Zitting FIBA:n hallitukseen ensimmäisenä suomalaisena

29.8.2019 12:12 Suomen koripalloliiton puheenjohtajana 2013-19 toiminut Antti Zitting, 63, on valittu ensimmäisenä suomalaisena kautta aikain FIBA:n hallitukseen. Zittingin valinta tehtiin Kiinan MM-kisojen yhteydessä järjestetyssä FIBA:n maailmankongressissa.

Antti Zitting on yksi viidestä eurooppalaisesta FIBA:n uudessa halltuksessa. Kuva: Matti Koskinen.

Aiemmin Zitting on aiemmin toiminut FIBA:n alueellisessa Euroopan hallituksessa, jossa hän jatkaa kutsuttuna ylimääräisenä jäsenenä jatkossakin. 

FIBA:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin malilainen Hamane Niang. Hän seuraa tehtävässä argentiinalaista Horacio Muratorea. Zittingin ohella Euroopasta Niangin vetämään hallitukseen tulivat valituiksi nelivuotiskaudeksi 2019-23 Carmen Tocala Romaniasta, Jean-Pierre Siutat Ranskasta, Asterios Zois Kreikasta sekä saksalainen taloudenhoitaja Ingo Weiss. 

- Antin valinta on paitsi iso sulka hänen omaan hattuunsa myös merkittävä tunnustus koko suomalaiselle koripallolle. Lukuisissa keskusteluissa on tullut selväksi, että kansainvälinen koripalloperhe arvostaa Suomessa tehtyä koripallotyötä hyvin korkealle ja tämän vaikutus valinnan taustalla on varmasti merkittävä. Lisäksi Antti on tehnyt huikeaa työtä FIBA Euroopassa ja kansainvälisissä yhteyksissä omalla suoralla, periksiantamattomalla tavallaan, Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo kiittää.

- Tämä on jälleen suomalaiselle korikselle upea mahdollisuus ottaa seuraava askel kansainvälisessä yhteisössä. 

Yrittäjäneuvoksen arvonimellä varustettu Zitting toimii parhaillaan myös Suomen Olympiakomitean hallituksessa, johon hänet valittiin vuonna 2017. 

Ennen luottamustehtäviään Koripalloliiton johtotehtävissä Zitting kunnostautui lajin parissa erityisesti pelaajana. 205-senttinen ”Iso-Antti” pelasi urallaan 119 miesten maaottelua sekä kymmenen kautta mestaruussarjassa voittaen Panttereiden kanssa SM-kultaa 1980 ja Suomen Cupin 1982. 

Zittingillä on taustallaan myös vuosikymmenien kokemus metallialan yrittäjänä Riihimäellä. Hän toimii edelleen hallituksen puheenjohtajana Sacotec-nimisessä yhtiössä, jonka toimitusjohtaja on Antti Zittingin poika, niin ikään maajoukkuekoripalloilijana kunnostautunut Heikki Zitting.

 
31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

5.4.2024 17:17 Pääjuttu

KUTSU: Tervetuloa korisperheen superlauantaihin 25.5.

Superlauantai tuo yhteen pelaajat ja fanit, erotuomarit ja seuratoimijat, huippusarjat ja junnut sekä alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii korikselle. Varmista paikkasi heti - tätä yhteistä päivää et halua missata!

26.3.2024 11:20 Pääjuttu

Koripalloliiton strategiatyö etenee – vastaa kyselyyn ja vaikuta suomalaisen koripallon tulevaisuuteen

Suomalainen koripallo on vahvalla pohjalla, mikä näkyy hyvänä kehityksenä ja kasvuna lajin eri osa-alueilla. Palloa ei siis tarvitse keksiä uudestaan, mutta koripallon ympärillä on paljon muuttuvia tekijöitä, jotka täytyy huomioida lajin kehittämisessä. Osana strategiatyötä Koripalloliitto kutsuu kaikki sidosryhmänsä antamaan oman näkemyksensä siitä, millainen on paras mahdollinen tulevaisuus suomalaiselle koripallolle.

19.12.2023 15:00 Koripalloliitto

Joukkuepelit rakentavat lasten urheilun suosituksia: ”Tämä on lasten leikkiä – ei aikuisten peliä”

Suomalaisten joukkuepelien työryhmä valmistelee lasten urheilun suorituksia. Mukana työryhmässä ovat edustajat Jääkiekkoliitosta, Palloliitosta, Salibandyliitosta, Käsipalloliitosta, Koripalloliitosta, Lentopalloliitosta, Pesäpalloliitosta sekä Suomen Olympiakomiteasta ja Huippu-urheilun instituutti KIHUsta.

20.11.2023 12:57 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena seuraviestintä koripalloseuroissa

Vuoden viimeinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 13.12, jolloin aiheen keskiössä ovat seuraviestintä ja työkalut sen kehittämiseen.

9.10.2023 20:10 Nuorten EM-kilpailut

Hae nuorten maajoukkuevalmennustehtäviin vuodelle 2023-24

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia kansainvälisiin työtehtäviin nuorten maajoukkuetoiminnassa. Haku koskee valmennus- sekä tukitehtäviä.

22.9.2023 12:57 Koripalloliitto

Koripalloliitto on julkaissut nuorten pelaajien rekrytoinnin ja pelaajasiirtojen eettisen toimintamallin

Uusi koripallokausi on käynnistynyt tai käynnistymässä pian koko Suomessa. Koripalloliitto haluaa muistuttaa kaikkia toimijoita vastuullisesta ja eettisestä toiminnasta lasten ja nuorten kanssa toimittaessa.

16.6.2023 08:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee viestintä- ja markkinointipäällikköä

Suomalainen koripallo on ollut nousujohteisella kehitysuralla jo hyvän aikaa. Ja lisää on tulossa. Haluatko olla mukana? Suomen Koripalloliitto hakee määräaikaiseen työsuhteeseen viestintä- ja markkinointipäällikköä.

7.6.2023 10:40 Koripalloliitto

Seurapalveluyksikön vuosittaiset palkinnot jaettu

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö palkitsee seurakentän aktiivisia koripallotekijöitä vuosittain. Harri Jokela palkittiin koripallokasvattajana, Pauli Korhonen puolestaan sai elämäntyöpalkinnon. Pikkusudet palkinto meni BC Nokialle ja vuoden koripallotekona palkittiin upea IKH Areena.

22.4.2023 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Airamaa, Forsström ja Sten jatkavat liittohallituksessa

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.

Näytä lisää vastaavia