Valmentajakonkari Martti Iivonen: ”Tässä koulutuksessa ollaan asian ytimessä”

10.12.2018 14:40 Mittavan uran koripallovalmentajana Ruotsissa ja Suomessa tehnyt ja yli 25 vuotta Koripalloliitossa valmentajana ja kouluttajana toiminut Martti Iivonen kiittelee vuolaasti Assist Centerin Parempia harjoituksia -kehitysprosessia, jonka tavoitteena on muokata lasten ja nuorten koripalloharjoitukset laadukkaammiksi pelin kautta opettamisen saralla.

Suuri yhteinen tavoite 2020-luvulle on valmentajien välisen yhteistyön kehittäminen, valmennustietoisuuden lisääminen ja tietotaidon jalkauttaminen kentälle mahdollisimman kattavasti. Kuva: Ville Vuorinen

Kansallisissa ja kansainvälisissä seminaareissa opetustyötä tehnyt Iivonen kävi marraskuisen kouluttajakoulutuksen päätteeksi kiittämässä Assist Centerin johtajaksi nimettyä Jyri Lohikoskea kädestä pitäen. 

- Sanoin Jyrille, että nyt tässä kouluttajakoulutuksessa ollaan asian ytimessä. Meitä pitkän linjan kouluttajia ei päästetty helpolla. Vietimme yhdessä paljon aikaa salissa ja jopa väittelimme asioista, Iivonen kehuu.

Liikunnan ja terveystiedon opettajana ja pitkäaikaisena valmentajana Iivonen on seurannut mielenkiinnolla eri palloilulajien strategien kehittymistä ja miten lasten ja nuorten pelaamaan oppimista on älyllistetty pedagogisten oppimismenetelmien avulla.

Koripalloliitto on siirtynyt viime vuosien aikana entistä vahvemmin pelin kautta opettamiseen ja 2020-luvun susistrategia korostaa tätä piirrettä entisestään. Iivosen mukaan korostus on tervetullut.

- Lasten ja nuorten pelaajien kokonaisharjoittelua kehittyy jatkuvasti niin, että teknis-taktista oppimista syvennetään pitämällä peli keskiössä. Se on perusteltu kehityssuunta. Eihän harjoitustilanne voi olla erilainen kuin kilpailutilanne – tahtovathan lapset ja nuoret oppia nimenomaan pelin kautta, pohtii Iivonen.

- Käyn kouluttamassa eri palloilulajien valmentajia ja liikunnanopettajia sekä kansallisissa- että kansainvälisissä seminaareissa. Motoriikka ja lajin tekniset taidot opitaan kokonaisharjoittelussa, jossa peli on läsnä koko ajan.

Aktiivisesti kontakteja muiden palloilulajien valmentajiin vaaliva Iivonen kertoo kollegoiden olevan perillä Koripallon koulutuskehityksen suuntaviivoista ja arvioi heidän tarkkailevan tarkalla silmällä, miten Koripalloliitto onnistuu pelin kautta opettamisen konseptissa susiohjelmassa 2020-luvulla.

- Haluamme olla palloilulajeissa Suomen parhaita opettamaan peliä ja valmentamaan yksilö- ja ryhmätaktiikoita. Meillä on koripallossa hyvä kuhina päällä.

Kehittyvä strategia, pedagogin opit 

Iivonen on seurannut Koripalloliiton koulutusohjelmien kehitystä lähietäisyydeltä ja kertoo olevansa hyvillään siitä, kuinka valmennus- ja koulutustoimintaa on paranneltu tasaisin väliajoin.

Hänen mukaan koripallossa, liiton, maajoukkuevalmentajien, kouluttajien ja seuravalmentajien keskuudessa vallitsee hyvä yhteishenki, joka mahdollista vaatimustason alituisen noston sekä sen myötä käytännön arkivalmennuksen saattamisen sille tasolle niin, että lopputuloksen hedelmistä pääsevät nauttimaan ennen kaikkea paremmista harjoituksista osallisiksi pääsevät koripalloa harrastavat lapset ja nuoret.

- Olen nähnyt urani aikana monenlaisia strategioita valmentajakoulutuksissa ja seuratyön kehittämisprosesseissa, mutta 2020-luvun susistrategia on selvästi parhaita, joihin olen koskaan tutustunut, Iivonen kehuu.

- Koripalloliitossa on jo pitkään haluttu, että valmentajilla on jokin pedagogin koulutus ja sitä myötä vuorovaikutus-, tunne- ja oppimisen kehittelytaidot hanskassa.

Suuri yhteinen tavoite 2020-luvulle on valmentajien välisen yhteistyön kehittäminen, valmennustietoisuuden lisääminen ja tietotaidon jalkauttaminen kentälle mahdollisimman kattavasti.

Iivosen mukaan harkittu, suora ja käytännön tasolla testattu kehitystyö valmennuskoulutuksineen mahdollistaa koripallon tasonnousun aina ruohonjuuritasolta maajoukkueisiin asti. Tässä yhtälössä Assist Center toimintoineen avaa suomalaiselle koripallovalmennukselle kouriintuntuvan mahdollisuuden kehittyä. 

- Assist Center on nuorille valmentajille loistava mahdollisuus verkostoitua ja jakaa ajatuksia. Uskon ja toivon, että muutaman vuoden aikana kaikki Assist Centerin mahdollisuudet ovat ehtineet muuttua pysyviksi rakenteiksi.

 
24.1.2023 14:45 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten päävalmentajaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten maajoukkueiden päävalmentajaa Suomen Olympiakomiteaan huippu-urheiluvastaavaksi siirtyneen Juha Stenin seuraajaksi. Työ alkaa kevään 2023 aikana.

5.12.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Juha Sten siirtyy Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavaksi

Nuorten maajoukkueiden ja HBA-Märskyn I divisioona A:n valmentaja Juha Sten, 38, on valittu Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavaksi. Sten aloittaa uudessa tehtävässään alkuvuodesta.

31.5.2022 12:55 Koripalloliitto tiedottaa

Koulutussetelien käyttöaikaa on pidennetty

Koripalloliitto maksaa pelaajan kasvattajaseuralle kasvattajapalkkion koulutusseteleinä pelaajan pelattuaan ensimmäisen kerran nuorten EM-kisoissa, Korisliigassa tai aikuisten maaottelussa.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

21.9.2020 11:15 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

4.9.2020 10:42 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

18.12.2019 09:47 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten päävalmentajaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten maajoukkueiden päävalmentajaa Viron miesten maajoukkueen valmentajaksi siirtyvän Jukka Toijalan tilalle. Työ alkaa kesäkuussa 2020.

31.10.2019 15:36 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

26.6.2019 08:52 Pääjuttu

Koskelainen uusien haasteiden pariin – Toijala nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi

Merkittävää työtä edelliset kymmenen vuotta suomalaisen koripallon eteen tehnyt Antti Koskelainen jättää tehtävänsä nuorten olympiavalmentajana. Koskelaisen paikan ottaa monivuotinen maajoukkuevalmentaja Jukka Toijala, 47.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

Näytä lisää vastaavia