Tule vapaaehtoiseksi nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 28.6.-2.7. Kisakallion Urheiluopistolle!

15.5.2018 14:46 Alle 16- ja 18-vuotiaiden koripallon PM-kisat 2018 pelataan Kisakalliossa, Lohjalla 28.6.-2.7. Kisaorganisaatio etsii n. 60 vapaaehtoista erilaisiin ottelutapahtumien kenttätehtäviin. Hakuaikaa on 31.5. saakka.

Kenttätehtäviin kuuluvat mm. ottelun aikainen moppaus, pallojen valmiiksi laittaminen joukkueille ja ottelun jälkeen pallojen laskeminen, sekä koko kentän moppaus seuraavaa ottelua varten. 18 vuotta täyttäneille hakijoille tarjotaan yleisiä avustavia tehtäviä.

Vapaaehtoinen, joka ottaa vähintään neljä vuoroa, saa

  • PM-kisojen virallisen T-paidan
  • todistuksen
  • ilmaisen sisäänpääsyn PM-kisojen muihin otteluihin
  • kaksi lippua Susijengin maaotteluun (HUOM, ei MM-karsintapelit)
  • kaksi lippua Susiladiesin EM-karsintaotteluun

Vapaaehtoisuus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden saada uusia kokemuksia ja oppia uutta. Vapaaehtoisena sinulla on mahdollisuus tutustua kisatapahtuman tekemiseen, kokea kansainvälisen tapahtuman tunnelma osana kisaorganisaatiota sekä ystävystyä uusien, urheiluhenkisten ihmisten kanssa!

Haemme joukkoomme reippaita, ja hymyileviä, kansainvälisen ja nykyaikaisen tapahtuman tekemisestä innostuneita vapaaehtoisia.

Hae nuorten PM-kisoihin vapaaehtoistehtäviin täyttämällä alla oleva lomake.

PM-kisat hakulomake

Lisätietoja 

Pihla Nikkarinen

pihla@basket.fi

 
2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

15.11.2007 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kisojen pelipäivät ja -paikat 2008 julkaistu

Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.

2.10.2007 Pohjoinen alue

Nuorten paikalliset maajoukkueleirit käynnistyvät

Viime keväänä käynnistetty nuorten maajoukkuevalmennuksen uudistus pääsee todenteolla vauhtiin syksyn aikana. Lokakuussa alkavilla paikallisilla maajoukkueleireillä leiritetään n. 160 pelaajaa ja joulukuussa alkavilla All Star -leireillä n. 120–140 pelaajaa. Yhteensä leirejä järjestetään 19 syksyn ja talven aikana yhdeksällä paikkakunnalla. HUOM! Artikkelissa olevaa aikataulua päivitetty 4.10.

4.4.2007 Pohjoinen alue

Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja

Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

1.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten maajoukkueiden alustavat kesäohjelmat valmiit

Uudistetussa ja tehostetussa nuorten maajoukkueiden toimintamallissa Koripalloliitto ottaa suurelta osalta vastattavakseen maajoukkuepelaajien harjoittelun maajoukkuekauden alusta lähtien aina EM-kisoihin saakka. Nuorten maajoukkueiden alustavat ohjelmarungot tulevalle kesälle ovat valmistuneet. Maajoukkuekausi käynnistyy toukokuussa.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

Näytä lisää vastaavia