Mixu ja Maikku -Roadshow – seuraavaksi Espoo ja Helsinki

14.9.2016 Mixu ja Maikku Roadshow käynnistyi viime viikolla läntisellä alueella. Vastaanotto Tampereella ja Forssassa oli sen verran rohkaiseva, että kiertue jalkautuu syksyn aikana kaikille koripalloliiton toimialueille.

Kiertueen tavoitteena on ollut rohkaista tyttöjä unelmoimaan ja asettamaan tavoitteita omalle harrastukselleen. Kiertueella on kuultu tarinoita erilaisista pelaajaurista ja siitä matkasta mitä erilaisilla valinnoilla on ollut mahdollista saavuttaa, miksi kannattaa unelmoida ja sekin, että vapaa-ajalla kentälle heittelemään lähteminen on oikeasti tyttöjenkin juttu.

Kiertueen ehdottomana tähtenä toimii huikean pelaajauran tehnyt Michaela Moua. Mixu haluaa tällä työllään antaa takaisin sen mitä koripallo hänelle itselleen on antanut. Mixun rinnalla syksyn Roadshow estraadeilla tapaatte myös Marja Miettisen. Maikku tuo iltaan ajatuksia tyttöjen valmentamisesta sekä nuorten kaipaamaa omaa osallistumista iltaan toiminnallisten menetelmien kautta. Jokaiseen iltaan pyritään saamaan pelaajia naisten maajoukkueesta ja korisliigasta. Läntisen alueen illoissa Taru Tuukkasen ja Reetta Piiparin tapa ottaa lava haltuun ei jättänyt ketään kylmäksi.

Iltojen pohjana toimii ajatus siitä, miten voisimme tukea siinä, että harrastus ei loppuisi liian aikaisin. Turun Riennon Mira Sakselin on tehnyt ilmiöstä ansiokkaan opinnäytetyön, jonka tärkeimmät viestit kuullaan iltojen aikana.

SEURAAVAT ETAPIT ESPOOSSA JA HELSINGISSÄ

Seuraavan kerran Roadshow pysähtyy Espooseen

  • Maanantai ma 26.9.2016 klo 18:00-20:00 Espoonlahden urheiluhalli, Rehtorintie 11, Espoo

Ilmoittautuminen Espoon tapahtumaan tästä:

Ja sitten Roadshow siirtyy Helsinkiin Malmille

  • tiistaina 27.9.2016 klo 17:30-19.30, Malmin palloiluhalli, kenttä 1, Siemenkuja 3, Helsinkí

Ilmoittautuminen Helsingin tapahtumaan tästä.

MIXU JA MAIKKU

Michaela ”Mixu” Moua on pelannut 93 naisten maaottelua. Tämän lisäksi hän on pelannut neljä pelikautta USA:n yliopistosarjassa NCAA, jonka jälkeen hän on pelannut ammattilaisena mm. Italiassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Unkarissa.

Marja ”Maikku” Miettinen on toiminut naisten maajoukkuevalmentajana vuosina 1996-1999, Koripalloliiton naiskoripallon kehittäjä sekä lukuisissa valmennustehtävissä useissa seuroissa.

 

Linkkejä:

  • Linkki Aamulehden juttuun tästä:

  • Linkki Mira Sakselinin opinnäytetyöhön tästä.

 
2.11.2018 09:56 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin kevätsarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet siis ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.

20.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen muutokset pelikausille 2018-19 ja 2019-2020

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoja muutettiin jo kuluvalle kaudelle. Nyt on päivitetty myös kaikkien uusien ikäluokkien pelaamistavat ja karsinnat pelikausille 2018-19 ja 2019-2020.

19.9.2017 Pohjoinen alue

19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen II SM-karsinnat

19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen ensimmäinen karsintakierros pelattiin menneenä viikonloppuna.

12.9.2017 Pohjoinen alue

16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien II karsinnat

16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien I SM-karsinnat pelattiin viikonloppuna 9.-10.9.2017.

17.8.2017 Pohjoinen alue

Nuorten SM-karsintojen järjestäjät arvottu

Nuorten valtakunnallisten sarjojen rankinglistat on nyt julkaistu ja karsintalohkojen järjestäjät arvottu.

12.9.2016 Pohjoinen alue

A- ja B-tyttöjen valtakunnallisten sarjojen II karsinnat arvottu

A- ja B –tyttöjen valtakunnallisten sarjojen II karsintakierroksen lohkot ja järjestäjät on arvottu. Sarjavastaavat lähettävät joukkueille tarkemmat tiedot ja materiaalit sähköpostina.

16.8.2016 Pohjoinen alue

A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen I karsinnat arvottu

A- ja B –nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat on arvottu. Sarjavastaavat lähettävät joukkueille tarkemmat tiedot ja materiaalit sähköpostina.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

19.11.2015 Pohjoinen alue

Seuratukea haettavissa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseen

Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla toteutetaan erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä edistetään matalan kynnyksen seuratoiminnan kehittämistä. Ensi kertaa sähköisenä suoritettava haku avautui 19.11.2015 ja päättyy 18.12.2015.

7.8.2015 11:00 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen päättyy 15.8.2015

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintojen (A-, B- ja C-nuoret) ilmoittautuminen päättyy lauantaina 15.8.2015.

Näytä lisää vastaavia