Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

6.10.2018 11:13 Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

Bojan Sarcevic (vas.) ja Rene Reugeau lähtevät puolustamaan Suomen mestaruutta. Juho Nenonen sekä taustalla vielä Karhu-paidassa oleva Henri Kantonen yrittävät kirkastaa Vilppaan mitalin. Kuva: Ville Vuorinen

Viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Kauhajoen Karhu Basket on monella tapaa aivan uudessa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa Karhu Basket lähtee kauteen hallitsevana mestarina.

Lisäksi alkukautta on värittänyt seikkailu Euroopassa. Kauhajoki kaatoi Mestarien liigan karsinnan avauskierroksella kahdesti Romanian mestari CSM Oradean. Samainen toistui toisella kierroksella, kun Bulgarian mestari Levski Lukoil koki tappion sekä kotonaan että vieraskentällä.

Kolmannella kierroksella ranskalainen Nanterre 92 oli Karhu Basketille vielä liikaa. Vaikka karsinta tyssäsi kalkkiviivoilla, seuran ensiaskeleet eurokentillä olivat menestys.

– Kansainväliset pelit ovat olleet parasta mahdollista valmistautumista Korisliigaan. Jo pelkästään seikkailu Romaniassa ja sieltä siirtyminen seuraavaan otteluun Bulgariaan toi joukkuetta yhteen. Europelit veivät joukkuetta ja seuraa kaikin puolin eteenpäin, päävalmentaja Jussi Laakso kehui.

Myös pelaajisto nautti joka hetkestä Mestarien liigan karsinnoissa. Kapteeni ja pelintekijä Bojan Sarcevic suorastaan hehkui kysyttäessä kansainvälisten otteluiden tuomista eduista.

– Voi että, tämä on ollut koko seuralle niin hieno kokemus. Europelit auttavat meitä paljon, uskon niin, Sarcevic pohti.

Jussi Laakso aloittaa Karhu Basketin peräsimessä uransa toisen Korisliigan päävalmentajakautensa. Kuva: Ville Vuorinen

Sikälikin Kauhajoella ollaan aivan uuden haasteen edessä, että Sarcevicin lisäksi ainoastaan ikitaistelija Rene Rougeau jäi mestarijoukkueen pelaavasta rotaatiosta jäljelle. Kotimaisista avainpelaajista Juho ja Joonas Lehtoranta siirtyivät takaisin Kotkaan KTP-Basketiin, Henri Kantonen vaihtoi finaalivastustaja Salon Vilppaan paitaan ja Samuli Vanttaja muutti Joensuuhun Kataja Basketin riveihin.

Lähtijöiden tilalle Karhu Basket sai houkuteltua Okko Järven (193) Espoo Unitedista ja Antti Niskasen (188) Helsinki Seagullsista. 1A-divisioonan Kristika Turusta Korisliiga-parketille saapuivat sen sijaan Eero Innamaa (188) ja Mikael Laihonen (202).

Karhu Basketilla on käytettävissään Reugeaun lisäksi neljä amerikkalaispelaajaa, joten valmennusjohdolla on mahdollisuus kierrättää pelaavaan kokoonpanoon mahtuvaa ulkomaalaiskvartettiaan. Etenkin 203-senttiseltä Michael Moserilta ja tarkkakätiseltä Durrell Summersilta (196) on lupa odottaa kovia tehoja.

– Meillä on paljon uusia kasvoja, mutta sama valmennus (Laakso ja Janne Koskimies), sama pelitapa ja suunnilleen sama taktiikka. Totta kai, yritämme jälleen voittaa mestaruuden, siihen on kaikki mahdollisuudet, Sarcevic vaati.

– Varmasti mestaruuden puolustaminen on jälleen aivan uusi haaste. Kaikki haluavat voittaa juuri meidät, hallitsevan mestarin.

Päävalmentaja Laakso ei suostu mestaruuspaineita harteilleen ottamaan.

– Ainoastaan Rougeau ja Sarcevic ovat rotaatiosta jäljellä. En puhuisi mestaruuden puolustamisesta, kun joukkue on niin paljon muuttunut. Toki paperilla olemme hallitsevia mestareita. Mutta muut joukkueet ovat suosikkeja, sanoi Joonas Iisalo (Vilppaan päävalmentaja) mitä tahansa, Laakso hymyili.

– Joukkueen ympärillä on ollut kiinnostusta ihan uudella tavalla mestaruuden ja kansainvälisten pelien jälkeen, se on ollut hyvin positiivista. Haluamme uusia mestaruuden, mutta se on valtavan kovan työn takana.

Viime kaudella Kouvoissa pelannut monipuolinen Jamie Skeen on Vilppaan tuorein amerikkalaisvahvistus. Kuva: Ville Vuorinen

Vilpas lähtee kirkastamaan kahta peräkkäistä hopeaansa

Kahden edelliskauden hopeamitalisti Salon Vilpas lähtee uuteen kauteen lähes samalla kotimaisella rosterilla kuin viime kaudella. Suurin menetys oli maajoukkueeseen nousseen Matias Ojalan lähtö Joensuuhun Kataja Basketin paitaan. Vähäiselle vastuulle jäänyt Topias Kuukkanen hakee puolestaan tällä kaudella vastuuta Uudenkaupungin Korihaissa.

