Palloilulajien päävalmentajat: ”Lasten ja nuorten harrastustoiminta turvattava”

18.8.2020 12:00 Suomen suurimpien palloilulajien maajoukkueiden päävalmentajat Henrik Dettmann, Jukka Jalonen, Markku Kanerva ja Petteri Nykky ilmaisevat yhteisen huolensa koronapandemian vaikutuksista suomalaisiin lapsiin ja nuoriin. Päävalmentajat peräänkuuluttavat tarkkaa harkintaa pohdittaessa lasten ja nuorten urheiluharrastustoiminnan rajoituksia.

Kuvassa suurimpien palloilulajien miesten maajoukkueiden päävalmentajat: Markku Kanerva (vas.), Henrki Dettmann, Jukka Jalonen ja Petteri Nykky.

- Viime kevään kaltaiset rajoitustoimenpiteet olivat lähes kestämättömiä eri osapuolille. Yli miljoona suomalaista on mukana urheiluseuratoiminnassa, ja heistä suurin osa on joukkuepeleissä olevia lapsia ja nuoria, miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann sanoo.

- Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tiukasta rajoittamisesta seuraa laajoja negatiivisia vaikutuksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle niin terveydellisesti kuin sosiaalisestikin. Harrastustoiminnan jatkuminen on turvattava vaikeinakin aikoina, salibandymaajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky lisää.

Päävalmentajat painottavat, että urheilun harjoittelua ja harrastamista voidaan tehdä turvallisesti ja vastuullisesti myös korona-aikana.

- Vaikka lasten ja nuorten ohjattu toiminta oli keväällä tauolla, ovat huippu-urheilijat harjoitelleet koko ajan valtioneuvoston ohjeet ja suositukset huomioiden. Urheiluseurojen osaaminen tässä poikkeustilanteessa on kasvanut, joten seurat ovat syksyllä entistä valmiimpia toteuttamaan turvallista harjoittelua myös lasten ja nuorten osalta, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo.

- Kodeilla, lajiliitoilla, seuroilla ja urheilijoilla on tässä tietysti suuri vastuu. Huippu-urheilijoiden tulee näyttää esimerkkiä, jota lasten ja nuorten on syytä seurata: Pidetään erityisen hyvää huolta hygieniasta, treeneihin ja peleihin lähdetään vain täysin terveenä, sairastumistapauksista tiedotetaan heti ja oireiden ilmestyessä mennään testiin, Huuhkajien luotsi Markku Kanerva muistuttaa.

Viime päivinä Helsinki ja useat muut kunnat ovat rajoittaneet koulujen salien käyttöä urheiluseuroilta ja muuttaneet liikuntatiloja luokkatiloiksi. Päävalmentajat uskovat, että asia voidaan ratkaista niin, että kukaan ei kärsi tilanteesta.

- Liikuntasalien muuttaminen iltapäivisin liikuntatiloiksi ja seuraavaan aamuun mennessä takaisin luokkatiloiksi onnistuu varmasti koulujen ja seurojen yhteistyöllä. Tässä on kyse vain tahdosta järjestää asiat lasten ja nuorten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, päävalmentajat summaavat. 

Suomen Olympiakomitea ilmaisi maanantaina 17.8. julkilausumassaan huolensa viime päivien päätöksistä, joiden mukaan useat kunnat olisivat rajoittamassa koulujen ja muiden liikuntatilojen käyttöä urheiluseuroilta. Koripalloliitto jakaa Olympiakomitean huolen päätösten vakavista sosiaalisia ja taloudellisista haitoista lapsille, nuorille, perheille ja koko yhteiskuntaan.


 

 
20.3.2023 17:04 Susijengi

Tuore tutkimus: koripallo kovassa nosteessa Suomessa

Sponsoroinnin ja viestinnän tutkimusyritys Sponsor Insight on tutkinut 18:tta kertaa suomalaisten kiinnostusta urheilua kohtaan. Koripallo nousi lajien välisessä kiinnostuksessa ensimmäistä kertaa kymmenen kärkeen.

19.12.2022 18:09 Susijengi

Henrik Dettmann ehdolle eduskuntavaaleihin

Suomalaisen urheilun ja koripallon ikonisimpiin hahmoihin lukeutuva Henrik Dettmann, 64, asettuu ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleissa.

15.8.2022 10:29 Susijengi

Koripalloliiton ”The Game That Unites Us”-ohjelma käyntiin Jyväskylän maaottelun yhteydessä

Suomen Koripalloliitto on käynnistämässä uuden ”The Game That Unites Us”-ohjelman. Monivuotisen ohjelman ensimmäisenä askeleena on 18.8. Jyväskylässä pelattavan Susijengi-Ukraina-maaottelun yhteydessä järjestettävä tempaus, jonka puitteissa autetaan koripalloa harrastavien ukrainalaisten lasten integroitumista Suomeen.

26.11.2020 18:00 Susijengi

Susijengi ennen kokemattomassa ja uudessa kuplatilanteessa – mutta mikä ihme on kupla?

Susijengi vetäytyi maanantaina kolmen muun maajoukkueen tavoin helsinkiläishotelliin eristyksiin muista ihmisistä. Mitä kaikkea kupla pitääkään sisällään?

20.11.2020 15:00 Susijengi

Susijengin EM-karsintakupla järjestetään ilman yleisöä

Pääkaupunkiseudun uudet yleisörajoitukset kieltävät yli 20 hengen yleisötapahtumien järjestämisen ensi maanantaista lähtien.

4.8.2020 08:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 15.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.

5.6.2020 08:52 NBA

NBA päätti uudelleenkäynnistään NBA-kauden 22 joukkueen voimin, Markkasen ja Bullsin kausi päättyi

NBA-kauden sarjakauden on määrä jatkua 22 joukkueen voimin 31. heinäkuuta alkaen Disney Worldissa. Lauri Markkasen Chicago Bulls ei päässyt 22 joukkueen mukaan, mikä tarkoittaa, että joukkueen kausi on ohitse.

27.5.2020 09:23 Yhteistyökumppanit

Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

22.5.2020 14:00 Susijengi

Susijengi ja Susiladies käynnistävät Open Gym -harjoittelun kesäkuun alussa

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.

9.4.2020 12:00 Susijengi

Susijengin kesän ohjelma valmistuu terveysmääräysten ehdoilla

Koronaviruspandemia on rukannut monilla yhteiskunnallisilla alueilla kalentereita uuteen uskoon. Päävalmentaja Henrik Dettmann kertoo, että Susijengi varautuu leirittämään pelaajiaan ja jopa järjestämään maaotteluita kesällä 2020 – mutta vain niin kauan kuin se on turvallista ja terveysmääräysten mukaista.

Näytä lisää vastaavia