Anton Mirolybov pääsee jatkamaan ensi kaudella hyvältä pohjalta

26.3.2020 13:08 Anton Mirolybov valmensi ensimmäistä kauttaan itävaltalaista Swans Gmundenin joukkuetta. Swans kuului läpi kauden sarjan kärkijoukkueisiin ja joukkue onnistui mainiosti myös eurokentillä. Mirolybov oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.

Anton Mirolybov valmensi ensimmäistä kauttaan Itävallassa. (Kuva: Swans Gmunden)

Swans voitti Itävallan liigan runkosarjan ja oli ylemmässä jatkosarjassa hyvissä asemissa ennen loppukauden koitoksia. Jännittävät loppuratkaisut jäivät kuitenkin näkemättä, kun Itävallan koripalloliitto pisti kauden poikki.

- Se kirveli tietenkin paljon. Meillä oli fiilis, että kaikki on mahdollista ja nyt on todellinen sauma saavuttaa jotain. Meillä oli hyvä rekrytointeja ja olimme täysin aikataulussa. Pystyimme voittamaan pelejä myös hieman huonommalla pelillä. Itsestäni tuntui, että peli oli vain pienistä asioista kiinni ja harjoittelulla ne olisi saatu kuntoon. Meillä olisi loppukaudesta ollut vain yksi peli viikossa ja sitä kautta olisi ollut aikaa kehittää pelaajia harjoituksissa. Alkuvuodesta meillä oli Alpe Adria Cupia ja maajoukkuetauko, ettemme päässeet muutamaan viikkoon harjoittelemaan kunnolla, Mirolybov pohtii.

Alpe Adria Cup on keskieurooppalainen kilpailu, jossa pelaa joukkueita Itävallasta, Sloveniasta, Slovakiasta, Tshekistä, Puolasta, Unkarista ja Kroatiasta. Swans voitti oman alkulohkonsa ja eteni aina välieriin saakka, mutta lopulta tshekkiläinen Decin oli liian kova vastustaja.

- Tietyllä tapaa teimme itävaltalaista historiaa. Aiemmin itävaltalaisjoukkue ei ole mennyt alkulohkosta jatkoon tässä muodossa pelatussa Alpe Adria Cupissa. Se oli seuralle myös tosi iso yllätys ja plussa. Pääsimme pelaamaan tshekkiläisiä, kroatialaisia, slovenialaisia ja slovakialaisia joukkueita vastaan. Ne olivat meitä isompia ja pelasivat voimakorista, kun taas me yritimme pelata nopeaa korista. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Välierissä sitten Decinin fyysisyys ja pelitempo olivat eri tasolla, Mirolybov kertaa Alpe Adria Cupin antia.

Aleksi Koskinen toimi Mirolybovin oikeana kätenä. (Kuva: Swans Gmunden)

Mirolybov otti viime kesänä Gmundeniin aisaparikseen BC Nokiassa aiemmin toimineen Aleksi Koskisen. Mirolybov oli erittäin tyytyväinen valmentajien väliseen yhteistyöhön.

- Yhteistyö toimi tosi hyvin. Minulla oli ensimmäistä kertaa suomalainen apuvalmentaja, jonka pääsin itse valitsemaan. Hän toi uusia ajatuksia ja hoiti oman ruutunsa erinomaisesti. Nuoruudestaan huolimatta hän sai heti pelaajien luottamuksen tekemisellään ja sanoillaan. Meillä oli erittäin sitoutunut nippu, joka luotti meidän tekemiseen.

Mirolybov teki jo ennen sarjan sulkeutumista kahden vuoden jatkosopimuksen. Hän pääseekin nyt jatkamaan tulevina vuosina hyvän pohjan päälle.

- Kun peilaa kautta, niin jäi positiiviset fiilikset. Meillä on toki vielä petrattavaa, mutta olemme hyvällä matkalla.

- Pystymme nyt hyvällä fiiliksellä rakentamaan pidemmällä aikavälillä. Tarkoitus on yrittää pitää pääosin sama poppoo kasassa. Hommat toimivat ja puitteet ovat erittäin hyvät. Tietysti maailman tämänhetkinen tilanne asettaa omat kysymysmerkkinsä, miettii Mirolybov.

 
8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

Näytä lisää vastaavia