Veera Pirttinen sopeutunut nopeasti Bundesliigan vaatimuksiin

15.11.2018 12:19 Veera Pirttinen, 21, pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla ammattilaisena, kun hän teki kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan ChemCats Chemnitzin kanssa. Vaikka joukkueen alkukausi on ollut vaikea, on Pirttinen aloittanut ammattilaisuransa hienosti.

Veera Pirttinen pelaa ensimmäistä kauttaa ammattilaisena. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pirttinen on ottanut heti paikkansa Chemnitzin luottopelaajana saaden peliaikaa keskimäärin yli 27 minuuttia ottelua kohden. Pirttisen alkukausi on ollut myös tilastojen valossa vahva, sillä pisteitä on syntynyt 7,6 keskiarvolla. Kohokohtana oli 20 pisteen iltapuhde Donau-Riesia vastaan.

Joukkueen tilanne on kuitenkin ollut vaikeampi, sillä Chemnitz lähti maaottelutauolle sarjataulukon viimeisenä. Kahdeksasta ottelusta tilillä on vain yksi voitto.

- Joukkueen kanssa on ollut vaikeaa emmekä ole saaneet siirrettyä hyvää treeni-ilmettä peleihin. Omalta kohdaltani olen ollut positiivisesti yllättynyt, sillä olen saanut paljon vastuuta, mutta tietenkin toivoisi, että joukkueen kanssa olisi mennyt paremmin. Tulokset tulevat varmasti ajan kanssa, jahka opimme tuntemaan toisemme paremmin, Pirttinen analysoi alkukautta.

Pirttinen on sopeutunut nopeasti Bundesliigan vauhtiin eikä yllätyksiä ole ollut.

- Osasin odottaa, että peli on täällä taitavampaa ja tempoltaan sekä fyysisyydeltään kovempaa. Ylipäänsä täällä on peli kovempaa jokaisella osa-alueella kuin Suomessa. Mitään suurempaa hätää ei ole kuitenkaan ollut.

Chemnitz muuttui täksi kaudeksi paljon, kun lähes koko pelaajapakka meni uusiksi. Pirttisen lisäksi joukkueeseen siirtyi myös Camilla Grönberg. Joukkue on varsin nuori ja kokematon ja muutokset ovat näkyneet sekä pelikentällä että sen ulkopuolella.

- Sinänsä kaikki ovat samalla viivalla, kun tämä on kaikille uutta. Toisaalta ei ole sitä, joka tietäisi miten kaikki toimii ja mitä pitää tehdä. Olemme kaikki yhdessä vähän hukassa. Meillä ei ole sellaista suunnannäyttäjää, Pirttinen miettii.

Pirttinen on saanut heti runsaasti vastuuta Chemnitzissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Hän kuitenkin katsoo luottavaisena kohti tulevaa vaikean alkukauden jälkeen.

- Uskon meidän olevan parempia toisella kierroksella. Joukkue on uusi eikä siinä ole hirveästi Bundesliiga-kokemusta, ja kun pelaajat pääsevät mukaan siihen tempoon ja rytmiin mitä Bundesliigassa pelaaminen vaatii, niin tulemme varmasti ottamaan myös enemmän voittoja jatkossa.

Nuoresta iästään huolimatta Pirttinen ehti voittaa kotimaan kentillä jo kaiken mahdollisen. BC Nokian kasvatti debytoi Korisliigassa jo kaudella 2012-13, jonka jälkeen hän siirtyi Lappeenrantaan Catzin riveihin, jossa hän voitti Korisliigan mitalien värisuoran kruununa kolme mestaruutta. Viime kauden jälkeen aika oli kypsä jälleen ottaa uusi askel uralla.

- Olin pitkään Catzissa ja minulla oli sellainen fiilis, että haluan kokeilla josko taitoni riittävät hieman eri tasolla. Olen iloinen, että uskalsin ottaa askeleen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tehdä ratkaisun lähteä ulkomaille.

Maaotteluihin voitto mielessä

Viikonlopun jälkeen Bundesliiga jäi pienelle maaottelutauolle ja Pirttinen aloitti Susiladiesin kanssa valmistautumisen kahteen viimeiseen EM-karsintaotteluun.

- On aina mahtava päästä edustamaan Suomea ja maajoukkueen kanssa pelaamaan ja treenaamaan, Pirttinen hehkuttaa.

Veera Pirttinen on mukana, kun Suomi kohtaa Slovenian ja Romanian. (Kuva: Ville Vuorinen)

Maaottelut tuovat Pirttisen mielestä pienen piristysruiskeen seurajoukkuearjen keskelle.

- Tämä on ihan hyvä breikki, kun alkukausi on menty aika tiiviisti. Tässä ehtii muutaman päivän nähdä vähän perhettä ja sitten pääsee taas tuttujen kanssa maajoukkueympäristöön.

Suomi kohtaa lauantaina Helsingissä Slovenian ja matkustaa sen jälkeen päättämään EM-karsintansa Romanian vieraana keskiviikkona.

- Lähdemme hiomaan jälleen omaa pelitapaamme ja juttuamme eteenpäin sekä menestymään kahdessa viimeisessä ottelussa, Pirttinen kertoo maajoukkueen tähtäimestä.

Susiladies metsästää karsinnoissa ensimmäistä voittoaan, ja 6. pelaajan tuki viimeisessä kotiottelussa on tärkeää – tule paikan päälle kannustamaan naisten maajoukkuetta ja näkemään huippukorista!

Lippujen hinnat:
Aikuiset 20 €
Lapset (alle 16 v.) 10 €
Alle 3-vuotiaat pääsevät sylissä ilmaiseksi.

Osta liput >>

Naisten EM-karsintaottelut:
La 17.11.2018: Suomi – Slovenia
Ke 21.11.2018: Romania – Suomi

Naisten EM-karsintojen sivut >>

Henkilöt

 
14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

6.11.2023 20:50 Susiladies

Susiladies-debyyttiään kärkkyvä Teresa Seppälä: ”Universiadit oli porras tähän”

Tampereen Pyrinnön kasvatti, nykyään Sienan yliopistossa Yhdysvaltojen NCAA:ta pelaava Teresa Seppälä, 21, oli voittamassa kesällä historiallisen pronssimitalin naisten universiadeista. Nyt Yhdysvalloista Suomeen EM-karsintaikkunaan matkustanut Seppälä kärkkyy ensimmäistä otteluaan naisten maajoukkueessa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

8.6.2022 15:10 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelasi vahvan kauden Italian Serie A2:ssa – ”Oma peli meni yllättävänkin hyvin”

Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.

Näytä lisää vastaavia