10.12.2020 08:29 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kuluvan viikon ehdoton naispelaaja on ollut Lotta-Maj Lahtinen, joka oli pysäyttämätön 27 pisteellä ja kahdeksalla riistolla Georgia Techin voittaessa Boston Collegen.
Lotta-Maj Lahtinen pelasi nuoren NCAA-uransa parhaimman ottelun. Kuva: Ville Vuorinen.
Lahtinen oli monipuolisessa vedossa tehtaillen 27 pistettä, seitsemän levypalloa, viisi syöttöä ja peräti kahdeksan riistoa 37 peliminuutissa. Pisteiden ja riistojen lisäksi uponneet kolmoset (5/8) ovat hänen yliopistouransa ennätyksiä.
Lahtisen siivittämänä Georgia Tech teki selvää jälkeä Boston Collegesta vetäen loppusummeriin mennessä taululle loppulukemat 68-86 (30-51).
Georgia Tech on nyt pelannut neljä ottelua, joista joukkue on voittanut kolme.
Venla Varis ja Grand Canyon voittivat jo neljännen peräkkäisen ottelunsa, kun tällä kertaa kaatui Northern Arizona 58-66 (31-25). Varis pelasi 13 minuuttia tilastoiden seitsemän pistettä, yhden levypallon ja kaksi riistoa.
Sini Mäkelä pelasi kauden avausottelunsa, kun Mäkelän edustama Manhattan College hävisi Stony Brookille 65-52 (35-23). Mäkelä sai peliaikaa 14 minuuttia, joiden aikana syntyi kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja yksi riisto.
Lotta Vehka-aho ja Florida Atlantic kärsivät tappion Floridalle 76-88 (31-46). Viisikossa aloittanut Vehka-aho jäi vailla pisteitä pelaamassaan 14 minuutissa. Tilastomerkinnöiksi hänelle kirjattiin yksi riisto.
Nenna Lindström ja Liberty nappasivat puolustusvoiton Hamptonista 45-67 (17-24). Lindström tilastoi kuudessa minuutissa yhden riiston, mutta jäi pisteittä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ja jatkaa täten voittamattomana. Elina Arike on noussut viimeisessä kolmessa ottelussa joukkueensa aloitusviisikkoon.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Littlen edustama Baylor nappasi viimeisen viikon aikana kaksi kotivoittoa. Valtakunnallisesti yhdeksänneksi rankattu Baylor on kahdeksan ottelun jälkeen voittamaton.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi kaksi voittoa viikonloppuna Las Vegasissa ja jatkaa täten voittamattomana seitsemän ottelun jälkeen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi häkellyttäviä otteitaan, kun Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti säkitti jo toistamiseen tällä kaudella 31 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State voittivat viimeisen viikon aikana kaksi ottelua. Jokaisen neljästä pelistään voittanut Florida State on valtakunnallisesti rankattu sijalle 13.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Touko Tainamo, joka keräsi 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan, kun Denver nousi 18 pisteen takaa voittoon.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Suomalaisonnistujiin lukeutui Kati Ollilainen, joka aloitti tulokaskautensa yliopistokentillä säkittämällä 14 pistettä Wyomingin voitossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Olivier Nkamhoua aloitti kauden erinomaisesti Michiganin paidassa, kuten myös Touko Tainamo, joka latoi avauspelissään hurjan 31 pistettä ja 18 levypalloa Denverille.
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Yhdysvaltojen naisten koripallon yliopistosarja, NCAA, on käynnistynyt alkuviikosta. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 13 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Yhdysvaltojen miesten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 6.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 14 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.
Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.
C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.
Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.
Viime viikonloppuna 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta Omnia Basketball Akatemian riveissä juhlineet Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon.
NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, Olivier Nkamhoua pelasi 27 pisteen huippupelin, kun Nkamhoua ja Tennessee kaatoivat Jacob Grandisonin Duken ja etenivät 16 parhaan joukkoon.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Henna Sandvik ja Indiana on viikonlopun jälkeen enää suomalaisista naispelaajista mukana turnauksessa. Indiana kohtaa tänään toisella kierroksella Miamin.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, suomalaispelaajien yliopistot pysyivät hengissä ensimmäisten pelien jälkeen. Olivier Nkamhouan edustama Tennessee ja Jacob Grandisonin Duke kohtaavat toisensa seuraavalla kierroksella.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miesten lopputurnaukseen valittiin kolmen suomalaispelaajan yliopistot, kun Jacob Grandisonin edustama Duke, Olivier Nkamhouan Tennessee ja Fede Federikon Pittsburgh jatkavat pelejään March Madnessissä.