Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

25.6.2019 11:14 Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

Awak Kuier ja Sudenpennut taistelevat Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa. Kuva: Vesa Koivunen.

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähtee kisoihin erikoisessa tilanteessa, kun PM-kisat toimivat joukkueelle viimeistelyleirinä kohti Pohjois-Makedonian Skopjessa 5.7. alkavia B-divisioonan EM-kisoja.

Joukkueella on alla neljä kovatasoista valmistavaa maaottelua, joissa Sudenpennut onnistui kukistamaan Latvian kahdesti sekä Turkin kerran.

– Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olemme saaneet ajettua niitä asioita sisään, joita on haluttukin. PM-kisojen aikaan edessä on vielä muutamia viilauksia ja täsmennyksiä, päävalmentaja Jussi Laakso kertoo.

PM-kisoihin Suomi lähtee poikkeuksellisesti 14 pelaajan rosterilla, joita Laakso aikoo pyörittää pelikuormitusta tarkkaillen. Kun ynnää PM-kisat ja B-divisioonan EM-kisat yhteen, niin edessä on 13 ottelua 18 päivään.

– Ne, jotka todennäköisesti pelaavat EM-kisoissa isoimmat minuutit, pelaavat maksimissaan kolme peliä. Ei rosterista löydy kovinkaan montaa pelaajaa, jotka pelaavat täydet viisi peliä. Puhtaasti sen takia, että löytyisi vielä höyryjä kesän tärkeimpiin peleihin.

– Tulemme pelaamaan vauhdikasta ja viihdyttävää koripalloa. Lisäksi meiltä löytyy useita kansainvälisen tason pelaajia, joista kirkkaimpana Awak Kuier. Varmasti kannattaa tulla paikalle katsomaan, kun hän donkkaa pelitilanteessa. Uskon, että näin tulee käymään PM-kisoissa.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen pelit alkavat torstaina 27.6. kello 18:00 Susi Training Centerin ykköskentällä Tanskaa vastaan.

PM-kisat 2019: Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
3 Meri Damoiseaux 2001 Hyvinkään Ponteva
4 Alexandra Ailus 2002 Tapiolan Honka
5 Sanni Tuomisto 2001 Espoo Basket Team
7 Saga Ukkonen 2001 Wartti Basket
8 Ebba Pekonen 2001 Tapiolan Honka
9 Maija Kuisma 2001 Orimattilan Jymy
10 Janette Aarnio 2002 Helsingin NMKY
11 Venla Määttänen 2001 Salon Vilpas Koripallo
12 Silja Viita 2001 Korikobrat Lapua
13 Emerita Mashaire 2001 Leppävaaran Pyrintö
14 Annika Hyttinen 2001 Tapiolan Honka
15 Liisa Taponen 2002 Tampereen Pyrintö
20 Awak Kuier 2001 Peli-Karhut
21 Emilia Hulst 2002 PuHu Juniorit
  • Päävalmentaja Jussi Laakso
  • Valmentaja Niko Hellman
  • Valmentaja Juha-Pekka Männistö
  • Fysioterapeutti Niklas Hamnström
  • Head of Delegantions Harri Jokela

Suomen 18-vuotiaissa pojissa läpileikkaus tulevaisuuden Susijengiin ja Korisliigaan

MU18-maajoukkueen Jesper Granlund lyömässä palloa alaspäin. Kuva: Vesa Koivunen.

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue on kerääntynyt kaksi kertaa Kisakallioon päävalmentaja Jyri Lohikosken alaisuudessa. Leirit on vietetty susipelaamisen kivijalkojen parissa ja PM-kisajoukkueeseen on valittu tusinallinen pelaajia.

– Olemme harjoitelleen maajoukkuekoripallon perusasioita. Meidän pelissä se tarkoittaa stop and go -koripalloa eli puolustamista, siitä lähteviä nopeita hyökkäyksiä sekä pallon ja pelaajien liikettä, Lohikoski kertoo.