Vilpas puolestaan houkutteli Saloon kotimaisen koripalloiluväen tietosuuteen viimeistään viime kaudella nousseen Henri Kantosen. Kantonen juhli keväällä Suomen mestaruutta Kauhajoella, joten kyseessä on varsin kova kaappaus.

Vilppaan kotimainen runko pursuaa osaamista. Yhä Vilppaan peliä johtaa 38-vuotias taikuri Teemu Rannikko. Rannikon lisäksi maajoukkuekokemusta edustavat Juho Nenonen ja Mikko Koivisto. Kun palettiin lisää vielä nousevat tähdet Aatu Kivimäen, Miika Luosmaan ja Riku Laineen, on kasassa melkoinen vitja.

– Matias Ojala ryöstettiin meiltä, se oli joukkueelle ja koko Salolle kova paikka. Mutta se avaa meille muille mahdollisuuksia. Ja luulen, että Kantonen tuo meille omia juttuja, hän tietää, miten se mestaruus voitetaan. Hyvältähän homma siinä mielessä näyttää, Nenonen mietti.

Vilpas teki aivan viime metreillä vielä muutoksia amerikkalaisnelikkoonsa, kun 198-senttisen David Haughtonin sopimus purettiin. Tilalle tuli viime kaudella edukseen Kouvolan Kouvoissa esiintynyt monipuolinen Jamie Skeen. Muut amerikkalaispelaajat ovat takamies Diante Baldwin, sisäpelaaja Brandon Taylor sekä laitapelaaja D.J. Fenner.

– David kärsi alkupäivistä lähtien yläraajavammasta, joka on estänyt täysipainoisen harjoittelun ja se vaikutti varmasti myös miehen peliesityksiin. Hän ei päässyt harjoituspeleissä ja harjoituksissa sellaiselle tasolle, jonka joukkueemme tarvitsee, totesi päävalmentaja Joonas Iisalo Vilppaan tiedotteessa.

– Jamie Skeen osoitti viime kaudella olevansa yksi sarjan parhaista isoista pelaajista. Hänen monipuolisuutensa hyökkäyspäässä on poikkeuksellista Korisliigassa. Hän pystyy postaamaan, heittämään, rullaamaan, poppaamaan ja syöttämään. Puolustuksessa hänen koko mahdollistaa keskustan suojelemisen.

Iisalo korosti, että joukkueen pelaaminen on vielä monella tapaa alkutekijöissään, vaikka tuttuja naamoja edelliskaudesta paljon pukukopissa onkin.

– Ollaan kehitytty koko ajan, mitä pidempään olemme olleet yhdessä. Vielä ollaan vaiheessa, aivan kuin jokainen muukin joukkue tässä kohtaa.

Vilpas avaa kautensa jo sunnuntaina, kun Karhu Basket isännöi viime kevään finaalivastustajaansa Kauhajoella. Luvassa on siis melkoinen herkkupala Korisliiga-kauden avauksen kunniaksi.

– Avausottelu Kauhajoella on kova haaste heti alkuun. Lähdemme sinne avoimin mielin ja hyvin valmistautuneena, Iisalo linjasi.

Vilppaan Joonas Iisalolle alkava päävalmentajakausi on Korisliigassa kolmas. Kuva: Ville Vuorinen

Iisalo ei halua nostaa mitään joukkuetta ennen kauden alkua ylitse muiden, saati kehua liikaa omaansa.

– Ei ole valmentajan kannalta mitään väliä, kuka on suosikki, kun yhtään peliä ei ole vielä pelattu. Toukokuun loppuun asti on jokaisella joukkueella aikaa kehittyä, sen mahdollistamiseksi tehdään kaikki mahdollisimman hyvin.

Iisalolla itsellään alkaa nyt kolmas kausi Korisliigassa ja Vilppaan päävalmentajana. Kaksi ensimmäistä päättyivät komeasti hopeamitalijuhliin.

– Kaksi kertaa ollaan oltu finaaleissa, onnekas olen ollut valmentajana, että näin on käynyt.

Vilppaan käsiin on jo muutaman kauden soviteltu Pantteri-patsasta. Suuria mestaruuspaineta Iisalo ei kuitenkaan suostu ottamaan.

– Tulos tulee, jos tulee, laadukkaan päivittäisen työnteon myötä. Vilpas on yli satavuotinen seura. Vilpas ei siihen kuole, tuleeko mestaruus nyt tai ei, Iisalo muistutti.

Korisliiga-kauden avausottelu Karhu Basket–Salon Vilpas Kauhajoen liikuntahallilla sunnuntaina klo 16.30. Ottelu on katsottavissa myös Yle TV2:lta klo 16.15 alkaen.
 
18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia