerikan vuosiltaan.
Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.
Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.
Alumnigaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2022. Tule viettämään ikimuistoinen ilta loistavassa seurassa upean korisaiheisen ohjelman ympärillä.
Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.
Suomen Koripallomuseoyhdistys ry:n hallitus on joutunut tekemään erittäin ikävän ja vaikean päätöksen toiminnanjohtajan lomauttamisesta taloudellisin perustein alkaen 15.8.2022. Lomautuksen on ilmoitettu jatkuvan toistaiseksi.
Alumnilisenssi on matalan kynnyksen tapa tukea yhteisön toimintaa. 22 euroa kustantavan lisenssin tuotto tulee kokonaisuudessaan alumnitoiminnan ja mentoriohjelman kehittämisen hyväksi.
Uusimmassa lehdessä mm. Leena Vestalan (nyk. Martin) haastattelu ja Lassi Tuovin ajatuksia niin valmentamisesta kuin elämästä, sekä Oppikoulucupien historiaa.
Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!
Jo usean vuoden ajan ovat korisalumnit kokoontuneet alumnitoiminnan henkisen isän Robert Petersenin syntymäpäivänä 16.5. yhteen. Kaksi viimeistä koronavuotta on tavattu verkossa Basket&Popcorn-ohjelman parissa, mutta nyt on taas live-tapaamisen vuoro naiskoriksen juhlavuosi-teemalla!
Yhdistyksen vuosikokouksessa 31.3. pienennettiin kymmenhenkinen hallitus kuuteen ja nimettiin kaksi uutta henkilöä hallitukseen.
Forssan kaupungin valtuustoaloitteen perusteella päätettiin selvittää Koripallomuseon toiminnan käynnistäminen Forssaan. Selvitystyön perusteella päädyttiin tulokseen, että Koripallomuseolla ei ole taloudellisia edellytyksiä toimia Forssassa.
Sääntömääräiseen vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat yhdistyksen jäsenet, joilla jäsenmaksu on suoritettuna.
Vuonna 2021 Koripallomuseoyhdistyksen hallitus käynnisti strategiatyön, jonka myötä uudistuminen ja kehittyminen entistä vaikuttavammaksi ja osallistavammaksi toimijaksi koripallokulttuurin ytimessä on alkanut. Nyt muodostettu ehdollepanotoimikunta etsii mukaan uusia ihmisiä tuomaan oman panoksensa suomalaisen lajikulttuurin avuksi ja vaikuttamaan siten lajin niin historian arvostukseen kuin nykyhetkeen sekä tulevaankin.
Ohjelmassa on neljä mielenkiintoista puheenvuoroa koripallosta hyvin eri näkökulmista, jotka katsovat menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaankin.
Vuoden 2021 Korisalumnit Jari Raitanen ja Satu Saarteinen ovat olleet alusta asti kehittämässä alumnitoimintaa Suomeen.
Korisalumnien toteuttama lehti on julkaistu verkossa ja tuhannen kappaleen painoksena. Sisältönä on taas rautaisannos koripalloa monesta eri näkökulmasta.
Hilton Strand kokosi lauantai-iltana koripalloalumnit yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan Hall of Fame 2021-ikäluokkaa.
Perjantaina 5.11. kello 14.00 avautuu Forssan Citymarketissa piennäyttely, jossa on esillä niin maajoukkueiden kuin forssalaisen koripalloilun historiaa.