Huima palaa mestaruustahtiin

3.10.2008 Menestykseen tottuneelle Äänekosken Huimalle koripallokauden 2007-08 saldo oli pienoinen pettymys. Huima ponnisti runkosarjan kuudennelta sijalta välieriin, jossa joukkueen kohtalona oli tippua mestari Peli-Karhuille suoraan otteluvoitoin 3-0. Menovesi ei riittänyt myöskään pronssiottelussa, jossa HNMKY vei himmeimmät mitalit kotiin 15 pisteen turvin.

- Kenya Robinsonia lukuun ottamatta kokeneet pelaajat puuttuivat kokoonpanostamme lähes täysin, summaa pitkän päivätyön Huiman peräsimessä uurastanut valmentaja Mervi Nurmi viime kauden.

Urheilullinen ja vaativa Robinson saa alkavalla kaudella toverikseen taas tutun aisaparin. 183-senttinen, 29-vuotias Sanna Jämsen vietti suurimman osan viime kaudesta äitiyslomalla. Myös 185-senttisen ja 26-vuotiaan Saara Lindin paluu mestaruussarjatasolle on Nurmelle tervetullut muutos.

- Odotukset on nyt pitkästä aikaa tosi korkealla. Ei aina viitsi olla vaatimaton ja sanoa, että peli kerrallaan edetään. Nyt meillä on sen verran vahva nippu, että finaali on ainoa tavoite, Nurmi rummuttaa.

Huima ei kuitenkaan lepää kokonaan kokeneen kolmikon Lind-Jämsen-Robinson varassa. Nita Lahtinen ja Noora Kotisaari ovat osoittaneet ansainneensa peliminuuttinsa ja amerikkalaiset Carrie Bacon ja Erneisha Bailey saavat luonnollisesti paljon vastuuta.

- Tärkeää on se, että Kenya saa laajemman rotaation myötä hieman helpotusta omaan pelaamiseensa. Viime kaudella hän oli ehkä liiankin suuressa roolissa ja joutui pelaamaan monella pelipaikalla, kertoo Nurmi huojentuneena.

Tulisieluinen Robinson odottaa päävalmentajansa tavoin kaudelta menestystä ja kertoo Huiman harjoitusten tähtäävän siihen, että Äänekoskella pelataan tosissaan mestaruudesta keväällä.

- Olen hyvin kriittinen oman pelini suhteen ja vaadin tasan yhtä paljon muilta. Meillä on todella hyvät mahdollisuudet voittaa mestaruus, kunhan kaikki sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen. Toistaiseksi kaikki on mennyt sujuvasti, mutta vaatimustaso kasvaa matkalla, Robinson jyrisee.

Nuorentunut HoNsU luottaa omaan pelaajatuotantoon

Ensimmäisen pelikautensa naisten SM-sarjassa viime keväänä päättäneen HoNsUn kokoonpano on käynyt läpi melkoisen remontin. Kaudella 2007-08 säännöllisiä peliminuutteja saaneesta kuudesta pelaajasta peräti viisi on siirtynyt muualle – viimeisimpänä Saksaan vaihto-oppilaaksi lähtenyt Juuli Piiroinen. HoNsU:n ainoa jäljelle jäänyt runkopelaaja viime kaudesta on 21-vuotias Salla Viitanen.

- Siitä lähdetään liikkeelle, että joukkueen vanhin pelaaja on täyttänyt 22 vuotta ja vain parilla pelaajalla on oikeasti kokemusta SM-sarjasta. Meillä on hyvin erityyppinen joukkue kuin viime vuonna. Meillä on uudenlaisia vahvuuksia, mutta samalla ympärillämme leijailee isoja kysymysmerkkejä, aprikoi HoNsUn päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Tulevaisuutta silmällä pitäen merkittävä voimavara HoNsUn organisaatiossa on nuorten maajoukkuepelaajien lukumäärä. Etenkin 1990-syntyneiden ikäluokkaa edustavat 183-senttinen Johanna Lemmetty ja 184-senttinen Titta Lepistö väläyttelivät viime kesänä potentiaaliaan.

- Monella pelaajalla on tänä vuonna mahdollisuus ottaa iso askel ylöspäin ja ottaa se vastuullinen rooli naisten SM-sarjapeleissä. Katsotaan, kuka on valmis nousemaan. HoNsUlle on suuri ylpeydenaihe, että meillä on mahdollisuus tarjota omille kasvateille merkityksellisiä minuutteja, Tupamäki kertoo.

