Sofia Pelander vaihtaa Ruotsista Saksan Bundesliigaan

27.8.2020 08:37 Susiladiesin viimeisissä EM-karsinnoissa kapteeniksi valittu Sofia Pelander, 28, siirtyy tulevaksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan Herner TC:hen. Pelander on viihtynyt viimeiset viisi kautta Ruotsin pääsarjassa.

Sofia Pelander (keskellä) pelaa tulevalla kaudella Saksan Bundesliigassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Pelanderin viisivuotisesta länsinaapuripätkästä neljä ensimmäistä vuotta kuluivat Norrköping Dolphinsissa, jossa hän pääsi pelaamaan opiskelujen ohella. Valmistuttuaan yliopistosta Pelander siirtyi ruotsalaiseen huippujoukkueeseen A3 Basket Uumajaan, jossa hän pääsi pelaamaan Ruotsin pääsarjan lisäksi EuroCupia.

– Olen edelleen kiitollinen Norrköping Dolphinsille, että he tukivat minua nämä kaikki vuodet ja antoivat mahdollisuuden pelata korkeatasoista koripalloa opiskelujen lisäksi. Suuri käännekohta oli vuosi sitten, kun valmistuin. Sen jälkeen pystyin vihdoin keskittymään kokonaan koripalloon ja seuraamaan unelmiani, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, Pelander sanoo Hernerin tiedotteessa.

Tilastollisesti Pelander tehtaili EuroCupissa 9,5 pistettä ja 5,3 levypalloa, kun taas Ruotsin pääsarjassa tilastot olivat 6,9 pistettä ja 5,9 levypalloa.

Pelander sai viime marraskuun EM-karsinnoissa suuren kunnian, kun hänet valittiin Susiladiesin kapteeniksi.

– Taisin alkaa itkemään, kun valmentaja soitti ja kysyi. Se taitaa olla yksi suurimmista palkinnoista, mitä uran aikana voi saada.

Herner TC voitti sekä Bundesliigan että Saksan cupin kaudella 2018/19. Molemmat tittelit olivat seurahistorian ensimmäiset.

– Joukkue on täysin ammattimainen, treenaa kovaa ja seura pitää hyvää huolta pelaajistaan. Minun on ehdottomasti aika kokeilla jotain uutta ja Saksan liigan on erittäin kilpailukykyinen.

Pelander on Salon Vilppaan kasvatti, joka voitti naisten Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon kaudella 2012/13 Turun Riennon riveissä. Pelander on pukenut naisten maajoukkuepaidan urallaan yhteensä 35 kertaa.

Henkilöt

 
5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

Näytä lisää vastaavia