Koripalloseura ja iltapäiväkerhot -opas nyt seurojen käytettävissä

30.3.2022 12:53 Koripalloliitto on yhdessä seurojen kanssa koonnut iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämisen oppaan, jonka avulla seura voi halutessaan osallistua Harrastamisen Suomen malliin ja tarjota kerhoja alueensa lapsille ja nuorille.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Iltapäiväkerhotoiminta vastaa moneen tarpeeseen: se tarjoaa lapselle turvallisen paikan viettää aikaa koulun jälkeen, mutta se on myös paikka, jossa opitaan sosiaalisia taitoja leikin ja liikunnan lomassa.

Osalle lapsista se voi olla viikon ainoa ohjattu liikunta vapaa-ajalla, mutta se on myös oiva paikka harjoittaa taitoja, jotka tukevat lajiharjoittelua seurassa.

- Harrastamisen Suomen mallin tavoitteen mukaisesti Koripalloliitto haluaa edistää kuntien ja harrastusten tarjoajien, eli jäsenseurojemme, verkottumista ja ammattitaitoisten ja innostavien ohjaajien löytämistä liikuttamaan lapsia ja nuoria. Koripallo on esiintynyt edukseen lasten ja nuorten kyselyissä, ja koottu opas on tehty yhdessä seurojen kanssa jo olemassa olevien ja mainiosti toimivien esimerkkien pohjalta. Opas on nyt kaikkien seurojen käytettävissä ja omaan toimintaan mukaan sidottavissa, kiittelee Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.

Oppaaseen on koottu ajatuksia niin kerhotoiminnan käynnistämisen syistä kuin käytännön vinkkejä ja harjoituksia, joita ohjaajat voivat kerhoissa toteuttaa. Tarkoituksena on kannustaa seuroja kerhotoiminnan käynnistämiseen ja madaltaa kynnystä Harrastamisen Suomen malliin osallistumiseen.

Oppaan lisäksi on julkaistu erilaisten leikkien ja pelien ohjeet ja säännöt -esite, joka on yhtä lailla kaikkien vapaassa käytössä.

Koripalloseura ja iltapäiväkerhot -opas >

Leikkien ja pelien ohjeet >

 
23.4.2024 13:00 Pääjuttu

Koriskokemus-palautekanava kerää palautetta seurojen ja Koripalloliiton toiminnasta

Palautteen avulla kehitetään suomalaista koripalloa entistä paremmaksi kokemukseksi eri sidosryhmille.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

14.9.2022 09:49 Lisenssit

Koripalloliitto järjestää seuroille webinaarin lisenssitilastoista – tule kuuntelemaan, miten seurat voivat hyötyä datasta

Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.

25.2.2022 13:00 Seurat

Koripallo teki uuden lisenssiennätyksen – harrastajia enemmän kuin koskaan aiemmin

Suomalaisessa koripallossa on tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun uusi ennätyslukema kirjataan nyt 20 813.

29.11.2021 12:43 Seurat

Eero Nevalle Alfred Kordelinin säätiön palkinto

Tapiolan Hongan koripallovalmentaja Eero Neva vastaanotti lauantaina 27.11.2021 Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnon. Palkinto myönnettiin hänelle säätiön Urheilun Tuki -rahastosta ja se on suuruudeltaan 2 000 euroa. Tunnustuspalkinto julkaistiin ja stipendi ojennettiin Espoon Tapiolassa Naisten Korisliigan Tapiolan Honka - EBT -ottelussa.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

28.4.2020 12:07 Koripalloliitto tiedottaa

Seurojen mahdollisuudet: Avustukset, tuet ja hankkeet -dokumentti julkaistu

Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.

Näytä lisää vastaavia