Lohikosken mukaan 18-vuotiaiden maajoukkueessa esiintyy suomalaisen koripallon tulevaisuus.

– 18-vuotiaiden maajoukkuetta kannattaa seurata aina siinä mielessä, jos Korisliigan, ja miksei Susijenginkin, tulevaisuus kiinnostaa. Susijengistä ja valtaosa Korisliigassa isoja minuutteja pelaavista ovat jossain kohtaa urallaan pelanneet 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Enkä usko, että tämäkään joukkue tekee poikkeusta.

Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat pelinsä Susi Training Centerin ykköskentällä torstaina 27.6. kello 13:30 Tanskaa vastaan.

PM-kisat 2019: Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
4 Valtteri Mervola 2002 Joensuun Kataja
5 Oscar Storgård 2001 Porvoon Tarmo
7 Erik Sajantila 2001 Tapiolan Honka
8 Teemu Suokas 2001 Munkkiniemen Kisapojat
9 Perttu Blomgren 2001 Korikobrat Lapua
10 Mustapha Amzil 2001 Kotkan Työväen Palloilijat
11 Touko Tainamo 2001 Munkkiniemen Kisapojat
12 Thomas Exaucia 2001 Peli-Karhut
13 Federiko Federiko 2001 Rekolan Urheilijat
14 Aarni Korkiatupa 2002 Rekolan Urheilijat
15 Luukas Vaara 2001 Lahti Basketball Juniorit
21 Nikolas Gustavson 2001 Wartti Basket
  • Päävalmentaja Jyri Lohikoski
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Petri Virtanen
  • Valmentaja Vesa Vertio
  • Fysioterapeutti Lauri Lähteenmäki

Vauhdikas ja rohkea Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Suomen WU16-maajoukkueen Kati Ollilaiselta löytyy taitoa. Kuva: Vesa Koivunen.

Myös 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on leireillyt kahdesti päävalmentaja Jussi Räikän komennossa. Laajasta ringistä on karsittu 12 pelaajan kokoonpano, joka lähtee mittelemään Pohjoismaiden mestaruudesta.

– Perusasioiden ympärillä ollaan viety harjoittelua eteenpäin. Ideana on ollut, että saadaan aikaan hyviä harjoituksia ja pelaajat saavat mahdollisuuden pistää kaiken peliin. Pelillisiä hienouksia tuskin PM-kisoissa tullaan vielä näkemään valmennuksen näkökulmasta, mutta pelaajien henkilökohtainen osaaminen onkin aivan toinen asia, Räikkä kertoo.

Suomi nousi viime kesänä A-divisioonan EM-kisoihin, joissa PM-kisajoukkueista pelaavat myös Tanska ja Ruotsi. Kisakalliossa nähdään siis hyvätasoista 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuekoripalloa.

– Jos tykkää rohkeasta, yritteliäästä ja vauhdikkaasta koripallosta molemmissa päissä kenttää, niin meidän pelejä kannattaa seurata.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa pelinsä Susi Training Centerin kakkoskentällä torstaina 27.6. kello 16:00 Tanskaa vastaan.

PM-kisat 2019: Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
3 Meri Kanerva 2004 Leppävaaran Pyrintö
4 Taika Uusimäki 2003 Rekolan Urheilijat
5 Kati Ollilainen 2003 Helsingin NMKY
7 Annukka Willstedt 2003 Torreledones (ESP)
8 Lotta Reijonen 2003 Tapiolan Honka
10 Emmi Valtonen 2003 Turun Riento
11 Emma Lampèn 2003 Orimattilan Jymy
12 Julianna Luoto 2003 Karhun Pojat
13 Juliana Haddad 2004 Espoo Basket Team
14 Kiia Mäntylä 2004 Espoo Basket Team
15 Albina Syla 2004 Tikkurila-Seura
20 Klaara Mekkonen 2003 Tikkurila-Seura
  • Päävalmentaja Jussi Räikkä
  • Valmentaja Tuomas Rahkonen
  • Valmentaja Janne Hänninen
  • Fysioterapeutti Linda Hannonen
  • Head of Delegations Pinja Laitinen

Suomen 16-vuotiaat pojat ahkeria ja energisiä yhdessä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita MU16-maajoukkueen Ville Tolosen toimesta. Kuva: Vesa Koivunen.

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen valmistautuminen on myös mennyt perusasioiden parissa – pelataanhan B-divisioonan EM-kisat vasta elokuussa Montenegron Podgoricassa.

– Todella ahkera porukka on ollut kasassa ja sitä kautta on ollut kiva tehdä kentällä ja sen ulkopuolella hommia kehittymisen eteen. Tähän mennessä kyse on ollut pelaamisemme kivijalkojen rakentamisesta ja selkeyttämisestä, päävalmentaja Ville Neva kertoo.

– Tässä kohtaa valmennuksen näkökulmasta tinkimätön viiden pelaajan puolustuslevypallokamppailu ja saumaton siirtymäpuolustus ovat ne kaikkein kiinnostavimmat asiat. Nämä kaksi eivät ehkä ole olleet historiallisesti ne suurimmat vetonaulat isoille yleisöille, Neva aloittaa pilke silmäkulmassa.

– Kuitenkin on selvää, että tämän ikäluokan pojat ovat tuoneet harjoituksiin ja peleihin valtavan määrän yhdessäolon energiaa ja ahkeruutta. Ne ovat omiaan tuomaan kentälle vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitä ainakin kannattaa tulla katsomaan!

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa pelinsä Susi Training Centerin kolmoskentällä torstaina 27.6. kello 20:30 Tanskaa vastaan.

PM-kisat 2019: Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
4 Aamos Nikula 2003 UU-Korihait
5 Tommi Lehtonen 2003 UU-Korihait
7 Aku-Petteri Kuusinen 2003 Karhu Basket
8 Eric Chime 2004 Malmin Super Koris
9 Joona Heinonen 2004 Munkkiniemen Kisapojat
10 Ville Tolonen 2003 Sykki
11 Tuukka Juntunen 2004 Salon Vilpas Koripallo
12 Eino Pällijeff 2004 Pantterit
13 Topias Mead 2003 BC Nokia
14 Aamos Laavainen 2003 Tapiolan Honka
15 Mikael Parpala 2003 Hyvinkään Ponteva
20 Gezim Bajrami 2003 Tampereen Pyrintö
  • Päävalmentaja Ville Neva
  • Valmentaja Juho Kailio
  • Valmentaja Timo Parviainen
  • Fysioterapeutti Markus Kangasvieri

Nuorten PM-kisat valtaa Kisakallion – lähde kannustamaan tulevaisuuden susitähtiä!

Suomi isännöi nuorten PM-kisoja Kisakalliossa 27.6.-1.7. Turnauksessa ovat mukana Suomen tyttöjen ja poikien 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi Viron, Tanskan, Ruotsin, Islannin ja Norjan nuorten maajoukkueet.

Otteluohjelma mahdollistaa suomalaisfaneille loistavan mahdollisuuden tehdä päiväretki Kisakallioon. Päiväliput PM-kisoihin maksavat 5 euroa ja kaikki ottelut sisältävän turnauspassin hinta on 20 euroa. Otteluohjelmaan pääset käsiksi tästä. 

Kuuden maan turnauksessa joukkueet kohtaavat jokaisen maan kertaalleen. Välieriä tai finaaliotteluita ei pelata, vaan sijoitukset selviävät keskinäisten otteluiden perusteella. Turnauksen aikana kisavieraita palvelee Pirkka pop-up-kauppa.

Pelit ovat myös katseltavissa Koripalloliiton YouTube-kanavalla. Pääset kanavalle tästä linkistä.

 
28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

1.1.2024 16:05 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Tallinnassa pelattavaan Baltic Sea Basketball Cupiin 2024

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteikäs maajoukkuevuoden käynnistävä turnaus pelataan Audentesin urheilukoulussa, Tallinnassa, 3.-5.1.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

Näytä lisää vastaavia