Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

27.2.2023 08:26 Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

Tuomas Iisalo seuraa illan ottelua erityisen suurella kiinnostuksella. Kuvat: FIBA Champions League & Ville Vuorinen / Susijengi.

Kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran marraskuussa Bambergissa, ottelu eteni täydellisesti Saksan komennossa. Saksa vei levypallot, vei tilan pois Susijengin joukkuehyökkäykseltä ja määritteli täysin pelin intensiteetin.

- Saksa pelasi tyypilliseen tapaansa erittäin vahvan puolustuspään pelin. Tekstailin matsin aikana myös (entisen apuvalmentajansa) Vesa Vertion kanssa, että nykyisin vahvoja Bundesliiga-kausia pelaavat, vuosien takaiset Pro A -legendat Robin Christen ja Max DiLeo olivat piikkeinä Susijengin lihassa, Iisalo hymyilee.

- Gordon Herbertin valmentamat joukkueet puolustavat aina erinomaisen hyvin. Bambergissa Susijengi ei pystynyt luomaan riittävän korkean odotusarvon heittoja ja Saksa oli erittäin hyvä levypalloissa niin kuin edellisessä ottelussaan Ruotsia vastaan. Susijengin kannalta pelin avaimet ovat puolustuspelaaminen, pallonhallintapeli ja laadukkaiden heittopaikkojen luominen.

Varsinaista ennakkosuosikkia Iisalo ei suostu kuitenkaan Saksasta leipomaan. Susijengillä on paitsi revanssin paikka, myös kotiyleisö tukenaan.

- Mun laskujeni mukaan tässä Saksan joukkueessa on kolme pelaajaa, jotka tullaan näkemään varsinaisessa MM-kisakokoonpanossa. Gordie (Herbert) sanoi haluavansa katsastaa nuorempia pelaajia tässä ikkunassa ja Saksan ryhmityksessä näkyy nuoruus. Tyypillisen kurinalaista puolustuspeliä Saksa tulee joka tapauksessa pelaamaan.

Saksa, koriskulttuurien sulatusuuni

Iisalo aloitti päävalmentajauransa kaudella 2014–15 Tapiolan Hongassa, mutta siirtyi jo seuraavaksi kaudeksi Saksan Bundesliigan perään jämähtäneeseen Crailsheim Merlinsiin. Alkuvaikeudet talttuivat nopeasti ja koronaviruksen keskeyttämän 2019–20-pelikauden aikana Merlins kuului Bundesliigan parhaimmistoon.

Loppukolmannekselleen kääntyvällä seurajoukkuekaudella Iisalo on saanut Saksaan seurakseen yhä useampia suomalaisia. Pikkuveli Joonas valmentaa Heidelbergiä Bundesliigassa ja Susijengin pelaajista myös Edon Maxhuni (Crailsheim), Elias Valtonen (Rostock) ja Max Besselink (Göttingen) ansaitsevat elantoaan pääsarjatasolla. Eikä sovi unohtaa kakkostasolla valmentavaa Danny Janssonia (Tübingen) ja pelaavia Aatu Kivimäkeä (Tübingen) ja Luukas Vaaraa (Hagen).

- Olen ollut täällä sen verran pitkään, että oma tuntumani suomalaisesta koripallosta on jo hieman heikompi. Jos suomalaiset saavat ammentaa täältä erityisesti jotain oppia, niin ainakin joukkueurheilukulttuuri on perinteinen saksalainen hyve. Pelaajat ovat pääsääntöisesti todella epäitsekkäitä, valmiita antautumaan prosessille ja tekemään todella paljon duunia, Iisalo analysoi.

Iisalo pitää Saksan Bundesliigaa myös kansainvälisimpänä eurooppalaisena kansallisen tason pääsarjana. Aivan kuten Saksa yhteiskuntana, myös Bundesliiga on kulttuurien sulatusuuni.