Joukkueeseen värvätyt amerikkalaispelaajat Amanda DeCoud ja Raquel Collier ovat sopeutuneet hyvin nuoreen jyväskyläläisryhmään. 178-senttinen Collier uskoo, että pakollisten kasvukipujen jälkeen HoNsU pystyy haastamaan sarjassa kenet tahansa.

- Me vasta opettelemme pelaamaan yhdessä ja tietämään toistemme vahvuudet. Voi olla, että amerikkalaispelaajiin kohdistuu paljon painetta, mutta en ajattele sitä liikaa. Tavoitteeni on tehdä työtä mahdollisimman kovaa ja auttaa pelikavereitani kehittymään entistä paremmiksi.


Valmentaja Tupamäen teesi on Collierin tavoin tuttu: Hiljaa hyvä tulee.

- Lopullinen joukkueemme on ollut kasassa vain viikon. Kun saamme muutaman viikon tehdä rauhassa töitä tämän porukan kanssa, uskon, että pystymme pelaamaan kohtuullisen näköistä koripalloa. Edetään kuitenkin ihan rauhassa.

Orimattila lähtee varmistamaan sarjapaikkansa

Naisten mestaruussarjaan alkavaksi kaudeksi noussut Orimattilan Team S-Hämeenmaa aloittaa ensimmäisen SM-sarjakautensa jännittynein ja odottavin mielin. Joukkueen päävalmentaja Antti Koskelaisen mukaan sarjanousu on ollut suuri asia sekä joukkueelle että kaupungille.

- Kyllähän se nousu kaupunkilaisten puheissa näkyy. Meillä onkin nyt suuri pelto kynnettävänä. Uskomme, että olemme valmiita sarjatason nousun mukanaan tuomiin haasteisiin, hymyilee Team S-Hämeenmaan päävalmentaja Antti Koskelainen.

Orimattilan joukkue rakentuu pitkälti sensaatiomaisen vahvan 1990-syntyneiden ikäluokan ympärille. "Ysikymppisistä" suurinta panosta naisten SM-karkeloissa odotetaan etenkin Vilja Kesäseltä, Margareeta Mäkelältä, Hanna Vapamaalta ja Aino Tuomelta.

- Meillä on koko viime vuoden pakka kasassa ja joukkue on luotu omista junnuista kasatulle perustalle, tiivistää Koskelainen.

- Me aloitettiin aikoinaan kaveriporukan kanssa yhdessä tämä harrastus ja tuntuu upealta, että ollaan edetty SM-sarjaan asti. Emme ole aiemmin pelanneet näin kovalla tasolla – paitsi maaotteluissa, hymyilee Tuomi.

Omien junioreiden lisäksi Orimattilassa nähdään kentällä myös kokemusta. Viime kauden HNMKY:ssa palloillut maajoukkuetakamies Mari Puustinen sekä amerikkalaiset Jazz Covington ja Kieraah Marlow tuovat varmuutta ja tasapainoa kentälle tärkeitä otteluita ratkaistaessa.

- Puustisen Mari on pelannut koripalloa kauemmin kuin moni meidän pelaajistamme on edes elänyt. Hän tuo ilman muuta kokemusta ja johtajuutta peleihin ja harjoituksiin. Jenkkimme puolestaan tuovat merkittävän panoksen sekä puolustukseen että hyökkäykseen, kertoo Koskelainen odotuksistaan.

Nousijajoukkueen tavoin Team S-Hämeenmaa ei lähde hakemaan kuuta taivaalta ensimmäiseltä SM-sarjakaudeltaan. Nuoren joukkueen päätavoite on varmistaa nykytoiminnan jatkuvuus.

- Lähdemme varmistamaan sitä, että myös ensi vuonna Orimattilassa pelataan SM-koripalloa. Vasta tulevan viikonlopun aikana käymme joukkueen kanssa läpi, mitä uskallamme tavoitella SM-sarjakaudelta.

Lue Koris.netin koko kausiennakko

  • Catz aikoo kirkastaa hopeansa
  • Peli-Karhut ei kärsi mestaruuskrapulasta
  • Naisten SM-joukkueet esittäytyvät (pdf)
  • Naisten SM-seurat pähkinänkuoressa (pdf)
  • Miten pelataan naisten SM-sarja? (pdf)
  • Naisten SM-sarjan otteluohjelma


  • Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
     
    2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

    Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

    Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

    1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

    FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

    Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

    30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

    FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

    Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

    29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

    PeKa eteni jälleen välieriin

    Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

    28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

    Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

    Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

    27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

    Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

    Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

    25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

    ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

    Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

    23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

    Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

    Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

    23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

    Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

    Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

    22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

    Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

    Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

    Näytä lisää vastaavia