Joni Harjula odottaa tamperelaista kansanjuhlaa

7.5.2010 11:30 Kotkalaisen koripallokoulun kasvatti Joni Harjula, 26, on noussut uransa ensimmäisissä liigafinaaleissa Tampereen Pyrinnön avainpelaajien joukkoon. Vielä alkusyksyllä lopettamispäätöstä puntaroineella Harjulalla on mahdollisuus juhlia joukkueensa kanssa lauantaina Suomen mestaruutta.

Kun ToPo lähti kolmannen finaaliottelun jälkeen Pyynikiltä kotimatkalle yhden pisteen vierasvoitto kainalossaan, vain harva jaksoi uskoa Tampereen Pyrinnön pystyvän venymään vierasvoittoon Töölön Kisahallin neljännestä ottelusta. Harjulan mukaan Pyrinnön riveissä ei kuitenkaan ollut yhtäkään pelaajaa, joka olisi osoittanut epäilystä joukkueen suorituskykyyn Helsinkiä kohti lähdettäessä.

- Yhden pinnan tappion jälkeen oli aistittavissa heti sisuuntumista. Kaikki tiesivät, että me oltiin tultu niin pitkälle, että tässä vaiheessa ei aleta luovuttamaan, kertoo Harjula.

- Videopalaverissa jokainen jätkä oli todella hiljaa ja keskittynyt. Sama lataus pysyi treeneissä. Me tiedettiin, että kun me tehdään pari pientä muutosta puolustuspeliin, kaikki menee ihan hyvin.

Toisen ja kolmannen liigafinaalin jälkeen moni ehti epäillä, että Pyrinnön suoritustaso laskisi Damon Williamsin tuskaillessa Timo Heinosen puolustuksessa. Williams nousi kuitenkin kurimuksesta ja johti huikeilla koreillaan Pyrinnön kymmenen pisteen johtoon torstain ottelun avausjaksolla. Kun johto oli saavutettu, Pyrintö jäädytti Williamsin johdolla pelinsä puolustuksessa ja keskittyi pitämään ToPon selän takana.

- Damon on sellainen johtajahahmo, että hänen kanssaan pitää olla pelannut ennen kuin hänen lajiymmärryksensä voi käsittää. Eilisten treenien jälkeen Damon jutteli yhden jos toisenkin pelaajan kanssa erikseen puolustuksesta. Tämän matsin alkuun me tarvittiin isoja ratkaisuja, ja Damon heitti neljä kolmosta aivan ToPon pelaajien naamaan. Huikea pelaaja, Harjula suitsutti.

Ei sittenkään tossuja naulaan

Vaikka Pyrintöä pidetään yleisesti kolmen amerikkalaispelaajan - Williamsin, Kenny Lowen ja Chris Hesterin - johtamana joukkueena, joukkueen suomalaispelaajat ovat vuorotelleet isoissa rooleissa läpi kauden. Pyrinnön avausviisikossa pelinrakentajan tehtävää on kantanut seuran oma kasvatti Antero Lehto, mutta finaaliotteluissa Harjula on saanut yhä enemmän vastuuta. Neljässä finaaliottelussa Harjula on viimeistellyt 11,5 pistettä ja 2,7 levypalloa ottelua kohden sekä upottanut kolmosensa huikealla 62,5 prosentin tarkkuudella.

- Kevään edetessä alkoi olla yhä enemmän vapaata koulusta ja pystyin keskittymään treeneihin entistä enemmän. (Valmentaja) Pieti on jakanut minun ja Anteron (Lehto) peliajan aika tasaisesti viimeisen parin kuukauden aikana. Meidän päätarkoituksemme kentällä on puolustaa vastustajan pointtia ja käyttää hyökkäyksessä vapaat paikat. Kun oma rooli on selvillä ja valmentaja antaa luottoa, niin vanhat kliseet alkavat tulla toteen ja onnistumiset ruokkia toisiaan, selvittää Harjula syitä kevätvireeseensä.

Molemmat joukkueet ovat nyt hakeneet kaksi voittoa liigafinaaleissa, ja Tampereen Pyrinnöllä on lauantaina mahdollisuus voittaa seurahistoriansa ensimmäinen Suomen mestaruus. Tilaisuus on makea Harjulalle, joka pohti vuosi sitten peliuransa päättämistä Pyrinnön pronssijuhlien jälkeen.

- Tein kesän duunia ulkomailla, enkä päässyt treenaamaan ihan samalla tavalla kuin Suomessa, ja aloin kallistua lopettamisen kannalle. Mietin kuitenkin pari viikkoa syyskuun aikana valintaani uudestaan ja päätin tulla takaisin. Tässä vaiheessa päätökseen on pakko olla aika tyytyväinen, Harjula nauraa.

Tarkalleen kahden päivän kuluttua joko Pyrintö tai ToPo on ehtinyt aloittaa mestaruusjuhlansa. Harjula ennakoi Pyynikille tamperelaista kansanjuhlaa.

- (Pyrinnön toiminnanjohtaja) Jarmo Hakasen toimiston ovi saattaa käydä parin päivän ajan aika tiuhaan. Tässä on kaikki tamperelaisen kansanjuhlan ainekset, kun mestaruus ratkeaa lauantaina viidennessä matsissa Pyynikillä. Lauteilla on varmasti ihan älytön tunnelma.

Korisliigan mestaruus ratkeaa lauantaina (8.5.) Tampereella Pyynikin Palloiluhallilla. Ottelu alkaa 16:00. URHOtv televisioi ottelun suorana lähetyksenä.

Lue myös seuraavat

Asiat

 
15.7.2025 10:18 Susiladies

WU18-hopeajoukkueen päävalmentaja Janne Hänninen: ”Meille on aukeamassa ainutlaatuinen aikaikkuna”

Suomalaisen tyttökoripallon taival korkeimmalle kansainväliselle tasolle jatkui sunnuntaina, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saalisti ikäluokan EM-hopeaa jatkumona viime kesän 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruudelle. Joukkueen päävalmentaja Janne Hänninen uskoo, että kotimaiselle tyttö- ja naiskoripallolle on koittamassa ainutlaatuiset ajat.

10.7.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaisella onnistunut kausi Virossa – ”Kaudesta jäi tosi hyvä maku”

Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Virossa mestaruutta ja cupiin voittoa. Hänet valittiin myös finaalien ja cupin MVP:ksi, joten hänen kauttaan voidaan sanoa hyvällä syyllä onnistuneeksi.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

20.6.2025 12:07 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ammensi tulokasvuodestaan oppia tulevaa varten

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

Näytä lisää vastaavia