- Täällä on saksalaisten ja suomalaisten lisäksi valmentajia Espanjasta, Italiasta, Jenkeistä, Belgiasta, Argentiinasta, Israelista, Hollannista ja Balkanin eri maista. Mun mielestäni se on tosi iso rikkaus, joka on kiihdyttänyt pelin ja pelaajien kehitystä Saksassa, hän arvioi.

- Esimerkiksi Italian pääsarjassa valmentajat ovat pääosin italialaisia, Espanjassa espanjalaisia ja Ranskassa ranskalaisia. Täällä valmentajat tuovat yhteen liigaan koriskulttuuria monista eri maista ja on hauska nähdä, mikä milloinkin toimii ja mikä ei. Bundesliigan valmennuksen tasoa arvostetaan suuresti eri maissa, mikä on tullut ilmi keskusteluissa FIBA Mestareiden Liigan eri joukkueiden edustajien kanssa.

Linjat kuumina Tuovin ja Herbertin suuntaan

Iisalo on tarkkaillut Susijengin maanantaihin huipentuvaa MM-karsintamatkaa ja viime syyskesän EM-kisoja tarkalla silmällä. Vuoden 2017 EM-kotikisojen ja viime vuoden välinen aika oli haasteellisempaa, mutta Iisalon mukaan on ilmiselvää, että Susijengin kehityskäyrä on taas nousussa.

- On ollut mukava huomata, että monet lupauksina pidetyt pelaajat ovat myös lunastaneet lupauksiaan ja kasvaneet isompiin rooleihin. Laurin (Markkanen) rooli viime kesänä oli tietenkin valtava, mutta eihän tässä ole vanhan kaartin ratkaisupelaajista kuin Sasu (Salin) ollut mukana eri karsintaikkunasta toiseen, hän arvioi.

- Susijengillä on nyt useampi pelaaja, jotka vääntävät Euroopan kärkisarjoissa ja ovat pystyneet ottamaan kehitysharppauksen urallaan. Se antaa toiveita siihen, että tulevalle menestykselle on luotu pohja.

Maanantain ottelussa Iisalo sanoo toivovansa Susijengille voittoa, mutta Bundesliigan vuoden valmentajana viime keväänä palkitulla loviisalaisella on luottomiehensä myös Saksan paidassa ja penkin päässä.

- Viestittelen tiiviisti Lassin (Tuovi) ja Hannon (Möttölä) kanssa, mutta ihan yhtä aktiivisesti myös Gordien (Herbert) kanssa. Olen vähän kuin kahden tulen välissä, hän nauraa.

- Susijengille tietysti oma sydän sykkii, mutta lähetin kyllä Leon Kratzerille terveiset, että hän pelaa minun vanhoilla kotikulmillani. Leon on kehittynyt valtavasti pelaajana ja eniten seuraan ottelussa hänen pelaamistaan. Hän on erittäin suuri osa viimeisten kahden kauden menestystämme.  

Susijengi isännöi Saksaa lohkovoiton ratkaisevassa MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla tänään maanantaina 27.2. klo 18.30 alkaen. Loppuunmyyty ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa suorana.

Henkilöt

 
25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

21.2.2023 09:56 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

20.2.2023 10:55 Susijengi

Elias Valtonen: ”Tuntuu hyvältä pelata korista”

Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.

15.11.2022 09:32 Haastattelu

Daniel Dolenc: ”Saksa-pelin jälkeen tarvittiin koko jengin efforttia”

Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.

12.11.2022 10:59 Susijengi

Susikapteeni Sasu Salin: ”Olen saanut olla ihan samalla tavalla kuin ennenkin”

Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.

11.11.2022 08:55 Susijengi

Shawn Hopkins: ”Oon tullut tänne kilpailemaan”

Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.

9.11.2022 10:09 Susijengi

Alexander Madsen 50. maaottelunsa kynnyksellä: ”On etuoikeutettu olo”

Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.

8.11.2022 09:42 Susijengi

Henri Kantonen: ”Kisat ovat vielä tuoreessa muistissa”

Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.

Näytä lisää vastaavia