20.7.2022 13:05 Susiladiesin luottopelaajiin kuuluva Annika Holopainen, 28, on tehnyt sopimuksen Espanjan pääsarjassa pelaavan Araski AES:ään. Holopainen pelasi edelliskautensa Ranskan kakkossarjassa, Montbrisonissa, ja oli koko sarjan kolmanneksi paras pistenainen.

Annika Holopainen jatkaa uuteen maahan ja seuraan. Kuva: Ville Vuorinen.
Holopainen tilastoi edelliskaudella keskimäärin 15,3 pistettä, 4,9 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden. Sitä ennen Holopainen oli Islannin pääsarjan pistekuningatar 25,9 pisteellä per ottelu.
Araski sijoittui edelliskaudella Espanjan pääsarjassa yhdenneksitoista 11 voitolla ja 19 tappiolla. Araskin kotipaikka on Vitoria-Gasteiz Pohjois-Espanjassa.
– Olen todella innoissani, että pääsen osaksi Araskin perhettä ja en voi odottaa, että pääsen töihin, Holopainen kertoo seuran sosiaalisessa mediassa.
Holopainen on Karhun Pojat -kasvatti, joka edusti NCAA-urallaan yhden kauden Portlandin yliopistoa ja kolme kautta Old Dominionia. Ammattilaisurallaan hän on pelannut Puolassa, Saksassa, Ranskassa ja Islannissa.
Naisten maajoukkueessa, Susiladiesissa, Holopainen on pelannut yhteensä 44 ottelua.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.